Äiti ei oo koskaan kertonut vapaa-ehtoisesti mun isästä mitään.
Kun oon kysyny, niin vastaukset on ollu aika surkeita...
Luulin tosi pitkään, että isä hylkäs mut, minkä takia itkin monet yöt ja masennuin.
Oon kyllä ollut iskän kanssa tekemisissä, mutta muistikuvat on tosi huonoja, en oo nähnyt isää 4- vuoteen, ja harvoin nähtiin sillonkin, kun olin pienempi. Ja tänä vuonna täytän 17:/
Mutta nyt on tullut uutta näkökulmaa asiaan, äiti on vissiin käskenyt isää olla soittelematta.
Viestiä isä laittoi hiljattain ja kysyi, että miten menee. Mutta äiti tiuskaisi, että ei aijo vastata, koska asia ei sille kuulu.
Tottakai oon kysynyt äitiltä, että eikö voitas tavata isää, mutta aina on sanonut että meen yksinäni, jos haluun tavata.
En ymmärrä miks, mutta se, että lähtisin tapaamaan isää yksin, tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Isällä on myös päässä vikaa, en sairauden tms. nimeä tiedä, mutta sama on periytynyt mun pikkuveljelle... Raivokohtauksia/lyömistä, vaikeuksia olla ihmisten kanssa tekemisissä ym. minkä takia ei oo kovin positiivista muistikuvaa isästä.
Mää tiedän, että äidin ja isän välit on tosi huonot, mutta tää kaikki epävarmuus syö mua joka ikinen päivä... Oon ihan loppu:(
Vaikka en tietoisesti ajattelis isää, niin silti se on tuolla jossain taka-raivossa ja masentaa mua melki joka päivä..
En oikeesti tiiä, mitä mun pitäs tehdä?
Oli pakko purkaa pahaa oloo johonki!:/
Kun oon kysyny, niin vastaukset on ollu aika surkeita...
Luulin tosi pitkään, että isä hylkäs mut, minkä takia itkin monet yöt ja masennuin.
Oon kyllä ollut iskän kanssa tekemisissä, mutta muistikuvat on tosi huonoja, en oo nähnyt isää 4- vuoteen, ja harvoin nähtiin sillonkin, kun olin pienempi. Ja tänä vuonna täytän 17:/
Mutta nyt on tullut uutta näkökulmaa asiaan, äiti on vissiin käskenyt isää olla soittelematta.
Viestiä isä laittoi hiljattain ja kysyi, että miten menee. Mutta äiti tiuskaisi, että ei aijo vastata, koska asia ei sille kuulu.
Tottakai oon kysynyt äitiltä, että eikö voitas tavata isää, mutta aina on sanonut että meen yksinäni, jos haluun tavata.
En ymmärrä miks, mutta se, että lähtisin tapaamaan isää yksin, tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Isällä on myös päässä vikaa, en sairauden tms. nimeä tiedä, mutta sama on periytynyt mun pikkuveljelle... Raivokohtauksia/lyömistä, vaikeuksia olla ihmisten kanssa tekemisissä ym. minkä takia ei oo kovin positiivista muistikuvaa isästä.
Mää tiedän, että äidin ja isän välit on tosi huonot, mutta tää kaikki epävarmuus syö mua joka ikinen päivä... Oon ihan loppu:(
Vaikka en tietoisesti ajattelis isää, niin silti se on tuolla jossain taka-raivossa ja masentaa mua melki joka päivä..
En oikeesti tiiä, mitä mun pitäs tehdä?
Oli pakko purkaa pahaa oloo johonki!:/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyä purkaa ikävää kirjoitamalla. Kyllä sinulla on oikeus tavat omaa isääsi. Hän sairas ja kuka tgeitää mien rikkinäinen hänenkin historia on. Hyvä että kunnoitat isää ihmisenä ja isänä. Äitisi ei toimi oikein kun estää yhteydenpidon, mutta miehen ja naisen välinen tunneside on kimurantti. He ovat olleet joskus läheisiä, mutta sitten on tullut mukaan vaikeuksia ja pettymyksiä Joskus tunteet, järki ja oikeus ja lapsen etu unohtuu. Äitisi on vaikea ajatella isääsi. Pian täytät 18 vuotta ja silloin aikuisena itse päätät ketä tapaat. Et ole titlivelvollinen äidille jos tapaa isääsi. Hyvin teet jos voit hillitä yhteenotot äidin kanssa tästä asiasta. Odota hetkeä kun olet vapaa ja aikuinen.
Moi. Mulla oli vähän sama juttu.. Isää en "saanut" 10vuoteen nähdä ja vähän aikaa sitten alkoi asia kiinnostamaan. Äiti varoitti, että ei kannata ja ajattelin silloin että miten tyhmä ihminen ei anna lapsen nähdä isäänsä.. No.. Niin.. Asia paljastui loppujen lopuksi minullekin ja toivon että en olisi koskaan lähtenyt "isää" tapaamaan. Tyyppi on täys narsisti ja nykyään koittaa manipuloida mua "sitä huoraa" eli äitiä vastaan.. Äiti tosissaankin oli suojellut mua ja pikkuveljeä siltä hirviöltä. Ottanut useaan otteeseen nyrkistä kun oli pitänyt meidän puolia.. Kannattaa kuunnella se äidin mielipide ja sit sen jälkeen tehdä omalla vastuulla niin kuin parhaaksi näkee..
tapaukset ovat yksittäisiä ja aina erilaisia! mun tytär on aina tullut juttuun isänsä kanssa,vaikka on henkisesti häiriintynyt ja pahasti,omasta lapsuuden aikaisesta traumoista-erosimme tytön ollessa 7v ja vaikka isänsä on mikä on,hänellä on hyvä suhde lapseensa.valitettavasti tyttären isällä on myöhemmästä suhteista 2 poikaa,keiden äiti narsisitiseen tapaansa etäännytti poikansa isäsätään ja päinvastoin.kummatkin osapuolet kärsivät loppupeleissä. äideiää on mukla tapana suojata lapsensa hirviö-isältä,ja näin tekevät hallaa omille kasvaville lapsilleen.entä jos tapahtuu yllätyksiä ja isä menehtyy yhtäkkiä? siinä vasta ollaankin menetetty ja nämä itsekkäät ns äidit epäävät lapsiltaan ihmisoikeuden omiin lähisululaisiinsa.sulla on täysi oikeus kysyä isästäsi,olet iso poika ja äitisi ei voi enää estellä.ole avoin ja ennakkoluuloton,kadut jos unohdat hänet!
Hei sä oot nähny omaa isääs mä en oo ikinä nähny mun omaa isää ja sit mä laitoin sille tekstarin et haluisin nähä se se ei vastannu mulle mitään:(
Mä en nähny mun isääni sen jälkeen kun erosivat ja siitä on nyt yli 20v. Traumoja tuli loppuiäks. Mutsi saarnasi et faija oli luuseri jne...ei tietääkseni henkisesti kipeä mutta mutsi katkera eron takia tai mitä liene ja minä jäin isättömäksi. Inhosin äitiä sen takia. Olis hyvä jos voisit saada jonkinlaisen kontaktin isääs mutta jos hän on henkisesti kipeä niin ehkä kannattais olla joku tukena kun ja jos näät häntä?
puhu äidilles enemmän ja rauhallisesti kuinka tärkeetä tää on sulle.