Kutsunnat 1878 - kutsunnat 2012

Asdertson

Suomen ensimmäinen asevelvollisuuslaki kirjoitettiin 1878. Vastaava laki oli otettu käyttöön Venäjällä kahdeksan vuotta aiemmin. Venäjällä asepalvelusajaksi määrietltiin 6 vuotta, Suomessa kolme.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_asevelvollisuuden_historia

Koko ikäluokkaa ei ollut tarkoitus kouluttaa. Asevelvollisten tarve määriteltiin, ja väkeä kutsuttiin sen mukaan, noin 10% ikäluokasta. Valinta suoritettiin arvalla - eräänlainen "Jumalan tuomio" siis.

1905 kutsuntalakkojen jälkeen keisari lakkautti viimeisetkin suomalaiset joukko-osastot. Vuoteen 1918 asti Suomessa ei ollut omaa armeijaa.

Itsenäistynyt Suomi otti yleisen asevelvollisuuden uudelleen käyttöön. Käytännössä edelleen kaikkia ei voitu tai haluttukaan ottaa palvelukseen. Osalla rajoittavana tekijänä oli poliittinen epäluotettavuus 1918 sisällissodan jälkeen, osalla selkeästi huono terveydentila. 1920-luvulla "kruununraakkeja" oli noin 60% ikäluokasta, 1930-luvulla enää noin 25%. Tällä jäljelle jäävällä väellä käytiin sekä talvi- että jatkosodat.

"Terveimmät" ikäluokat oli 1980-luvulla. Yhä harvempaa tarvitsi karsia terveydellsiistä syistä.

Nykyään ihanteena lienee palvelus 100%:lle ikäluokasta ? Ainakin tästäkin uutisesta päätellen:

http://www.nelonen.fi/uutiset/kotimaa/uutinen/ensimm%C3%A4inen-totaalikielt%C3%A4ytyj%C3%A4-suorittaa-jalkapantatuomiotaan-vanhempiensa-luona

4

388

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Suomi on sairas ja pska maa.

      • Sairas ja paska maa-

        -vain koska antaa kaltaistesi itsekkäiden sairaiden paskojen asua täällä.

        Se on jännä, miten täydellinen vapaus kaikesta, ruumillisen työn olemattomuus ja helppo elämä johtaa vain kusipäisyyteen, ja haluun saada viimeisetkin velvollisuudet kuten verot ja varusmiespalveluksen pois.


      • sairaat paskat
        Sairas ja paska maa- kirjoitti:

        -vain koska antaa kaltaistesi itsekkäiden sairaiden paskojen asua täällä.

        Se on jännä, miten täydellinen vapaus kaikesta, ruumillisen työn olemattomuus ja helppo elämä johtaa vain kusipäisyyteen, ja haluun saada viimeisetkin velvollisuudet kuten verot ja varusmiespalveluksen pois.

        "kaltaistesi itsekkäiden sairaiden paskojen asua täällä."

        Niin-pä, miksihän naisia ei ole jo ajettu maasta pois?


    • Sairas hakkapeliitta

      "haluun saada viimeisetkin velvollisuudet kuten verot ja varusmiespalveluksen pois. "

      Edellisellä historiakatsauksellani halusin vain sanoa, että nykyisen kaltainen "yleinen asevelvollisuus" ei ole aina ollut Suomessa voimassa, eikä tule liioin olemaan ikuinen.

      1600-luvun ruotusotaväessä maatilat nakittivat pakkoarmeijalle tavallisesti jonkin paskimman palkollisensa, sairaita ja orpoja poikia, jotka saivat talosta ruokaa suostuakseen myöhemmin tulemaan sotaväenotoissa otetuksi Ruotsin armeijaan. Ei puhettakaan, että sinne olisi parhaat pojat auran äärestä pantu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1750
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      841
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      618
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      616
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      585
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe