Olen vähän päälle 4kymppinen nainen, yksinäinen. Ei lapsia, ei miestä rinnalle löytynyt. Paljon ikävää matkan varrella ja nyt puoli vuotta sitten sain kuulla että sairastan vielä glaukoomaakin. Ei sukurasitetta ja ikääkin viel suht vähän tohon sairauteen.
Mutta tuosta johtuen olen ihan tolkuttoman ahdistunut ja masentunut. Se näön menettämisen pelko mikä on olemassa. Ja jo näin pienessä ajassa toisesta silmästä on hävinnyt osa näkökenttää sivusta, vaikka tän pitäisi olla hitaasti etenevä ja kun se mulla todettiin, sanottiin että vaurioita ei juur ollut ehtinyt vielä tulla... ja silti niitä tulee nyt...
Millä mä ikinä opin elämään tän kanssa? Kun tuntuu ettei kertakaikkiaan jaksaisi!!!
Mutta tuosta johtuen olen ihan tolkuttoman ahdistunut ja masentunut. Se näön menettämisen pelko mikä on olemassa. Ja jo näin pienessä ajassa toisesta silmästä on hävinnyt osa näkökenttää sivusta, vaikka tän pitäisi olla hitaasti etenevä ja kun se mulla todettiin, sanottiin että vaurioita ei juur ollut ehtinyt vielä tulla... ja silti niitä tulee nyt...
Millä mä ikinä opin elämään tän kanssa? Kun tuntuu ettei kertakaikkiaan jaksaisi!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiiä missä päin Suomea asut, mutta olisiko sulla mahdollisuutta tutustua johonkin vertaistukitoimintaan? Tuossa yks linkki jos asut Etelä-Suomes tai Oulus.... Voipi löytyä netistä muitakin. En itse kärsi näköön liittyvistä ongelmista, mutta tuollainen idea heräsi koskien sun ongelmaa.
http://www.glaukooma.com/potilasyhdistykset.html
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Minulla todettiin suunnilleen samanikäisenä silmänpohjan rappeuma. Se on toisessa silmässä ja yleensä sairaus leviää ennen pitkää toiseenkin. Näön menettämisen riski on sitä suurempi, mitä nuorempana sairaus todetaan ja oma sairastumiseni tapahtui huomattavasti keskimääräistä nuorempana.
Olin aluksi ihan järkyttynyt ja itkin päiväkausia, mutta sitten päätin ryhtyä etsimään tietoa. Mitään riskitekijöitä ei minullakaan pitänyt olla, mutta kun aloin tentata sukulaisiani, selvisi, että sairaus oli ollut toisella vanhemmistani jo pitkään. Se oli kuitenkin pysynyt lievänä. Sain tästä uutta toivoa eikä asia ole sittemmin tuntunut ollenkaan niin raskaalta.