Voiko home aiheuttaa korvakipua ja muita oireita ei edes ole?Minulla ollut jo pitkään korvat kipeänä.Kipu hellittää ja koventuu aina välillä ja saattaa jopa mennä ohi päiväksi.Ei tavanomaista tulehdusta.Ns.aaltoilevaa tai miten sitä kuvailisi.
Korvakipua
Sinikka
45890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Homealtistushan voi aiheuttaa vaikka millaisia oireita, jotkut sellaisiakin että menee kauan ennen kuin edes tajutaan johtuvan homeesta. Mutta aika epätodennäköistä on että jos todella ei minkään vertaa muissa paikoissa tunnu mitään, nenässä, kurkussa, poskionteloissa tai muissa hengitysteissä, olisi kyse homeärsytyksestä. Varsinkin jos kyseessä on kipu eikä allerginen "kaiherrus" tms. flunssamainen reaktio.
Monesti korvakäytäväntulehdukset voivat sitten aiheuttaa tuonkaltaista oiretta jos jotain ihan lonkalta heittää, voivat olla joskus aika huomaamattomia ja näkyä lääkärissäkin vain korvakäytävän jäykkyytenä tms. Kuitenkin ovat joskus todella kipeitä ja kipu tyypillisesti aaltoilee. Eli esim. kauankin ettei tunnu mutta sitten taas mm. tuulinen sää aiheuttaa juimimisen alkamisen.
Korvakäytäväntulehdukset kun voivat olla aika pitkäaikaisiakin ja johtuvat niin monesta eri syystä, toinen saa sellaisen joskus jo kun putsaa liian kovakouraisesti korvaansa puikolla, autonikkuna auki ajaminen ja muu tuulelle altistuminen nyt klassisin syy on. Yksi tapa on jopa korvalappustereoiden huudattaminen alituiseen, teini-iässä voi silläkin tavalla helposti saada tulehduksen ihan meluärsytyksestä.
Tuo käytävätulehdus nyt ihan pelkkä heitto mutta jos kerran ei tavallista tulehdusta olisi niin yksi vaihtoehto, hoidoksi kun ei oikein vahvakaan antibiootti tehoa jos on sitkeä vaan vaatii korvaan 1-2 viikkoa säännöllisesti usean kerran päivässä tiputettavat reseptikorvatipat.
Jos ei korvasta mitään löydy ja kipu jatkuu niin pyydä lekurilta ihan koetteeksi tipat, ei niistä haittaakaan ole vaikka korva tervekin olisi. Niin kauaa ei kuitenkaan käytetä eikä saakaan käyttää että tervekään korva niistä alkaisi ärtyä.
Kyllä home voi aiheuttaa korvakipua. Tokihan syy voi olla jokin muukin.
Minä olen kokenut sen henkilökohtaisesti, lääkärit eivät löytäneet syytä aaltoilevaan kipuun, kunnes yksi lääkäri otti asian "vakavasti" ja sanoi että home voi aiheuttaa korva oireita.
Minulla tällähetkellä ei liiku kunnolla tärykalvo pahemmin oireilevassa korvassa.
Olen myös "homeluennoilla"(missä on ollut alan ammattilaisia) saanut tietää senkin että home voi aiheutta tinnitystä korvaan. Luennolla oli henkilö jolle oli näin käynyt ja sanoi että vaiva on kurja. Mistä sinä epäilet sitä homeen aiheuttamaksi, onko teillä kotona kosteusvaurio/hometta tai työssä? Home ei ole leikinasia, paitsi jotkut ei sitä usko ennenkuin kokevat itse.
Itselläni tuli homeesta juuri kuvailemasi kaltainen korvakipu. Lääkärin mukaan korva ei kuitenkaan ollut tulehtunut. Tuntui, kuin siellä olisi kirvelevä haava tai jotain. Muutto paransi kahdessa päivässä monta kuukautta jatkuneen korvavaivan.
kummallisesta kuumeesta, päiväkodista soitetaan hae lapsi pois, on sairas, kotona näyttää terveeltä
kummallisesta korvakivusta, päiväkodista soitetaan hae lapsi pois, sillä on korvatulehdus, lääkäri ei tulehdusta löydä
kummallisesta sairastelusta, päiväkodista soitetaan hae lapsi pois, hän on selkeästi sairas, kotona lapsi toipuu, ei kuumetta, väsynyt vain
... kummallinen päiväkoti