Pari yötä sitten näin unta että minulla oli palojn hevosia. Hevoset elivät laitumella rannassa, ja ne olivat aika villejä. Hevoslauman johtaja oli todella iso ja valkea ori.
Se ori oli lempihevoseni. Sillä ei oltu ikinä ratsastettu, joten otin sen pois laitumelta ja lähdin taluttamaan poispäin. Hevonen tuli mukaani, mutta vähän matkan päästä puri minua käteen. Minä purin hevosta kaulaan, eikä kumpikaan päästänyt irti pitkään aikaan. Tilanne ei ollut ahdistava, koin lähinnä yhteyden hevoseen. Minusta tuntuu että kumpikin oli vähän vihainen, mutta se ei olut päällimmäinen tunne.
Seuraavaksi nousin hevosen selkään. Pyysin hevoselta kauniisti, että se ei heittäisi minua alas. Hevonen oli mahtava ratsastaa, minulla ei ollut suitsia eikä satulaa. Hevonen ei kirjaimellisesti totellut minua, koska en määräillyt sitä, mutta sen kanssa pystyi neuvottelemaan, ja se oli yhteistyöhaluinen.
Hevonen oli hirveän rohkea, se kiipeili vaikka minkälaisissa paikoissa, ja älyttömän voimakas. Sillä oli valtava oma tahto. Ja se vastasi kun juttelin sille, siis se osasi puhua.
Päällimmäisenä tunteena koin kunnioittavani hevosta, ja koin hevosen kunnioittavan myös minua. Tiesin, että hevonen oli meistä se voimakkaampi, joka voittaisi jos alettaisiintappelemaan. Tunnelma oli idyllinen ja rauhallinen, vuodenaikana oli kesä, ja päivä oli lämmin muttei paahtava. Ulkopuolisia ääniä ei ollut.
Olisin kiitollinen jos joku enemmän tietävä osaisi tulkita tätä enemmän, unikirjassa sanottiin hevosen kohdalla vaan alkukantaisesta voimasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kertoo ehkä ihmissuhteesta. Luonteeltaan vahva mies, jonka kanssa otatte välillä yhteen, mutta pääsette sopuun. Hyvä uni.