Ei vaan jaksa tätä!

Aamupaino oli tänään 72kg ja kasvot on niin turvoksissa, että hävettää. Eilen tuli mässäiltyä vielä yrjösession jälkeen ja maha on vieläkin ihan pallo. Mutta tänään en oksenna ja syön normiannoksia, ei herkkuja. Täytyy mennä päivä kerrallaan kohti terveempää elämää. Olen täysin yksin tämän asian kanssa, joten helppoa ei ole. Ja kenellekään tutulle en voi sairaudestani kertoa, ammattiapua en halua. Häpeän itseäni ja sairaita syömis-oksennus-suolihuuhtelurituaalejani. Siksipä ajattelin kirjoitella tänne tuntemuksia, blogia en jaksa perustaa.

No niin, toistaiseksi kaikki hyvin. Olen syönyt tänään ihan suht okei, ehkä vähän liikaa ruokaa, mutta ei ahdista paljon. Tässä illalla taas sohvalla löhöillyt apaattisena. Tekis mieli hakee pari litraa jäätelöä ja jotain ihania keksejä kaupasta, mutta en hae! Selviän tästä päivästä, ehkä... Mokomatkin 24h huoltoasemat ja kaupatkin. Ennen riitti, kun sinniteli ysiin asti, mutta nyt ei oo sitäkään pelastusta, vaan voi lähtee keskellä yötä mässyostoksille. Voi kun vois vaan nukkua tän sairauden ja ylipainon pois ja herätä iloisena, aktiivisena ja huolettomana naisena täynnä virtaa. Olisi myös ihana saada elämänkumppani ja lapsiakin, mutta taidan jäädä yksin tähän maailmaan.
Elämä menee multa täysin ohi, on mennyt jo monta vuotta.

Hyvä, että oot kyllästynyt. Siitä se lähtee!!

Kiitos kannustuksesta ja kauniista sanoista! Käsittämätöntä, että jollakin muullakin ihmisellä voi olla samanlaisia tuntemuksia ja ongelmia kuin mulla. Ajattelen usein, että tuskin kukaan voi olla näin sairas ja yksinäinen kuin minä. Tänne kirjoittaminen on vähän auttanut, pakkohan tätä solmua on jotenkin purkaa.

Sain eilen illalla jopa vietyä roskapussin, siinäpä jännimmät tapahtumat mulla:( Ja sekin jo ahdisti ja hävetti, kun tuntuu, että kaikki naapuritkin tuijottavat turvonnutta, epämuodostunutta naamaani.
Söin illalla kolme suurta lautasellista mannapuuroa runsaan kanelisokerikuorrutuksen kera, enkä oksentanut. Kun en osta herkkuja, syön muuten vaan kaapit tyhjäksi. Ajattelin ensin, että yksi lautasellinen vain ja sitten nukkumaan, mutta toisin kävi taas. Miksi en osaa hillitä itseäni, vaikka maha on jo täysi?
Eilinen oli ihan kamala päivä, onneksi menen tänään töihin, siellä pystyn pitämään itseni kontrollissa. En puhunut eilen kenenkään ihmisen kanssa edes puhelimessa! Vapaapäivät ja lomat on mulle painajaista, töissä ei ahdista niin paljon kun on järkevää tekemistä. Tosin luulen, että työkaverit ovat huomanneet kesän aikana hurjasti turvonneet kasvoni ja sylkirauhaseni, mutta eivät tietenkään kommentoi asiaa suoraan minulle.

Paino äsken edelleen 72kg (pyöristän sen aina lähimpään tasakiloon).
Eli pari päivää on mennyt oksentelematta, olen tyytyväinen että sain edes katkaistua oksennuskierteen, vaikka syömiset eivät olekaan kunnossa. Pienin askelin eteenpäin..

Jaahas, kirjoitellanpa taas..
Paino äsken 74kg!!! Kova turvotus ja maha edelleen ihan pallo eilisillan syömingeistä. Olin laittanut itselleni jääkaappiin iltapalan valmiiksi jo aiemmin päivällä ja päättänyt, että syön vain sen ja sitten nukkumaan. No, arvatenkin toisin kävi. Söin siis ensin sen rahkan, mihin olin sekoittanut banaania, marjoja ja leseitä. Siitä se taas lähti, seuraavaksi meni kuusi leipäpalaa päällysteineen, 2 kananmunaa aromisuolalla, possupataa kylmiltään lusikalla suoraan jääkaapista (sen piti riittää vielä tämän päivän iltavuoroon evääksi) ja lautasellinen maitokaurapuuroa juustolla ja voilla! Enkä ole ihan varma oliko tuossa edes kaikki.
Kuitenkin päivällä olin syönyt mielestäni ihan sopivasti, aamupalan, lounaan ja päivällisen. Pelkäsin mahani repeävän yöllä. En kuitenkaan ole nyt oksentanut muutamaan päivään, mutta onko tässäkään järkeä? Bulimia on vaihtumassa bediksi. Inhoan itseäni.

Olen siis 167cm pitkä ja noin vuosi sitten painoin about 60kg, sen painon vielä jotenkin kestin, mutta nyt olen jo pahasti ylipainon puolella, eikä tunnu hyvältä olla näin iso. Haluaisin painaa 55kg, mikä olikin pitkään painoni jossa pysyin ennenkuin tämä lihominen alkoi. Ja tosiaan 10kg on tullut tosi nopeasti, vuodessa.
Aikaisemmin nälkiinnytin itseäni lähes koko päivän, ahmin illalla herkkuja, oksensin ja vapisevana ja heikkona nukahdin. Pysyin toki hoikkana (tai mielestäni hyvän kokoisena, n. 55kg), mutta en jaksanut tehdä kerrassaan mitään, pyörrytti ja yleiskunto oli huono. Nyt kun olen syönyt aterioita säännöllisemmin, että jaksaisin edes töissä olla virkeä, niin tässä on tulos, kohta 20kg ylimääräistä ja bulimia vaan jyllää. Ja lisäksi nykyään oksentamista seuraa lähes poikkeuksetta ahminta, jonka jälkeen en enää jaksa oksentaa.

Jotenkin pitäisi oppia käsittelemään yksinäisyyden ja pettymyksen tunteita, eikä turruttaa niitä ahmimalla, mutta kun illalla tulee se "pimeä hetki", jolloin ravaan jääkaapilla kuin robotti ja lopetan vasta repeämispisteessä, niin ei siinä ehdi soittaa Freudille tai dr. Philille.

No, kuitenkin, oksennusputki on poikki, nyt on lopetettava vielä iltamässäily. Tänään laitan taas terveellisen ja tarpeeksi täyttävän iltapalan valmiiksi jääkaappiin ja syön vain sen tultuani töistä ja sitten nukkumaan. Yrittäminen jatkuu, pitäkää peukkuja!

Ai niin, joku oli tuonne ketjun väliin suositellut blogin perustamista, mutta enpä taida ainakaan vielä siihen ryhtyä. Siinä kävisi kuitenkin niin, etten jaksaisi sitä päivittää. Olen nyt kirjoitellut tänne helpottaakseni edes osittain ahdistustani ja voi olla, että vaikkapa tämän tekstin jälkeen en enää kirjoita.
Välillä kirjoitan mietteitäni myös paperille, sekin vähän auttaa kun ei ole sydänystävää.
Laittaisitko linkin blogiisi, voisin käydä lueskelemassa:)

hei, oli pakko laittaa viestiä...kun samaistun niin hyvin...itsellä 9 vuotta takana, nyt en ole vielä oksennellut, laihdutus käynnissä mutta tiedän että tää menee vielä bulimiaa. ja sitä pelkään. pelkään että tää sairaus tappaa mut.....itellä painoa 72 tällä hetkellä ja se on LIIKAA. pakko laihtua ainakin se 10 kg. lupasin itselleni että kun tarpeeksi laihdun niin sitten annan itselleni luvan ahmia ja oksentaa.....ei vittu ihan oikeesti. miksei tästä tuu loppua.

Huomenta! Viikko oksentamatta, paino äsken 71kg.
Joka ilta olen syönyt itseni ähkyyn, vaikka aamulla olen ihan muuta päättänyt:( Herkkuja en ole ostanut, kaverin luona söin vähän karkkia ja jäätelöä, mutta ihan kohtuudella. Iltaisin oon vetäny lähinnä leipää, ruokaa (esim. kinkkukiusausta ja siskonmakkarasoppaa), hedelmiä, mysliä, jogurttia, rahkaa, tonnikalaa yms. Eli ihan tollasia perussafkoja, mutta aina liikaa.

Enää ei ahdista niin paljon kuin viikko sitten, mutta tämä ahminta pitäisi nyt saada äkkiä kans poikki. En haluaisi alkaa elämään niin, ettei kotona ole mitään ruokaa, vaikka olisihan sekin yksi keino olla ahmimatta. Pidän kuitenkin ruoanlaitosta (ja syömisestä) ja onhan se noloa jos vaikka sukulaisia pölähtää käymään, eikä ole tarjota edes maitoa tai sokeria kahviin. Kyllä ratkaisut pitää löytää korvien välistä.

Eipä tässä kummempia.

Voimia sulle pau123, kyllä me nää vaikeudet vielä selätetään!

mielenkiintoista luettavaa punkero! Perusta se blogi! Ja tsemppiä!
Itsekin ahmin aina ruokaa, enkä oikein tiedä mihin tämä vielä johtaa. Nyt olen vielä normaalinkokoinen 170/55 mutta tätä vauhtia en kauaa.
Tosin en tiiä onko tämä sairautta vai "normaalia" ahmimista mutta aina on huono omatunto ja aina sinnittelen iltapäivään asti syömättä koska ahdistaa niin paljon. Sitten illalla se lähtee käsistä :(
Esimerkki päivä: iltapäivällä syön ensimmäisen kerran jotain perusruokaa. Sitten leivän. Ehkä toisen. Sitten jätskiä kipollisen. Sitten keksejä (3-5kpl illan aikana). Karkkia ainakin 100g ja suklaata toiset 100g. Leivon jotain ja syön sitä, vaikka nyt yhden muffinssin. Illalla vielä kasa hedelmiä ja vihanneksia sänkyyn kun katsoo telkkaria. Että näin ja maha on ihan turvonnut :/
Olen monta kertaa yrittänyt oksentaa mutta mitään ei tule?? Mitä teen väärin. Eilen työnsin hammasharjan kokonaan kurkkuun ja yrjörefleksi tuli mutta ei yrjöä?? Haluan nämä ruuat ulos musta NYT

Hei kohtalontoverit!

Todella raadollista luettavaa, vielä kun pystyn itse astumaan noihin saappaisiin mielessäni...
Mietin missä päin asutte? Sisimmässäni tiesin tarvitsevani ulkopuolisen apua mutta työterveystarkastuskin tuli pari vuotta töiden aloittamisen jälkeen, oli liian myöhäistä koska olin jo aivopessyt itseni.
Itsemurhayrityksen jälkeen sain vasta psykologin apua ja ny 3 ja puoli vuotta tuosta olen aloittanut terapian (jossa en sielläkään suostu myöntämään syömishäiriötäni), mutta yhtäkaikki; sh:t ovat mielenterveyssairauksia joihin tarvitsee ihan tosi ulkopuolisen apua.
Ensimmäinen askel on jo otettu jos ootte myöntäneet itsellenne ettei kaikki oo kunnossa. Mulla on kavereita mutta ei tosi ystäviä joille kertoa syvimmistä fiiliksistä. En koskaan pystyisi myöntämään olevani bulimikko.
Kaksi täkyä, jotka nään itse pelastusrenkaina:1) ulkopuolinen(ammattilainen) jolle puhua tarvitsematta kysellä vastavuoroisesti hänen kuulumisiaan tai potea huonoa omatuntoa itsestään puhumisesta. Saat myös(toivottavasti?) vastaukseksi muuta kun hymistelyä ja "kyllä sä pärjäät"-kommenttien sijaan kriittisiä ja kantaaottavia neuvoja.
2) Vapaaehtoinen järjestötoiminta eli kiinnostuin äkkiä yhteiskunnan ja vaikuttamisen asioista lähinnä sen kautta, kun sain tilaisuuden kuulla puolueen arvoista ja toiminnasta, vilkkaista keskusteluista ja yhdessä tekemisestä-samojen asioiden ajamisesta!En minä politiikkaa ymmärtänyt mutta löysin samat arvot jakavat ihmiset. Ja tilaisuudet oli ilmaisia ja kivoja. Aloin tuntea itseni tärkeäksi, oli hienoa sanoa menevänsä kaupungin valtuuston kokousta seuraamaan tai hallituksen kokoukseen (vaikka ihan kaikillehan ne on avoinna!). Pointtina ettei Vihreistä mitään ystävyyksiä ole elämääni tullut mutta hyviä tyyppejä, joiden kanssa puhutaan vaan asia-asioita. Ei ketään kysele henkilökohtaisuuksia tai juuri puhu omistaankaan. Se sopii oikein hyvin. Ja ennen kaikkea vie ajatuksia itsestä pois.
Lisäksi yhdistin matalankynnyksen liikunnan menoihini, eli joogan ja balance-tyyppisen, joihin lähteminen ei vaadi ponnistuksia peläten ettei kunto riitä(niissähän ei hypitä!).
Nykyään menoja tuppaa olemaan jo siihen malliin, että kaipaa jo sitä vapaa-aikaa ja joutenoloa. Vielä kun innostuin lukemaan hömppäromaaneja, kaunokirjallisuutta, jotka vievät ihan toiseen maailmaan. Kirjoja on ihan terveellistä ahmiakin...tosin olen tässäkin asiassa auttamatta kiinnostunut syömishäiriöistä: "tapa minut, äiti!", "pientä purtavaa", "madonna"(hannele huovi) ,"elämä kateissa"...Viimeisen lukemista kannatan ihan kaikille, on meinaa todella karua ja pelottavaakin luettavaa äärimmäisestä mässäilystä syömishäiriöillä. (Maryan häiriö alkanut 9v. ja on tässä kertojana n.24v. vieläkin sairas).
Toivon että jatkat kirjoittelua miten sulla menee!
Kaikkea hyvää ja onnistumisen tunteita!!