En jaksa taistella varjoissa. Olen syntynyt valoon. Aurinko välähtää miekan terällä, katselen sitä hetken. Hyväilen kahvaa ja terää.. Katselen kiiltävää pintaa. Laitan miekan huotraan. Otan harjasta kiinni ja heilautan itseni ratsaille. Lakeus aukeaa edessäni. Hiljaisuus. Tykit ovat vaienneet. Väsynyt olen ja helpottunut. Sieltä jostain sodan jylinästä löysin itseni. Ja rauhan.
Hyväksyn.
Musta ritari
15358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
vielä keskiaikaa vai mikä homma ?
Kaari Utriota.
Kyllä keskiaikaa hyvinkin. Tai sitten miekka on sanoja. Sota sitä mitä on. Ratsu tulevaisuus. Rauha on itseluottamus ja toivo. Tai ihan miten vaan, kukin tulkitsee tavallaan....
kopoti kopoti
Miekka on ja pysyy huotrassa. En sotke sitä vereen. Enää.
ja pitkiä ketjuja tulevalle yölle....
Varmasti hieno tunne tuo rauha.
Reino, nyt heti se keppihevonen pois ja syömään !
mä elän esihistoriaa. Olen mammutti. pöö. vai mää vai mitä ne sanoo.
sisäisen rauhan saavuttaminen on se vaikein ja hienoin asia. Jos tarvitset apua, kaltaiseni, taisteluissa juonikkaita kieroja vastaan, ota yhteyttä. Kutsun Suuren Lyijysiiven Liskon Karmeimman Kamalan yli vuorten ja merien kantamaan sinut pois heidän pauloistaan. Ja telepaattisesti, ajatuksen vomalla, unen kautta lähetän sinulle täten voimajuomaa joka suojaa sinut heidän iskujaan vastaan. Ole vahva ja urhea.
http://www.youtube.com/watch?v=MI7hZ1keaxE
et mitenkä voisi lähettää telepaattisesti kaljalaatikkoa? tai taksillakin kelpaa.
älä lankea tää on niin ansa
et ikinä tuu saamaan sitä juomaa
Kiits varoituksesta. Oliskohan laittanut mut uuniin vai käyttäny hyväkseen?
Uuniin olisin laittanut jos pahat tekosi sitä vaatii, Laps!
Valoon synnyin minäkin. kauan sain valossa elää. Kauniissa ja hiljaisessa, missä aamuun valkeaan herää.
Nyt on sydämeni jäätynyt, on mustaa enää siellä vain.
Tämänkö? Tämänkö minä elämän luojalta palkakseni sain?
Ei rauhaa, ei lepoa sieluni saa, katson vain pimeyden verhon taa.
Nyt täällä varjoja näen, niiden kanssa taistelen.
Tahtoisin vain rakkaani takaisin, mitään muuta mä pyytäisi elämältä en.
Mutta kohtalon musta koura hänet vei pois kysymättä mitään, ja ikuisen viillon vain rintaani veti miekalla niin kiiltävällään.
En häntä enää takaisin koskaan saa, siksi mustalla puolella enemmän olen ja odotan itsekin noutajaa.
Kaksi tärkeää valontuojaa antaa vielä vähän voimaa, mutta kuinka kauan, sitä tietää ei voi.
Kuinka kauan heidän myös niin rakkaiden valojen kellon äänet enää minun korvissani soi.