Mua on alkanut nyt, todellakin syömään sisältä päin, oma itseni.. Mä vihaan itseäni, toisia ihmisiä, olen katkera ja vihainen, epäilen kaikkia petoksista, ja juonista. poikaystävääni varsinkin joka ei ole koskaan tehnyt mitään, vittuilen hänelle joka päivä turhista asiosita, kehittelen niitä päässäni, enkä halua että hän lähtee edes kavereidensa kanssa mihinkään..ja uskon ettei hänkään enään kauaa jaksa, ja myönsi että tämä piirre, on joskus laittanut hänet miettimään lähtemistä suhteestamme.. :'((
En pysty luottaa keheenkään, en pysty luomaan uusia ystävyyssuhteita, koska en pysty siihen, jos aloitan uuden ihmissuhteen, kärsin oikeasti, jos toinen näkee edes muita ystäviään, koska koen kaikki "ulkopuoliset" uhkana jopa ystävyyssuhteessa, paraskaverinikin laittoi välit poikki, kun ei jaksanut enään, eikä niitä ystäviä oikein ole.. en kestä enään tätä päänvaivaa, haluan elää niinkuin normaalit nuoret, ilman pelkoja hylätyksi tai vaihdetuksi joutumisesta..
Muuten hyvä elämä, mutta alan hajoamaan pikkuhiljaa itsekkin tuohon, ja en tiedä mitä teen tuon kanssa? menenkö terapeutille tai jotain? ongelmani on kai sairaalloinen mustasukkaisuus, ja omistavuus? Mun on pakko jotenkin saada ees vähän kitkettyy tätä piirrettä, koska en halua menettää poikasystävääni, jota rakastan sen takia, että kiellän häntä näkemästä kavereitaan, koska pelkään että he vievät hänet minulta, ja tajuan ettei siinä ole järkeä, mutten pysty hillitsemään itseäni, vihaan sitä mitä minusta on tullut, ja en ole kykenevä kohta mihinkään ihmissuhteisiin tämän takia.. :((
Muuta ongelmia ei ole, mutta tää on mun mielestä paha, onko muilla vastaavia kokemuksia? ;/
En pysty luottaa keheenkään, en pysty luomaan uusia ystävyyssuhteita, koska en pysty siihen, jos aloitan uuden ihmissuhteen, kärsin oikeasti, jos toinen näkee edes muita ystäviään, koska koen kaikki "ulkopuoliset" uhkana jopa ystävyyssuhteessa, paraskaverinikin laittoi välit poikki, kun ei jaksanut enään, eikä niitä ystäviä oikein ole.. en kestä enään tätä päänvaivaa, haluan elää niinkuin normaalit nuoret, ilman pelkoja hylätyksi tai vaihdetuksi joutumisesta..
Muuten hyvä elämä, mutta alan hajoamaan pikkuhiljaa itsekkin tuohon, ja en tiedä mitä teen tuon kanssa? menenkö terapeutille tai jotain? ongelmani on kai sairaalloinen mustasukkaisuus, ja omistavuus? Mun on pakko jotenkin saada ees vähän kitkettyy tätä piirrettä, koska en halua menettää poikasystävääni, jota rakastan sen takia, että kiellän häntä näkemästä kavereitaan, koska pelkään että he vievät hänet minulta, ja tajuan ettei siinä ole järkeä, mutten pysty hillitsemään itseäni, vihaan sitä mitä minusta on tullut, ja en ole kykenevä kohta mihinkään ihmissuhteisiin tämän takia.. :((
Muuta ongelmia ei ole, mutta tää on mun mielestä paha, onko muilla vastaavia kokemuksia? ;/
Vastaukset 7
Vanhimmat
NYYHNYYHNYYHNYYH itke vähän lisää pentu tai vedä ittes narun jatkoks. Mutta ihan ensiksi eroa siitä poikaystävästäsi. Se ansaitsee paljon parempaa!!
Miksi pitää olla negatiivinen. Mitä jos sinä nimim. hohhoijaa vetäisit ittes sillalta jojoon? Niin päästäisiin tuollaisita ruikuttajista. Jos tämän palstan jutut häiritsee nii vittuako niitä luet?
Jotta voisit saada niin päteviä neuvoja kuin tältä palstalta voi saada kerroppas sinun ja poikaystäväsi ikä.
no et sä ainakaan mua vanhemmalta vaikuta, hohhoijaa. :)
Ja miks pitää olla tällä sivustolla jos ei kestä mahdollist avautumist tai vaikka sitä itkemistä?
Ja mä oon 19v ja mun poikaystävä 22v.
87 tulee mun syntymävuodesta eli mitenniin en vaikuta vanhemmalta :D
Kehityspsykologiasta tiedetään että kehittymistä tulee vielä tapahtumaan, siksi ikä on oleellinen asia. Elät ns myöhäisnuoruuden alkua jossa (yleensä) identiteetti on vielä vakiintumaton, maailmankuva selkiytymässä, haasteina on "oman paikan" löytäminen, kodista irtautuminen, arvot osittain vakiintumattomat.
Kertomasi mustasukkaisuus ja omistavuus ongelma voisi liittyä tuossa iässä tapahtuvaan läheisyys-eristäytyminen "kriisiin" jossa on itsenäisyys-tarvitsevuus ristiriita: samaan aikaan on halua olla itsenäinen mutta tarvitaan läheistä ihmissuhdetta.
Monikaan ei tuollaista tarrautumista katsele vaan suhde päättyy.
Jos haluat oikeasti apua ongelmiisi, ei sinua oteta noilla perusteilla hoitoon minnekään (paitsi yksityiselle jos rahaa on) mutta jos kerrot tästä: "olen katkera ja vihainen, epäilen kaikkia petoksista, ja juonista. " --> noiden ajatusten avulla varmasti halutaan selvittää oletko psykoosissa koska epäilet että sinua vastaan juonitaan ja tehdään petoksia.
Kerrot vain hysteerisisti näistä ajatuksista päivystävälle lääkärille ja jos hoitopaikkaa ei irtoa tehostat sitä sanomalla että kohta vahingoitan niitä jotka minua vastaan juonivat ennekuin he ehtivät vahingoittaa minua.
Toivottavasti saat apua ongelmiisi, vaikka ne todnäk ovat normaali kehitysvaihe jonka kaikki käyvät jossain muodossa läpi.
Uhkaile hoitohenkilökuntaa niin pääset hoitoon 100% varmuudella.
http://myrskykari.tripod.com/persoonallisuushairio.html
kurkkaa tunnistatko itsesi jostain persoonallisuushäiriöstä, niihin ainakin terapia on oikea hoito... ja kyllä hoitoon pääset esim koulun kuraattorin tai oman lääkärin kautta, kun kertoo oireistaan kaunistelematta ja kauhistelematta.. Jos pystyt kertomaan myös poikaystävällesi, ettet tiedä miksi käyttäydyt kuin käyttäydyt, mutta olet valmis hoitamaan tilannetta, hän saattaa jaksaa vielä kanssasi jonkin aikaa. Tsemppiä!