Tyhmä kysymys:
Olen menossa labradorinnoutajan kanssa ensimmäiseen pentunäyttelyyn (7 kk).
Aiempaa näyttelykokemusta minulla ei ole. Nyt jäin kuitenkin miettimään, että minkälainen panta pennulla pitää olla. Näyttelypanta kun on niin ohut ja kuristava, etten mielellään sitä vielä tälle laittaisi, niin käykö tavallinen tai vaikka nahkainen puolikurkkari (siis sellainen löysä, joka ei varsinaisesti koiraa kurista)?
Minkälainen panta pentunäyttelyyn?
5
3230
Vastaukset
- kysy kasvattajalta
Kannattaa kysyä kasvattajalta, hän tietää parhaiten.
- Rotikkarinsessa
Koska kyse on pennusta, pannan kannattaa olla mahdollisimman siro. Lisäksi pentu kannattaa alusta pitäen pyrkiä totuttamaan samantyyppiseen pantaan, kuin tulevaisuudessakin näyttelyissä on (jos tarkoituksenne on niissä käydä).
Meillä on koiralla käytössä ketjupanta, täyskurra siis, mutta ei-kuristavana (eli ketju on avoinna ja lukko molemmissa päätylenkeissä pitää sen muodossa ja kiinni) ja sillä luultavasti mennään vastakin. Myöhemmin aikuisena, kun tuo alkaa olla valmis kokonaisuus ja pääkin lopettanut kasvunsa, saatan vaihtaa sen nahkaiseen puolikurraan - kyseessä kuitenkin on isohko rotu, jolla sellainenkaan ei näytä huonolta.
Toisaalta moni vannoo ns. noutajataluttimen nimeen, jossa pantaosa on hihnassa itsessään. Se on täyskuristava, mutta käsittääkseni myös sitten palautuu itsekseen, löysäksi, kun hihna ei ole enää kireällä/koira ei vedä. Itse vaan en ole koskaan siitä tykännyt, mieluummin panta ja hihna erikseen.
Kannattaa kokeilla, mikä pennulle on sopivin ja mikä näyttää kivalta omaan silmään. Sieltä se sopiva löytyy kyllä. :) - Ekakertalainen
Sorry - did'n get it: Jos siis ketjupanta on kiinni molemmista lenkeistä, niin silloinhan panta jää löysäksi (jos se kerran pään läpi alunperin menee) ja koira mahdollisesti pääsee peruuttamalla vetämään siitä itsensä irti...vai siis miten tarkoitit? Muuten se olisi kyllä kauniimpi.
Epäilen vähän pennun reaktioita, kun lähdetään jonossa ravaamaan. Kurkkarissa ähisevä pentu ei ehkä ole oikein edukseen...vaikka kasvattaja oli sitä mieltä että ohut näyttelypanta kuuluu näyttelyihin.
Tuossa olisi ketjullinen nahkainen puolikurkkari. Kävisiköhän se?- kasvattajan ohjeet
Minä luottaisin kasvattajan ohjeisiin, hänellä tieto ja kokemus rodusta ja näyttelyistä.
- Rotikkarinsessa
"Jos siis ketjupanta on kiinni molemmista lenkeistä, niin silloinhan panta jää löysäksi (jos se kerran pään läpi alunperin menee) ja koira mahdollisesti pääsee peruuttamalla vetämään siitä itsensä irti...vai siis miten tarkoitit?"
Pannan pitää vain olla tarpeeksi nafti, että pää ei läpi mahdu - eli tiukka mitta kaulalta hetikohta korvien takaa ja sen mukainen panta.
Toki, itselläni ei kokemusta ole noutajien esitystavoista (kun en edes kehiä ole seurannut, koska eivät roturyhmänäkään kiinnosta), mutta omalla rodullani se panta asetellaan sen verran hyvin tuohon leuan alle ja sillä tuetaan koiran pään asentoa ryhdikkäämmäksi, eli pannan täytyy olla juuri sopiva, ettei se tipahda kaulalle/hartioille.
Ja jos se puolikurkkari on sopiva, niin toki sitäkin voi käyttää alussa, kun pennun kanssa vasta opetellaan näyttelyssäoloa. Meillä tosin oli alusta asti käytössä ketjupanta, mutta meillä olikin samainen panta ollut käytössä jo aikaisemmin treeneissä, joten se oli koiralle tuttu jo valmiiksi.
Ja jonossa jos ravataan, niin koiran huomio vain itseensä, kontaktia mieluummin liikaa kuin liian vähän silloin, jos kiinnostus muihin koiriin on liiallista ilman kunnon kontaktia.
Jos käyttää namia, niin se kannattaa pitää oikeassa kädessä, ettei koira lähde hyppimään/pomppimaan niin helposti ylös saadakseen herkkua, vaan se joutuu juoksemaan ja katsomaan etuviistoon namin nähdäkseen/saadakseen. Jotkut käyttävät myös (vinku)lelua, mutta itse en ollenkaan tykkää siitä, sillä jos sitä vinguttaa niin hyvin herkästi se häiritsee muita koiria ja oma koira saattaa innostua liikaa lelusta.
Ja hihnaa ei kannata löysätä liikaa ennen, kuin on varma että koira osaa juosta myös siellä jonon keskellä ja lopussa nätisti, kuin myös edessä, ettei se pääse taaksepäin ottamaan kontaktia toisiin kehässäoleviin koiriin. Myös pieni naksuttelu kielellä on aika hyvä keino saada koiran huomio kiinnitettyä ja tarvittaessa käyttää namia nenän edessä sen verran, että huomio on taattu. Tosin, jotkut tuomarit eivät tykkää (ja jotkut jopa kieltävät) namin kanssa esittämisen, mutta jos sen namin pitää koko ajan kädessä ja palkkaa korkeintaan omaa vuoroa odotellessa, ei sen pitäisi haitata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2492849Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31594Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21275- 1011164
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231151Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531012- 66984
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 132868