Mulla on nyt kohta viikon ollut kamala pelko ja ahdistava olo. Alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta vajaa viikko häitteni jälkeen. Mielessä pyörii kuolema ja kuinka se joskus tulee. Joskus meinaan seota kun ajattelen asiaa aivan liikaa. Pelko on kova ja on vaikea ajatella selkeästi. Vatsassa on viikon ollut jännityksen tunne ja ruoka ei siitä syystä maistu kun väkisin. Olen käynyt lääkärillä ja sain jotain tabuja, mutten herkästi viitsi niitä ottaa, kun ei saa kun tilapäisen helpotuksen. Ensi viikolla menen taas juttelemaan jonkun sairaanhoitaja/psykologin kanssa. Tätä kamalaa tunnetta en haluaisi edes pahimmalle vihamiehelleni!!!
Toivon vain että tämä helpottaisi pian ja voisin jatkaa elämää hyvillä mielin!
Toivon vain että tämä helpottaisi pian ja voisin jatkaa elämää hyvillä mielin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko aikaisemmin elämässä kärsinyt vastaavista vaivoista?
Onhan sulla nyt varmaankin ihan uus elämäntilanne ja pitää miettiä tulevaisuutta ja kyllähän sekin aiheuttaa joskus ahdistusta ja epävarmuutta yms.
mut kuulostais et toi ahdistus menee vähä "normaalin" ahdistukseen verrattuna "liiallisuuksiin".
Ite oon kärsinyt ja kärsin edelleenkin ahdistuksesta ja se on todellakin sellanen tunne et sitä ei toivois pahimmalle vihamiehellekkään.
Voisko kyseessä olla esim. paniikkihäiriö?
Itselleni masennuslääkkeet ovat tuoneet apua ahdistukseeni!
Toivottavasti olosi alkaa helpottamaan!
Niin ahdistaa. Kun elämässä pääsee johonkin tavoitteeseen, niin alkaa laskea, että mites näin kävi ja mites nyt sitten tästä itseni löysin. Kylläpä vuodet vierii ja niin vierii meillä kaikilla. Tuo asia on pakko hyväksyä, että maanpäällinen vaellus loppuu joskus.... Monella on uskoa uuteen syntymään jne.
Tuo olemisen sietämätön keveyskö se nyt oli sitten tämäkin olotila.
Yksi homma on varma. Rakkaus on ikuista teidän välillä ja monen muun välillä. Se ei lopu, vaikka minne menisit. Hoida sielua. Sopivasti liikuntaa, ravintoa, juomaa ja hyvät välit muiden kanssa. Selvitä vaivaavat asiat muiden kanssa keskustelemalla mahdollisimman pian. Osaa sanoa myös ei, jos huomaat tekeväsi muidenkin töitä. Luonnossa kävely auttaa joskus, kun tarvitsee juttelua itsensä kanssa.
Moi!
Tiedän tunteesi. Siitä on jo joitakin vuosia aikaa, kun tuo samainen pelko iski minuunkin. Ja voin uskoa, että yhtä rajuna kuin sinulle nyt.
Ahdistus kävi välillä niin suureksi, että pelkäsin sekoavani, kuoleman pelon tunteesta ei meinannut päästä millään eroon, sama asia velloi mielessä koko ajan. Olin todella tuskainen odottaessani, että pelko menee ohi ja saan muuta ajateltavaa.
Aikaa kului ja lopulta pelko helpotti. Täytyy myöntää, että joskus nykyäänkin jos tulee kuoleman pelolle altistava tilanne (läheisen kuolema, tai sairauksista puhuminen tms.) niin pelko yrittää kummitella ja hetken aikaa se saakin sijaa, mutta nykyään jo tiedän että pelko haihtuu pois ja luotan siihen, että ahdistus on ohimenevää.
Yritä saada muuta ajateltavaa. Sanotaan, että "kun keho on väsynyt - rasita mieltä, ja kun mieli on väsynyt - rasita kehoa". Kokeile siis esim. lenkille lähtöä tai muuta liikuntaa. Lähde pois kotoa, harrasta, tee asioita ja tapaa ystäviä ja tuttuja. Siis hanki muuta ajateltavaa, edes hetkeksi, siten se asia alkaa vähitellen saada pienemmän osan ajatuksissasi.
Mutta voin taata, se helpottaa varmasti. Joudut ehkä hieman käsittelemään asiaa ja suhdettasi kuolemaan, mutta se helpottaa. Turvaudu ammattiapuun jos sitä on tarjolla ja olet sitä jo tajunnut pyytää!!! Hyvä! Minäkin kävin pari kertaa keskustelemassa seurakunnan työntekijän kanssa pelostani -auttoi!
Uskoisin, että paras apu itsellesi olisi, jos hankkimalla hankkisit itsellesi muuta ajateltavaa, vaikka vähän väkisinkin, sillä se auttaa pois noidankehästä, jossa pyörität asiaa. En neuvo lakaisemaan pelkoa maton alle, sillä pelkoa on varmasti syytä käsitellä, mutta sinun ei ole mikään tarkoitus käsitellä asiaa hirveän ahdistuneena, silloin se tuskin edes onnistuu.
Pääset vielä ahdistuksesta ja löydät tapasi suhtautua elämään ja kuolemaan. Itselläni auttoi, kun opettelin ajattelemaan, että kaikki asiat tapahtuvat juuri siten kuin ovat tapahtuakseen ja asiat menevät kuten on tarkoitettu.
Voimia ja rukouksia sinulle! Kyllä se helpottaa! :)
Joka kerta, kun menemme nukkumaan, niin se on kuin poistuminen tästä kaikesta. On ihanaa nukahtaa, kun on oikein väsynyt. Kun herää, niin tietää saaneensa taas lisää elinaikaa. Aamulla ei välttämättä muista, että mihin aikaan nukahti.
No hätä.
Meitä ei ollut 100 vuotta sitten, joten ei voi olla sen kummempaa silloinkaan kuin seuraavan kuoleman jälkeen.
Juu, olen ajatellut kuolemaa paljon. Masennus iskee. Pitää ajatella positiivisesti ja ajtella muita asioita. Ainakin kuljemme maan pinnalla ja tiedämme, että oma minuus on tässä ja nyt. Maallista mammonaa ei saa mukaan jne.
Menen nyt ottamaan aurinkoa....tulee virkeämpi olo ja saa d-vitamiinia.
mulla on ollut samanlaisia oireita kuukauden verran ehkä enemmän.. ahdistun kaikesta, kuvittelen ihan ihmeellisiä asioita.. pienikin vaiva muuttuu kuoleman peloksi. Jännnittää kaikki, vatsa kipristelee ja on sekaisin.. niska ja hartiat jumissa ja kaulaa kuristaa. Olen nyt saanut ahdistuneisuus kohtauksia.. tai oisiko paniikkikohtauksia.. maailma pyörii, huimaa, kuumia aaltoja ja paikalla on vaikea pysyä. Mulla on ihana perhe, kulta... ikävää kun hän joutuu kestämään "hulluuttani(ko?).. en tiedä mistä apua..
...juttelemassa vaikka seurakuntasi työntekijän kanssa. Helpottaa huomattavasti kun saa purkaa oloaan jollekin, joka on aivan juuri sitä varten sinua kuuntelemassa, etkä tuolloin koe, että rasitat läheisiäsi (vaikka he varmasti haluavat olla sinua varten ja auttaa niin kuin pystyvät). Netissä on myös paljon sivsutoja, jotka käsittelevät kuolemanpelkoa....
Aika moni ihminen pelkää kuolemaa jossakin vaiheessa elämäänsä ja joutuu sitä varmasti jossain käsittelemäänkin. Joillekin ahdistus tulee voimakkaampana - et ole yksin pelkosi kanssa! Ja lupaan, se helpottaa vielä!
Älä jää yksin. Puhu pahasta olostasi. Hae apua -se ei ole häpeä!
Kiitos neuvoista. Luuulen tietäväni ahdistukseni ja kuolemanpelkoni juuren.. kun sitä todella ajattelen. Ensin vuosi sitten ukkini kuoli ja otin sen todella raskaasti, vaikka tiedän että se oli hänelle helpotus, pitkän sairauden jälkeen. Nyt työssäni, olen nähnyt paljon kuolemaa.. liian paljon olen nähnyt sairauksia ja kuolemaa ja liian nopeasti.. olen hoitanut vakavasti sairaita potilaita ja kuolevia viime hetkinään ja päivinään..siis toistakymmentä lyhyessä ajassa. Mutta kuten sanottu, en ole pystynyt käsittelemään asiaa kunnolla, koska vaitiolovelvollisuus estää sen ja ehkä myös ne kaikki tapaukset yrittää unohtaa. Mikä on varmasti tämän ahdistuksen alku.. olen tukahduttanut tunteeni, mutta haluaisin saada tämän hämmennyksen pois sisältäni.
Työni on kuitenkin kuin tehty minulle, haluan auttaa toisia.. täytyisi opetella käsittelemään asioita. Kiitos neuvosta, otan yhteyden seurakuntaan ja katson löytyisikö sieltä minulle apua.