Koirat on paljon viisaampia kuin luulisi

9 vuotta koiran omistanut. ja eläimiä inhoavat ihmiset eivät osaa kuvitellakaan miten viisas otus tuo on. pari päivää sittenkin laitoin muovipussiin pyyhkeen ja vähän ruokaa yms. Vein sen autoon, ja aattelin mennä maalla käymään saunomassa vanhempien kesämökillä. Aattelin ensin koiraani käyttää lenkillä. No kun mentiin sitten ulos. Olin jo sitä ennen käynyt muovipussin viemässä autoon. Koirani meni auton kohdalle eikä hievahtanutkaan. Koetin viedä lenkille. Käveli vaan 10 metriä ja veti takaisin, auton kohdalle ja halusi sinne. Eli "tiesi" että olen itse menossa maalle. Ihme juttu. Olen monesti ihmetellyt koirani viisautta. Sitten taas jos vien roskapussin pihalle niin ei varmasti vie autolle vaan tietää että vien vaan roskat. En osaa keksiä mitään muuta selitystä koiran tiedolle, kuin että vein tuon muovipussin autoon. Ihmeellistä. Ja tuo on vaan yksi niistä jutuista joiden vuoksi olen ihmetellyt tiibetinspanielini älykkyyttä
452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Et sitten taida sinäkään olla koiramaailman kirkkain lyhty.

Äänestä

Itselläni seropi poika, jossa suurimmaks osaksi huskya. Erittäin viisas ja hyvä muistinen jätkä, mutta ah niin itsepäinen. Se tietää että jos telkkarin laitan päälle ja rupeen laittamaan vaatteita niskaan niin se tarkottaa sitä että oon menossa ulos ilman sitä. Koira rupee sitten väkkäränä pyörimään eteisessä kun ois lähössä mukaan. Kun se oli vielä pikku pentu mulla meinas olla ongelma päästä ulos ilman sitä ja kerran tein niin että heitin pari koiransuklaanappia lattialle ja koira jäi niitä syömään kun mä lähdin töihin. Seuraavalla kerralla ei muuten hievahtanutkaan. Muisti että olin viimeksi lähtenyt ilman sitä ja että herkut ovat vain hämäytykseksi. Nykyään ei oo onneks ongelmaa jos meinaan lähtä ulos ilman sitä.

Ja sitten kun kukaan ei yleensä soita mulle niin se yhdistää että kun puhelin niin meijän isä on pihalla ja että se on tulossa käymään (rapun ovi on koko ajan lukossa ja mun pitää käyä avaamassa se jos joku vieras mielii päästä sisään). Koira menee aina viivana seisomaan ikkunaan kun oon puhelimessa kun se oottaa että näkee meijän isän auton siellä pihalla parkissa.

Ei ne tyhmiä otuksia lainkaan oo. Vaan sellaset ihmiset joilla ei oo koirista mitään kokemusta eivätkä omistaneet niitä ei voi ymmärtää tai tietää. No koiravihaajat ei ees halua ymmärtää niillehän koira on aina automaattisesti pelkkä rakki.

Äänestä
  • Minulla on taas rotukoiratyttö, joka vie kaljatölkit maanantaisin paikalliseen osuuskauppaan. Eikä siinä kaikki. Se pentele ravaa kassan kautta ja ottaa kolikot messiin ja menee linja-autoasemalle pelaamaan kultajaskaa. Siellä se juo ne mahdolliset voittorahat ja rähisee törkeyksiä paikallaolijoille. Jos ei muu auta niin ärrän ja loton kautta kotia. Kusee tullessaan porttipieleen ja antaa tullessaan vielä persettä Vekulle (naapurin beatles). Semmoisia ne narttukoirat. Seuraavaksi oikea pukkiuros.

    Äänestä

  • nartut hiiteen kirjoitti:

    Minulla on taas rotukoiratyttö, joka vie kaljatölkit maanantaisin paikalliseen osuuskauppaan. Eikä siinä kaikki. Se pentele ravaa kassan kautta ja ottaa kolikot messiin ja menee linja-autoasemalle pelaamaan kultajaskaa. Siellä se juo ne mahdolliset voittorahat ja rähisee törkeyksiä paikallaolijoille. Jos ei muu auta niin ärrän ja loton kautta kotia. Kusee tullessaan porttipieleen ja antaa tullessaan vielä persettä Vekulle (naapurin beatles). Semmoisia ne narttukoirat. Seuraavaksi oikea pukkiuros.

    Kiitos kun todistit väittämäni oikeaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiibetinspanieli kirjoitti:

9 vuotta koiran omistanut. ja eläimiä inhoavat ihmiset eivät osaa kuvitellakaan miten viisas otus tuo on. pari päivää sittenkin laitoin muovipussiin pyyhkeen ja vähän ruokaa yms. Vein sen autoon, ja aattelin mennä maalla käymään saunomassa vanhempien kesämökillä. Aattelin ensin koiraani käyttää lenkillä. No kun mentiin sitten ulos. Olin jo sitä ennen käynyt muovipussin viemässä autoon. Koirani meni auton kohdalle eikä hievahtanutkaan. Koetin viedä lenkille. Käveli vaan 10 metriä ja veti takaisin, auton kohdalle ja halusi sinne. Eli "tiesi" että olen itse menossa maalle. Ihme juttu. Olen monesti ihmetellyt koirani viisautta. Sitten taas jos vien roskapussin pihalle niin ei varmasti vie autolle vaan tietää että vien vaan roskat. En osaa keksiä mitään muuta selitystä koiran tiedolle, kuin että vein tuon muovipussin autoon. Ihmeellistä. Ja tuo on vaan yksi niistä jutuista joiden vuoksi olen ihmetellyt tiibetinspanielini älykkyyttä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu