Joskus elämä koulii niin että ei pysty enää luottaa niin paljon .Että voisia asua miehen kanssa ja nauttia lasten kasvattamisesta.
Itse valitsin yksinhuoltajuuden ja työn. Ja rauhan lasten ja omaan elämään. Monesti olen saanut miehet kiinnostumaan itsestäni ja perhe-elämästä, mutta sitten juoksen äkkiä pois ja lopetan suhteen. Koska pelko että taas joku ihminen satuttaa minua tai lapsiani. Henkisesti en kestäisi sitä enää.
Pakko sanoa lapseni eivät ole mistään jäänyt paitsi. Niillä on paljon kokemusta erilaisista elämän tavoista ja ymmärrystä elämään.
Itse valitsin yksinhuoltajuuden ja työn. Ja rauhan lasten ja omaan elämään. Monesti olen saanut miehet kiinnostumaan itsestäni ja perhe-elämästä, mutta sitten juoksen äkkiä pois ja lopetan suhteen. Koska pelko että taas joku ihminen satuttaa minua tai lapsiani. Henkisesti en kestäisi sitä enää.
Pakko sanoa lapseni eivät ole mistään jäänyt paitsi. Niillä on paljon kokemusta erilaisista elämän tavoista ja ymmärrystä elämään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oletko ihan viisas? psykiatriassa on tuollaisille peloille ihan oma nimi.PAKKO SANOA: mutta lapseltasi jäänyt arvokas asia pois elämästään sun itsekkyytesi takia. ihme ku lastensuojelu ei puutu noihin?? henkisesti taitaa näillä ite päätän yh olla jotain vikaa.huostaanotto ois paras vaihto ehto. lapsesi kannalta,että et sairastuta hänenkin mieltä peloillasi.
Mihin sen lastensuojelun pitäisi puuttua? Siihen, että perei erota, vaikka tilanne olisi mikä? Vai siihen, että varmasti perustetaan uusperhe? Vai siihen, miltä eron jälkeen tuntuu?
Joskus on parempi ollakin yksinhuoltaja kuin huonon miehen kanssa. Sillon saa hoitaa lapsia ja miestä, joka usein on se perheen yksi lapsista.
Osuitpa asian ytimeen! Minulla syyskuussa laskettuaika ja minun tilanteeni olisi tullut olemaan se että olisin miestä hoitanut kuin toista lasta. itse en valinnut jäädä yksin, mies halusi aluksi myös lapsen, mutta kahdeksannella viikolla ilmoittamatta häipyi yhteisestä asunnostamme.
Hei, joku muukin on kaltaiseni epatto, joka ei enää uskalla sekaantua miehiin!
Oma ymmärrykseni iski minuun noin 3 vuotta sitten. Tajusin, että onni on sitä, kun saa olla rauhassa ja turvassa omassa kodissa. Itse olen kokenut melko laajan kirjon miehistä ihan lapsuudesta alkaen, ja olen pohtinut asiaa jo pitkään. Kaikki miehet eivät ole naisten alistajia, raiskaajia, lasten hyväksikäyttäjiä tai murhaajia, sehän nyt on selvä. Mutta minulla on taipumusta vetää puoleen vääränlaisia miehiä.
Olen tullut tulokseen, että olen onnellisimmillani kahdestaan lapseni kanssa. Parisuhde ei kiinnosta missään määrin, rakkaus on vain jonkinlainen reaktio aivoissa.
En silti vihaa miehiä, paras ystäväni on mies, mutten tunne häntä kohtaan vetoa. Tykkään katsella komeita miehiä, jutella miesten kanssa enkä tunne katkeruutta. Olen suorastaan zen tämän asian kanssa.
Lapseni tapaa isäänsä kyllä, ja olemme hyvissä väleissä hänen kanssaan. Ikävä kyllä olemme tilanteessa, jossa isä asuu lähestulkoon maapallon toisella puolella, eikä tapaamisia ole niin paljon kuin haluaisimme. Miehen mallia lapseni saa mm. omasta opettajastaan sekä lähisuvun miehistä, ja olemmekin usein tekemisissä lähisuvun kanssa.
Ei todella ole tarvetta väkisin sinnitellä suhteessa kun se ei toimi. Enemmän lapset kärsii kulississa, voin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Tässä taas nähdään, miten itsekkäästi jotkut äidit toimii elareiden toivossa!!..ja isä tietenkin maksaa, eikä saa edes tavata lastaan..Ajatelkaa asiaa toisinpäin, isä saa yksinhuoltajuuden, äidille valvotut tapaamiset ja elareiden maksu.
Ei siinä ole elareista kysymys, vaan siitä, että ei vaan halua karvaista ukkoa sohvalleen makaamaan ;).