en jaksa minun elämääni enää, vaikka kuinka olen yrittänyt räpiköidä pinnalle..oon jo 18 ja kärsinyt jatkuvasta ahdistuksesta, paniikkikohtauksista, syömishäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden pelosta niin kauan kuin muistan. lista on loputon ja sai alkunsa kun olin vielä ihan pieni, noin 10. sain kuulla haukkuja sekä koulun puolelta että sukulaisilta. mun elämä on aivan merkityksetön..en oo kellekkään tarpeeksi hyvä, en kaunis en viisas, en mitään koska kukaan ei viihy mun seurassa. edes lähimmät ystävät ei ymmärrä mitään, ihan kun seinille puhuisi. toiset taas ehdottavat jo pakkohoitoo tai osastoo jos oon vähänkin itkukurkussa..oon vaan niin loppuun palanut tämän yrittämisen kanssa että oman käden kautta pois lähteminen kuulostaa jo enemmän kuin parhaalta vaihtoehdolta...
tähän asti oon vaan käynyt psykologilla, joka on aivan ihana, mutta sillekkään en uskalla syvimpiä ajatuksia kertoo. kirjoittaminen on kanssa mulle tärkeä osa purkaa mieltä joten siksi myös pidän vähän päiväkirjamallista blogia, http://shithappens-stillalive.blogspot.fi/ jos ketään kiinnostaa..
tähän asti oon vaan käynyt psykologilla, joka on aivan ihana, mutta sillekkään en uskalla syvimpiä ajatuksia kertoo. kirjoittaminen on kanssa mulle tärkeä osa purkaa mieltä joten siksi myös pidän vähän päiväkirjamallista blogia, http://shithappens-stillalive.blogspot.fi/ jos ketään kiinnostaa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Psykiatrille ja lääkitys, tiheämpi keskustelu hoito. Psykoterapia kela-kelpoiselle terapeutille.
Ei sun tarvi olla yhtään parempi kuin oot. Sä olet sä, ja se saa riittää kaikille muillekkin.
No voi tyttö ressukka, kun et ikinä arvaisi mitä minä olen elämässäni nähnyt, tuntuu tuollainen masennus vain pieneltä.
yritän jotain kirjailla: olet kuitenkin söpö nainen, ja monenkin pojan mielestä varmasti ihanainen.
haaveilet vaan unia, kyllä niistä tulee tosia.
"No voi tyttö ressukka, kun et ikinä arvaisi mitä minä olen elämässäni nähnyt, tuntuu tuollainen masennus vain pieneltä."
Eipäs vähätellä siellä toisen pahaa oloa. Itekin masennuin vakavasti hyvinki nuorena ja pahalta se tuntuu silloinkin!!! Toinen ei ehkä viel oo kokenut kaikkia kauheuksia, mut tuossa iässä ois tärkeetä päästä masennuksesta ym. eroon, koska muuten tulevaisuussa on paljon vaikeampaa.....
Hei nyt ekaks lopetat uskomasta niihin ikäviin kommenteihin joita oot saanu elämässäs kuulla!!!!! Mä jouduin rämpimään sieltä pohjalta ihan ilman kenenkään apua. Mulle oltiin ilkeitä, perheenjäseniä ei kiinnostanu jne. Mut mä päätin, etten ikinä anna periks!! Älä anna säkään!!
Kerro vaan rohkeesti sille psykologilles kaikesta mitä mielessä pyörii, jos se ihminen muutenki tuntuu mukavalta. Sehän on vaitiolovelvollinen, eli ei ees tartte pelätä, et joku tuttu sais kuulla siitä mitä sä kelaat. Sä oot vielä nuori, sulla on vielä elämässä edessä. Mulla kesti liian kauan, kun sain itseni takas ns. elävien kirjoihin, älä tee samaa virhettä kuin minä, et annat elämän vaan valua hukkaan!! Jonakin päivänä varmasti tapaat sellaisia ihmisiä, jotka aidosti välittää susta, mut sitä ennen sun pitää oppia välittämään ite itestäs... Jaksamisia!!
Ota hoitoa vastaan, kaikki mahdollinen mitä voit saada. Sulla on paljon elämää edessä ja aivan varmasti just hyvä ihminen juuri tuollaisena kuin olet. Masentuneena usein tuntee/kokee ympärillä olevat ihmiset/asiat kovin negatiivisesti, mutta siitä on mahdollista päästä pois, siis parantua. Kannattaa keskittyä itsensä hoitamiseen ja vähät välittää muiden ilkeistä puheista tms.
Sun ei tarvitse yrittää olla mitään sellaista mitä et ole. Jatkuva yrittäminen vie varmasti voimia. Itsensä hyväksyminen hyvine ja huonoine puolineen voi myös auttaa.
Voimia ja jaksamista!