Tämä tuntui suurelta vääryydeltä kun paras naislaulaja,joka omasi todella upean äänen pudotettiin pois kylmästi jatkosta.
Tuntuu siltä,että onkohan kisassa tarkoitus nostaa vain omia tuttuja ym.?
Tämä oli meille yleisölle suuri pettymys!
Tällä perusteella kisasta ei nouse uutta tähteä jos oikeaa laulajaa ei oteta mukaan.
Tuntuu siltä,että onkohan kisassa tarkoitus nostaa vain omia tuttuja ym.?
Tämä oli meille yleisölle suuri pettymys!
Tällä perusteella kisasta ei nouse uutta tähteä jos oikeaa laulajaa ei oteta mukaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olimme kuuntelemassa ja ihmettelemme myös samaa asiaa.
Olin kuuntelemassa myös kisaa ja täytyy kyllä vain ihmetellä miksi hänet pudotettiin pois jatkosta?
Hän oli naisista paras äänellisesti ja muutenkin kaikki oli kohdallaan.
Ihmetellään vain ison porukan kanssa täällä tätä ratkaisua?
Kuka pudotettiin??? Ainahan näitä tulee joka kisassa..
Aina näissä laulukisoissa on voittaja sovittu jo etukäteen niin oli tangomarkkinoilla ja näin oli tämäkin iskelmä kisa.
Kiinnostaisi kenestä on kyse? Itsekin valintoja ihmetellyt.
Tämä laulaja oli viime vuonna finaalissa ja hänelle olisi kulunut voitto jo silloin,mutta nyt taas sama kohtalo!
Kyllä me tanssiväki ihmetellään!
Miksi näin hyvä laulaja ei kelpaa, vaikka ääni ja esiintyminen oli meidän mieleen?!
Taitaa purkaa pudotetun laulajan lähipiiri nyt pettymystään täällä...ainahan tällaisissa kisoissa näitä pettymyksiä tulee ja tunteet niin vahvasti pelissä. Mutta hei, jos tässä on kyse Iskelmälaulun SM-kilpailusta niin totta puhuen eipä sen voittaneistakaan ole mitään tähtiä tullut ainakaan tämän kisan voittajan tittelin perusteella. Olin katsomassa muutama vuosi sitten kun kisan voittajiksi valittiin Aki Mäki ja Laura Lindell. Hyviä laulajia kumpikin, mutta eipä ole yhtikäs mitään heistä kuulunut.
Jos tää L olis hyvä laulamaan niin eiköhän se loistaisi parrasvaloissa…😂😂
Emme ole lähisukua vaan ihan vaan kisoja seuranneita ihmisiä,jotka ihmettelevät näitä valintoja?
Ihmettelimme viime vuonna ja ihmettelemme yhä miksi valinnassa ei arvosteta ääntä?
Olen myös ihmetellyt valintoja jo vuosia..
voi sitä tapahtuu kaikissa kilpailuissa - samoja asioita. sen verran mukana olleena teidän.
Ihme valintoja oli tänäkin vuonna.
Mahtoiko kukaan huomata tällaista asiaa....siis itse olin myös paikalla ja kaikki naiskilpailijat olivat todella hyviä ja hyviä tippui myös pois. Mutta mielestäni tänä vuonna voitto pedattiin selvästi Anna Markkaselle (kyllä hän ihan hyvä olikin). Huomasin ihmeellisen sattuman: tuomariston laulaja raija koso julkaisi vähän kisan jälkeen uuden sinkun. Ja ketäs levyllä soittaakaan..mm. juse venäläinen ja viulut Anna Markkanen! Kyllä hänet oli jo pongattu vuosi sitten. Ehkä ensi vuonna on netta skogin vuoro ja hänhän on kultaisen harmonikan voittaja. Ihmeellinen yhteensattuma,eikö?
Niin näitä ihmeellisiä sattumia tulee,mutta kannattaako uusien yrittää kun takana jyllää oma organisaatio??
Minä ihmettelen myös valintoja suuresti??
Kisa pitäisi olla reilu ja tuomarit puolueettomia.
Ei kai sitten muiden kannata edes yrittää kun kilpailu on tällainen.
Hyvät laulajat,joilla olisi lahjoja hylätään kun takana ei jyllää oma organisaatio.
Olen itsekin pannut merkille, ettei hyvät laulajat ja yleisön suosikit ikinä pärjää Kiuruvedellä. Laulajilla jotka voittavat tarvitsee olla tehty sinkkuja ja olla oma orkesteri tai keikkakokemusta ja olla muutenkin "valmis paketti". Hyvällä laululla,esiintymisellä ja iloisella mielellä ei pärjää. Olisi mielestäni hyvä että edes joskus tuomaristo vaihtuisi oikeasti (ei vain radiotoimittajat ja hotellin pomo tuomarit). Kyllä ne on ne kolme pääjehua kun voittajan päättävät!
Muuten ilmapiiri kisoissa on ainakin parina vuotena ollut loistava!
Olen samaa mieltä,että hyvät laulajat ja yleisön suosikit ei voita Kiuruveden kisoja juuri koskaan!
Tämä on harmillista,koska työtä tehdään yleisölle ja niinpä tuomareidenkin pitäisi kuunella myös yleisön reaktioita kun he maksavat monen artistin palkan loppupeleissä.
Ilmapiiri kisoissa on muuten ok!
Netan olisi kuulunut voittaa mielestäni. Hänellä oli lavaesiintyminen paras ja loistava ääni! Toivottavasti osallistuu ensi vuonnakin!
Ihme valintoja ollut jo vuosia tuolla Kiuruvedellä!
Mutta aina vaan sinne täytyy mennä? Teidän tarvitsee jättää kaikkien hyvien joku vuosi menemättä niin kyllä kato käy. Useat finaaliin valituista eivät edes osaa laulaa bändin kanssa. Kannattaisi edes katsoa että osaavat esiintyä ja laulaa live bändin kanssa. Kun sanat eivät enää finaalissa vilise ruudussa.
Niinpä!!
Näin se on,että ne joilla on todellisia lahjoja kisassa jäävät rannalle kun loppukisaan valitaan noh... tasoltaan heikkoja laulajia, joilla on laulut ja esiintymiset on vielä hakusassa!
Siis nyt hyvien kantsii katella jotain muita kisoja kun nämä eivät palvele lahjakkaita
laulajia.