Olen miespuolinen narsistin uhri joka pääsi narsustaan eroon reilu puoli vuotta sitten. Mukana oli väkivaltaa, uhkailua, mitätöintiä, pettämistä, koko henkisen kiusaamisen kirjo johon vain narsisti pystyy. Elämä sen jälkeen on ollut tyhjää matelua eteenpäin maailmassa, joka ei enää ole entisensä. Värit ovat haaleita, tuntuu kuin narsistin mustavalkoinen maailma ja ajattelu olisi värjännyt koko maailman sävyillään. Ihmiset tuntuvat kieroilta ja rikkonaisilta, lähelle on vaikeaa päästää ketään. Tuntuu kuin kaikilla olisi jotain salattavaa, kuin jokaisessa asuisi täysverinen narsisti joka pyrkii käyttämään hyväksi.
Eniten harmittaa se, että hän voi hyvin ja porskuttaa elämässä eteenpäin, menestyy työssään ja ihmissuhteissaan siinä missä itse palan hänen sytyttämässään tulessa. Tuntuu jotenkin väärältä että hän voi yhdellä olankohautuksella siirtyä seuraavaan uhriin, kirjoittaa uusiksi koko yhteisen historiamme ja sen poltetun maan taktiikan jota hän käytti ennen kuin sain hänet poistumaan elämästäni. Hänen kirjoissaan minä todennäköisesti olin se paha, ja hän viaton uhri joka nyt kerää lohtua ja ymmärrystä uudelta/uusilta valloituksiltaan. Tiedän että hänen tunneskaalansa on kapea, miltei olematon, muttei se auta tässä tilanteessa. Tiedän että pitäisi keskittyä omaan elämääni ja unohtaa hänet, mutta se ei ole helppoa. Tiedän että ajan pitäisi auttaa (ja on varmaan auttanutkin), mutta sitä on vaikea muistaa näinä unettomina öinä.
Sairasta on myös se, että ikävä narsistia kohtaan on kaikesta huolimatta hetkittäin kova, ja hänen tunnekoukkunsa ei tunnu irtoavan vaikka yhteydenpito on katkaistu täysin jo aikoja sitten.
Kauan tästä selviämisessä menee? En tahtoisi olla uhri lopun ikääni. En tahdo elää hänen varjossaan enää - ihmisen joka ei enää (onneksi) kuulu elämääni. En tahtoisi tuntea että hän vahtii jokaista tekoani, kun tiedän varmasti ettei hän sitä enää tee.
Eniten harmittaa se, että hän voi hyvin ja porskuttaa elämässä eteenpäin, menestyy työssään ja ihmissuhteissaan siinä missä itse palan hänen sytyttämässään tulessa. Tuntuu jotenkin väärältä että hän voi yhdellä olankohautuksella siirtyä seuraavaan uhriin, kirjoittaa uusiksi koko yhteisen historiamme ja sen poltetun maan taktiikan jota hän käytti ennen kuin sain hänet poistumaan elämästäni. Hänen kirjoissaan minä todennäköisesti olin se paha, ja hän viaton uhri joka nyt kerää lohtua ja ymmärrystä uudelta/uusilta valloituksiltaan. Tiedän että hänen tunneskaalansa on kapea, miltei olematon, muttei se auta tässä tilanteessa. Tiedän että pitäisi keskittyä omaan elämääni ja unohtaa hänet, mutta se ei ole helppoa. Tiedän että ajan pitäisi auttaa (ja on varmaan auttanutkin), mutta sitä on vaikea muistaa näinä unettomina öinä.
Sairasta on myös se, että ikävä narsistia kohtaan on kaikesta huolimatta hetkittäin kova, ja hänen tunnekoukkunsa ei tunnu irtoavan vaikka yhteydenpito on katkaistu täysin jo aikoja sitten.
Kauan tästä selviämisessä menee? En tahtoisi olla uhri lopun ikääni. En tahdo elää hänen varjossaan enää - ihmisen joka ei enää (onneksi) kuulu elämääni. En tahtoisi tuntea että hän vahtii jokaista tekoani, kun tiedän varmasti ettei hän sitä enää tee.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kyllä sä siitä selviät, yritä vaan enemmän keskittyä itsees ja omiin juttuihis.
Narsisti on persoonallisuushäiriö/sielun sairaus.Narsisti ei osaa ajatella toisen ihmisen kannalta.On itserakas,patologinen valehtelija.Ajattelee vain itseään ja omaa etuaan.
Hän pyrkii vain hyötymään ihmissuhteistaan.Hän ei sääli ketään,paitsi itseään!
Henellä ei ole omaatuntoa.Hän haluaa,että häntä ihaillaan.Ei siedä muita auktoriteettejä.Hän hienosti/ovelasti manipuloimalla tuhoaa ihmissuhteita.SYYTTÄÄ
TOISTA SEKSUAALISESTA KIEROUTUNEISUUDESTA.Hän kadehtii muita ja on kostonhimoinen.
Jos..
"Narsisti....Ajattelee vain itseään ja omaa etuaan."
Eikö..
Uhrin pitäisi ajatella itseään ja omaa etuaan?
Tunnekoukku-tuntemukset johtuvat johdannaistunteista.
"Jos en ota ydintunteen antamaa viestiä vastaan vaan alan suojautua, johdannaistunteista kasautuu ydintunteen ympärille sellainen spagetti, että lopulta on mahdotonta sanoa, miltä tuntuu vai tuntuuko miltään."
Lähdesivu:
http://www.tiede.fi/artikkeli/941/parempi_kertarutina_kuin_ainainen_kitina
Tunnekoukuista oppii pääsemään irti, kun siihen saa ohjeita, ja on oma halu päästä irti, ts on syntynyt 'vastuu itsestä-tila'
Ohjeita mm kirjassa; Tony Dunderfelt, Irti tunnekoukuista (Dialogia 2004)
http://www.tonydunderfelt.com/kirjat.htm
Selviäminen - tai aika - on yksilöllisistä. Myös sitä, onko valmis luopumaan.
Kipeimpiä asioita suhteiden päättymisen jälkeen on juuri tuo luopuminen. Kun joskus kaikki oli vielä hyvin; uskoi hyvään ja haaveili kahden ihmisen välisen onnesta.
Mutta joka ei toteutunutkaan. Tai romuttui syistä ja toisista.
Eroon on aina syitä, vaikka niitä osaisi täysin eritellä sanoin voimin. Jokin syy siis sinullakin ZarkusZ.
Sinun on vain laskettava hänestä irti. Sinun on uskottava, että elämä voi vielä toisellakin tavalla tarjota värejä; räjähtävän ja syvän punaisen, kirpeän vihreän, arvokkaan sinisen ja onnellisen keltaisen. Niiden aika tulee, kun tulee. Ensin hiljakseen, sitten suurimpina annoksina. Jonain päivänä huomaat, että katselet jo ympärillesi. Jonain päivänä huomaat, että naurat jälleen. Jonain päivänä hahmotat värejä ja kuvoita. Ja jonain päivänä huomaat, ettei sinulla ole kiire minnekään. Osaat olla siinä, nauttia. jossain siellä, elämässä, odottaa monenlaisia uusia seikkailuja.
Aloita purkamalla tunteitasi. Vahvistuaksesi harjoita fyysistä kuntoasi, jossa joudut äärirajoille - ts lisäät hallinnan tunnettasi. Ota osaa tunteita herättäviin asioihin; etsi nauru ja itku itsestäsi. Luo ja ylläpidä ihmissuhteita. Luottamuksesi lisääntyy kun huomaat etteivät he hylkää sinua. He ovat tuntevia ihmisiä kuin sinäkin.
Vastaavia aloituksia on useita arkistossa. Jos jaksat lukeä, vilkaise niitä. Sivulla kolme on ainakin pari.
Minä en näe narsisteissa mitään ertyistä, muuta kuin voimakkaan takertumisen suhteen alussa, mikä tekeekin sitten erosta kipeän. Myös itselläni kävi niin. Valtavasti energiaa narsistit tuntuvat käyttävän kumppanin pyörittämiseen.
Jos kuka tahansa muu käyttäisi samanlaisen energian samanlaisella voimalla, tulos olisi luultavasti ihan sama. Yleensä vaan muut ovat kiinni joissain muissa asioissa enemmän.
Hyvät viestittelijät, minkä ajattelette sen erityisen voiman olevan, joka heissä on. Olisiko se tietynlainen jälkeenjääneisyys, avuttomuus, johon kiivaasti hakevat helpotusta toisista ihmisistä.
Itse olen sitä mieltä, että mitä vähemmän mystifiointia, sitä paremmin näkee. Typerys on typerys, vaikka olisi narsistikin. Sitähän he ovat.
Toivon sinulle pikaisempaa toipumista kuin itselläni on ollut.
Ongelma tuntuu usein olevan tuo niinsanotun uhrin takertuminen kaltoinkohtelijaan.
Voima - joka suhteen toisessa osapuolessa on. Onko se voimaa, vai onko se juuri sen toisen rakentamaa illuusiota jostain paitsi jäämästään. Jokin korvaava lohduke; jota etsii jonka on kadottanut, jota ei ole saanut tarpeeksi tai jota vaille on jäänyt koko elämäksi. Lähdettä, jolla haluaa täyttää oman sisäisen tyhjyyden.
Epätoivo, harmaus ja ankeus tulee juuri siitä, kun se ihminen ei tyydytä sitä tarvetta. Mutta sen tunnistaminen ja tunnustaminen tekee liian kipeää.
"vai onko se juuri sen toisen rakentamaa illuusiota jostain paitsi jäämästään. Jokin korvaava lohduke; jota etsii jonka on kadottanut, jota ei ole saanut tarpeeksi tai jota vaille on jäänyt koko elämäksi. Lähdettä, jolla haluaa täyttää oman sisäisen tyhjyyden."
Noh, sinäpä sen sanoit...narsisti pääsee elämäämme juurikin tuosta syystä...me etsimme hänen laillaan jotain, jota olemme jääneet paitsi...meillä on se narsistin mentävä aukko itsessämme...
mutta onko syy narsistin, muistan jonkun joskus täällä sanoneen ettei terve itsetuntoinen ihminen joudu narsistin pauloihin...
Minä uskon tuohon...jokin meissä itsessämme mättää ja sen tunnustaminen tekee myös kipeää...että olemme jääneet vaille rakkautta...ja etsimme sitä kaikkialta vaikka rakkaus olisi löydettävissä myös itsestämme...
"Typerys on typerys, vaikka olisi narsistikin. Sitähän he ovat."
Niin jos ajatellaan että narsisti on typerys...niin mitä uhrit ovat...ilmeisimmin sitten vielä kaksin verroin typeryksiä...langetessaan typeryksen pauloihin...
Että joo...itsekin miettinyt kumpiko veetuttaa enemmän...se miten minua kohdeltiin vaiko se, että minä mahdollistin sen kohtelun...
viisain lienee valita jälkimmäinen vaihtoehto...
Eikö riitä, että on vähän kuin "kapsahtanut katajaan". Onko pakko soimata itseä? Kukin soimaa tietenkin niin paljon kuin haluaa, minusta vain ei maksa vaivaa. Minä olen muuten pärjännyt elämässä ja ihmissuhteissa vähintään kohtalaisesti, niin en tunne tarvetta masokistiseen ruoskintaan.
Ole kiltti, älä kopioi tätä, vastaa muuten vaan:)
Olen myös kiitollinen lapsuuden lähipiirille, kaikille. Minulla oli onnellinen lapsuus.
"Ole kiltti, älä kopioi tätä, vastaa muuten vaan:)"
Noh, jonkun lauseen kopionnilla viestin alkuun on se tarkoitus että siitä näkee mihin komenttiin vastaa...ei sen kummempaa...kun väliin ny voi vastata kuka tahansa ja johonkin tarkoitettu vastaus sitte voi upota vaikka jonon hännille...
mutta mitä tulee itsen soimaamiseen niin on siinäkin puolensa, kun löytää itsestään ne syyt mistä syystä kapsahti katajaan...sitä voidaan nimittää itsetunnoksi, tunnistaa myös heikkoutensa...siinä kuin vahvuutensa...
kun ne syyt ja vajavaisuudet itsestään löytää niin,
ehkä osaa varoa paremmin...ja samalla se lisää sitä kanssakulkijoidenkin ymmärtämistä ja armahtamista...
Narsistin uhri on itsekin yleensä jollakin tapaa riippuvainen ihminen, hänellä on valtava tarve tulla hyväksytyksi, olla jollekin jotakin. Uhri itse onkin varsinainen takertuja, joka elää narsistin elämää ilman omaa tahtoa. Uhri on kiinni napanuoralla narsistiin ja uhrin annettua kaiken mitä narsisti haluaa narsisti katkaisee napanuoran ja jatkaa elämäänsä ilman loista, mutta uhri parka ei tulekaan toimeen ilman narsun antamaa ravintoa.
Uhri on itseasiassa loinen, joka yhtälailla tarvitsee narsistia kuin narsisti uhria. Narsistille on luonnollista, että suhteet päättyvät, koska hän ei anna itsensä kiintyä kehenkään, eikä tunne syvästi ketään kohtaa, joten hänen on helppo lopettaa suhde ja aloittaa uusi kuin ei mitään. Uhri taas imee itseensä kaiken kuin pesusieni, kaikki menee uhrin nahan läpi kuin voi. Läheisriippuva rakastaa paijaamista, halimista ja tunteita loputtomasti toistavia tarinoita, joita hän vaalii kuin suurta ihmettä. Uhri ei voi ymmärtää, että jotain niin suurta tunnetta voidaan noin vain heittää pois ja unhotaa, kun narsisti taas ei tiedä mistä uhri itseasiassa puhuu. Narsistille kaikki on ollut vain sananhelinää, puhetta suurista tunteista ja rakkaudesta vailla mitään totuudenperää, kivaa tunneleikkiä kuin lapset hiekkalaatikolla, jossa hiekkaämpärikakut leikin päätteeksi rikotaan hajalle.
"Narsistin uhri on itsekin yleensä jollakin tapaa riippuvainen ihminen, hänellä on valtava tarve tulla hyväksytyksi, olla jollekin jotakin. Uhri itse onkin varsinainen takertuja, joka elää narsistin elämää ilman omaa tahtoa. Uhri on kiinni napanuoralla narsistiin ja uhrin annettua kaiken mitä narsisti haluaa narsisti katkaisee napanuoran ja jatkaa elämäänsä ilman loista, mutta uhri parka ei tulekaan toimeen ilman narsun antamaa ravintoa. "
AH, tätä tähän kohtaan ny taas tarvitsinkin...nauraa...että kiitos vaan...
Juu ihan oikeesti hyvä kun joku aina pudottaa uhrit maanpinnalle, miten se juttu oikein menikään...
Mutta siltikin, uskon suuriin tunteisiin ja rakkauteenkin...
" Juu ihan oikeesti hyvä kun joku aina pudottaa uhrit maanpinnalle, miten se juttu oikein menikään..."
Tää on tärkeä pointti. Tunnelukoissaan kamppaileva uhri näkee asian juuri niin; hänet yritetään pudottaa maan pinnalle tai pahimmillaan "käydään kimppuun".
Kun asiat tekee kipeää, niin kipeäähän tekee sitten myös kaikki sellainen, joka saattaa johdattaa syyllisyyden kokemuksiin. Tarkoitus EI kuitenkaan ole syyllistää.
Pointti on antaa omat avaimet "uhrille" käteen, mihin hänen olisi syytä kiinnittää huomionsa. Juuri se voisi auttaa häntä uusimista kaltoinkohtelevia suhteita kun havaitsee se ne ttunneriippuvaisuudet itsessään, joita loputtomasti - mutta vääristyneesti - etsii kumppaniehdokkaistaan.
Muistan kun tulin palstalle ja Lottamari kirjoitti jotain juuri tuohon tyyliin kuin edellä. Ei ollut yhtään kivaa. Mutta se vie oman aikansa. Oivaltaminen. Ymmärtäminen. Hyväksyntä. Että niin joo, kiitos Lottis.
Yhteenlaskutoimitus, kyllä mun mielestä tunteisiin ja rakkauteen saakin uskoa. Mutta näiden asioiden jälkeen, mitä on läpikäynyt, ne vain oivaltaa hieman eri tavoilla. Kuten varmaan olet itsekin sen huomannut :)
"Muistan kun tulin palstalle ja Lottamari kirjoitti jotain juuri tuohon tyyliin kuin edellä. Ei ollut yhtään kivaa. Mutta se vie oman aikansa. Oivaltaminen. Ymmärtäminen. Hyväksyntä. Että niin joo, kiitos Lottis."
niin en minä loukkaantunut, eikä tuo maan pinnalle pudottaminen enää tee siten kipeää...voisko sanoa että olen kyllä oman typeryyteni hyväksynyt...ja itseni sen suhteen armahtanut...
" kyllä mun mielestä tunteisiin ja rakkauteen saakin uskoa. Mutta näiden asioiden jälkeen, mitä on läpikäynyt, ne vain oivaltaa hieman eri tavoilla."
Niin, ehkä niinkin, että rakkaus on välittämistä ja molemminpuolista arvostamista...joka syntyy luontaisesti itsestään...sitä ei tarvitse ansaita...esittämällä/yrittämällä olla jotain muuta kuin on...
Onkin varmaan näin. Vaan mitäs kun tämä maailma ja yhteiskunta rakentuu pitkälle tämän loissysteemin varaan? Ja maailma makaa loisten harteilla. Ne kun ovat kilttejä ja ahkeria ja luotettavia ja hoitavat lapsensa eteenpäin ja kasvattavat hyvin. Eivätkä muutenkaan tee paljoa pahaa. Mitä nyt vähän saastuttavat, mutta se on taas toinen juttu.
Olen kyllä ajatellut, että kumma kun ihmiset pyrkivät siihen loissysteemiinkin vaan aina, eikö avioliittokin ole jo aikansa elänyt.
On taitanut evoluutiolla olla taas näppinsä pelissä, kun parisuhteissa vaan viihdytään.
"Niin, ehkä niinkin, että rakkaus on välittämistä ja molemminpuolista arvostamista...joka syntyy luontaisesti itsestään...sitä ei tarvitse ansaita...esittämällä/yrittämällä olla jotain muuta kuin on... "
Juuri niin. Tuossa se on. Huikeeta :)
Ei yhtään sen enempää, vähempää eikä ihmeellisempää. Ymmärtäessään sen, on vain lakannut etsimistä kuviteltua illuusiota.
"Ja maailma makaa loisten harteilla. Ne kun ovat kilttejä ja ahkeria ja luotettavia ja hoitavat lapsensa eteenpäin ja kasvattavat hyvin. Eivätkä muutenkaan tee paljoa pahaa"
Niin minäkin joskus uskoin maailman makaavan minunlaisteni kilttien ihmisten harteilla...kuvittelin olevani niin hyvä ja pyhä ihminen...
noh ehkä olinkin jonkun mittapuun mukaan jos kriteerit on nuo, hoidin työni hyvin, kasvatin lapset ja koti oli kunnossa...
mutta jostain syystä en vain pitänyt itsestäni...
Tuo loisvertaus sopii kyllä minuun avioliittonikin aikoina, sitähän se oli toisen kautta elämistä, keskittymällä toisen ongelmiin ei tarvinnut miettiä mikä minussa itsessäni oli vikana kun voin huonosti ja annoin kohdella itseäni huonosti...
mutta nykyään tiedän, että asiat hoituvat, ihmiset elävät elämäänsä, maailma pyörii ilman minuakin...
En ole vielä noin pitkällä. En oikein pidä ajatuksesta, että pyörii ilman minua.
"että pyörii ilman minua."
Nauraa...pyörii se aivan varmasti...usko pois...
Sitä voi pohtia siltäkin kannalta että aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat kaikkia...
itselle tulee mieleen parikin aivoinfarktin saanutta ystävänääni...ja viimeksi eilen toivottelin hyvää matkaa aivokasvain leikkaukseen lähteneelle tuttavalleni...
Toivon, että vastaavassa tapauksissa jatkaa pyörimistään. Mutta muuten olen hyvässä vedossa ja aion sinnikkäästi pyöriä mukana vielä hyvän tovin.
Tiedän, ettei Lottamarin teoria pidä paikkaansa kaikkien kohdalla, ei läheskään. Itse uskon suurten lukujen teoriaan ja keskiarvoihin. Kun puhutaan ihmisistä, vaikuttaa meihin niin monet asiat ja elämäntilanne, että ei voi ajatella vain yhdenlaisia "uhreja".
Itsekään en ole tätä kettua huolinut nuorempana, kun oli valinnanvaraa enemmän. Nyt aikuisena on liikkeellä paljon alkoholisteja ja muunlaista vaivaa potevaa. Narsistithan metsästää aina.
Varmaan on tuollaista, tosi paljonkin. En tiedä, miten narsistin näkevät. Minä näen että narsisti ei näe minua oikein, vaan luulee/luuli, että olen toisenlainen kuin olen. Minun todellinen olentoni näyttää masentavan ja lannistavan häntä. Ei se ole tavoitteeni, enkä ole mielissäni hänen alakulostaan suhteeni. Ehkä siksi en ole valmis jättämään häntä. Tämä juttu on kesken.
Tässä taas tämän kirjoittelun hienous. Oivalsin tämän kunnolla vasta nyt. Tai kävelylenkillä oikeastaan. Mutta tämä on tässä mukana.
"Itsekään en ole tätä kettua huolinut nuorempana, kun oli valinnanvaraa enemmän."
Noh, itsekin 50 naisena voisin tuohon vastata, että valinnanvaraa piisaa kyllä tässäkin iässä...ettei ole pakko roikkua siinä ainoassa minkä on sattunut saamaan...
"Minun todellinen olentoni näyttää masentavan ja lannistavan häntä. Ei se ole tavoitteeni, enkä ole mielissäni hänen alakulostaan suhteeni"
No tuohon voisin vastata, että ehkä sinun pitäisi sitten miettiä enemmänkin itseäsi ja omaa käytöstäsi jos noin on...ja miksi noin on...mistä syystä hän masentuu ja on alakuloinen sinun suhteesi...
Kuten toisaalla käy ilmi, et juurikaan tunnu arvostavan häntä, hän on kaikella tavalla riittämätön sinulle jos ei ulkonäköä lasketa ja kerroit jossain kohtaa ettet kunnioita häntä ja ostoskori vertauksessakin kerroit sen olevan tyhjää täynnä...
Jos hän aavistaa/tietää tuosta millaisena häntä pidät...niin onhan se masennus ja alakulo ihan ymmärettävää...minä ainakin masentuisin jos tietäisin että minusta ajateltaisiin/puhuttaisiin noin vähättelevästi...
Ja, lisäksi tekemisiimme liittyy kaikenaikaa tarpeet. Illuusiotkin on tulosta tarpeista.
"Sielu on vapaa vasta silloin, kun lakkaa etsimästä kysymyksiin vastauksia." -elisakettu-
Hei!
Te jotka ootte selvinny narsistista ja jättäneet sen taakse. Kertokaa miten!!! Mä lähdin mun narsun luota jo huhtikuussa, se hommas heti uuden naisen ja sit melekin heti niille tuli ero. Noh mä heikkona hetkenä muutin takas sen luo muutamaks viikoks ja narsu kertoili kuinka rakastaa mua alko taas hallita mun tekemisiä vaikka oli puhe et ollaan vaan kämppiksiä. sit se suuttu mulle jostain ja oli viikon poissa kotoa ja kotiin tullessaan esitteli uuden tyttöystävänsä kuvia...
mä sit lähin menee sieltä ja sovittiin, että ei olla missään tekemisissä enää, sanoin et en pystry,e t haluan päästä siitä yli. no pariin vkoon siitä ei kuulunukkaa, mut sit se tuli mun työpaikalle. on kuulemma jotain mun tavaroista jääny sinne. sanoin et ei kyl mun mielestä. no se on vaihtanu puhelinnumeroa ja ei antanu sitä mulle. sano lähtiessään et soittelee kun kerkee katella mitä mun kamoja siel on...mä vaihdoin kans puhnumeron ja otin salaisen, koska en halua et se soittelee mulle koska vihdoinkin alkaa tunuta että oon pääsemässä siitä yli. kertokaa miten näistä pääsee. sillä on uusi muija ja kaikkee, miks se ei jätä rauhaan??? nyt siit on pari vkoa ku se kävi mun työpaikalle, luuletteko et vielä tulee?
tuo on kuin mun elämästäni mä en ole tällä kertaa ollut naisesta erossa vasta kuin viikon .T:Kimmo
Rekkaus on ok. Mutta tuota noin, palstasoturi saattaa olla asiasta toista mieltä. Henkilökohtaisia, tunnistettavuuksia ei kannusteta antamaan henkinen hyvinvointi -osiolla.
Itse olen eronnut narsisiti miehestäni viime keväänä melkein 26-vuoden jälkeen!Olen ollut kaksi kertaa viimeisen kymmenen vuoden aika lähellä itsemurhaa!Ymmättämätää itsekään minkälaisen miehen kanssa elin,pettämistä.syylistämistä,henkistä kyykytystä!
Lähdin jälleen kerran vuosi sitten alku talvesta jälleen terapiaan mustasukkaisuuden vuoksi,joka oli mieheni mielestä hänen kiusaamistaan!Löysin terapeutin joka löysi masennukseni syyn!Yksinkertaisesyti heräsin kuin unesta ja keräsin elämäni palapeliä pala kerralaan!
Löysin itseni uudelleen erosin ensin valtavan vihan purkauduttua sain siitä voimaa!Löysin paljon upeita naisia jotka pökkivät eteen päin!Olen kuin uudesti syntynyt vihdoinkin olen oma itseni herkkä empaattinen nainen,jonka tämä 8-vuotta vanhenpi sairas mies löysi rinnalleen ollessani vasta 19-vuotias
!Mutta olen antanut anteeksi hänen persoonalleen en teoille!Valtavasti olen lukenut positiivisia kirjoja ...koska uskon jotta omilla ajatusillani voin muuttaa elämäni suunan katkeruudesta ja surusta voitoksi!Sillä nyt minä itse kirjoitan oman elämäni käsikirjoituksen!Ja niin sinäkin voit kun vain teet kärsivällisesti töitä mielesi eteen,vannon se kannataa! Voimia
Heips!
olen myös elännyt 10 v samassa tilanteessa ja juuri nyt taistelen itseni kanssa päästäkseni tunteistani irti. Tekstisi kosketti minua todella paljn. Olen myös keväällä saanut muutettua tyttäreni kanssa omaan asuntoon, koska mieheni (joka ei ole tyttärenieni isä) muuttui yhteen muutettuamme aivan sairaalloiseksi tyttäriäni kohtaan. Miten aikuinen mies voi olla mustasukkainen lapsia kohtaan, sitä en meinannut ensin ymmärtää, ennen kuin tajusín toisen sairauden.
Mutta kuten toiset ovat kirjoittaneet, tunteet menevät vuoristorataa. Järki sanoo, mitä kuuluisi tehdä, mutta sydän - olen uhri, ymmärsin luettuani tätå viestiketjua, joka riippuu toisessa! Iävöi, vaikka tietää että toinen ei tee muuta kuin satuttaa, koska ei ole tuntepuoli kehittynyt. Voi kumpa löytäisin saman terapeutin, joka voisi auttaa.