Lääkärileikit alle 10-vuotiaana

kysymys

En tiedä kuuluuko tämä tänne vai jollekkin muulle palstalle, mutta kysynpä kumminkin. Eli, onko normaalia jos on alle 10-vuotiaana leikkinyt nk.lääkärileikkejä sisaruksensa kanssa joihin sisältyi kaikenlaista tutkiskelua uteliaisuuden vuoksi? Emme siis kumpikaan tienneet mitään seksistä vielä tuolloin. Kunhan vain uteliaisuudesta tutkiskelimme.

18

7528

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfgdnbghn hbv

      ihan normaaaliihan toi on. sillonha pippeli ja pimppi oli tuntemattomia asioita? ja pääasia et kukaaan ei traumoi saanu

      • ccxvcxvxc

        Traumoista sen verran että niitä ei saada kuin hyväksikäytöstä tai suoranaisesta raiskaamisesta.

        Hyväksikäyttö voi tarkoittaa esimerkiksi aikuisen tekemää manipulointia ja houkuttelua jolla lapsi saadaan harrastamaan seksiä ja tyydyttämään aikuinen.

        Raiskaaminen on taas väkisinmakaamista, eli lasta ei edes houkutella, vaan otetaan väkisin ja rikotaan hänen oikeuttaan olla lapsi.

        Kummassakin tapauksessa, eli hyväksikäytössä ja raiskaamisessa toimitaan itsekkäästi ja toteuttaen jonkin syyn vuoksi toimintaa.

        Pieni lapsi tutkiskelee vain omasta kiinnostuksen halusta eikä tavoittele mitään. Aikuinen tavoittelee.

        Siksi lapsi kokee aikuisen manipuloinnin pelottavana ja raiskauksen tietenkin kauhuna ja tuosta aiheutuu traumat.

        Tavallisesta tutkiskelusta ei aiheudu traumoja kuin ehkä ulkopuolisten syyttelyn ja pelottelun vuoksi, mutta silloinkaan trauman aiheuttajana ei ole ihminen itse vaan ahdasmielinen, tuomitseva ympäristö. Näitä ympäristöjä voivat olla sitten esimerkiksi uskonnolliset yhteisöt tai muut vastaavat tiukan normiston omaavat yhteisöt tai perheet jotka perustuvat, ei ymmärrykselle, vaan tuomitsemiselle.

        Tuossa tapauksessa yleensä kaikki seksi ja seksuaalisuus, esimerkiksi masturbointi, voidaan kokea häpeällisenä ja ahdistavana asiana, ja masturbointi hirvittävänä syntinä.


    • ccxvcxvxc

      Täysin normaalia ja kertoo jopa lapsen terveestä mielestä.

      Lasten seksuaalisuus on ihan erilaista kuin aikuisten. Esimerkiksi lääkärileikit eivät sisällä lapsilla kuin tutkimisen halua, vaikka niihin sisältyisikin seksuaalisia tekoja, jopa yhdyntöjä tai yhdyntöjen yrittämistä, suuseksiä tms. Lapset eivät leiki lääkärileikkejä orgasmin tai muun motiivin vuoksi, vaan ainoastaan tutkien ja harjoitellen näkemäänsä.

      Yleensä lapset jotka leikkivät lääkärileikkejä, eivät ulota leikkejään kuin toisten erilaisten sukuelimien tarkasteluun, tai pussailuun ja halailuun, kun isi ja äitikin niin tekevät tai kun toisen alapää näyttääkin toiselta kuin oma alapää. Yleensä jos leikit menevät tuota pidemmälle, on lapsi nähnyt aktiivisesti pornoa tai muuta seksiä, tai joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

      Aikuisten seksiin liittyy taas himo, orgasmien metsästäminen tai, rakkaus ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen vahvistaminen, eli tehdään jotakin joka on rakastuneiden "yhteinen juttu", tai harrastetaan seksiä jotta saadaan tyydytys.

      Kun lapset toteuttavat tutkimusmatkailuaan kohti aikuisuutta, lääkärileikit jäävät pikkuhiljaa pois koska tutkimus on tyydyttänyt mielenkiinnon. Tuo vaihe voi tuntua lapsesta pitkältä, mutta se voi käytännössä kestää vain muutaman kuukauden.

      Aikuiset taas tiivistävät seksileikeillään omaa parisuhdettaaan, eli ovat yhdessä omasta halustaan ja nauttien toisesta rakkaasta ihmisestä, tai jotta saavat itselleen tyydytyksen.

      Sisarusten lääkärileikkejä ei siis voi suoraan verrata sisarusseksiin, eli insestiin, vaikka insestisuhde voikin saada alkunsa lääkärileikeistä. Yleensä kuitenkin sisarusten insestinen suhde alkaa vasta murrosiän jälkeen. Sekin voi olla vain vaihe, jolloin kokeillaan ja harjoitellaan tarkoituksella sitä "aikuisten seksiä" ennenkuin kokeillaan seksiä muiden kanssa, mutta se voi myös jatkua ihan seurusteluun ja rakastumiseen saakka ja säilyä pitkään, jopa koko eliniän, eli myös muiden kanssa seurustellessa.

      Niinkuin itsekin sanoit, tyydytitte vain uteliaisuuttanne, ette hakeneet seksuaalista tyydytystä vaikka koskettelu ehkä kiihottikin.

    • AP

      Kiitos vastauksista! Ei siitä kukaan mitään traumoja saanut. Tuli vaan mieleen, että onko normaalia. Netistä luinkin, että on normaalia. Eikä se koskettelu koskaan kiihottanut muistaakseni.

    • popoidjd

      Noo tuskinpa yhtään epänormaalia, aika monilla noita kokemuksia varmaan on. Mulla ja pari vuotta nuoremmalla pikkusiskolla noi leikit tuli vasta 12-13 vuotiaana murrosiän alkamisen aikaan kun tytöt alkoi kiinnostaa ja joskus nolottikin aika paljon että vielä noin vanhana tuli touhuttua kaikkia outouksia (pikkusisko tosin oli silloin vasta 10-11) mutta nykyään ei nolota enää.

      • ??

        Kuinkas pitkälle menitte?


    • popoidjd

      No lähinnä se oli vaan aika viatonta tutkiskelua. Kaikenlaisia keksittyjä 'tutkimuksia' joissa yleensä sattumalta piti aina riisua kaikki vaatteet :) Ei koskaan menty niin pitkälle että olis oltu yhtä aikaa ilman vaatteita eli enemmän sellasta nuoruuden uteliaisuuden tyydyttämistä vaan.

    • AP

      Jos minulta kysyit, niin emme me mitään yhdyntöjä harrastaneet emmekä edes kokeilleet. Niinkuin aloitusviestissäni sanoin, emme tienneet tähän lääkärileikkiaikaan mitään seksistä. Ihan vain tutkimme ja koskettelimme. :D

    • Tapa

      Minä tykkäsin olla tutkittavana toisten edessä lapsena. Ja kun joku lapsi tai aikuinen sai minulta tulemaan spermat ulos niin mä pyysin uusintaa. Ja hyvin usein ne myös tekivät sen uusinnan.

      • Aivan sama meidän perheessäkin, Kun joku sai minut laukeamaan niin kaikki paikalla olijat halusivat myöskin saada mut laukeamaan.


    • Runkattavapoika

      Muo kaksi vuotta vanhempi tyttö halusi leikkiä usein lääkäriä. Ja minä halusin olla aina potilas jolla on jotain propleemaa nivusissani, Hän riisui mielellään multa housuni pois, Ja rupesi tutkimaan pippelijäni, Ja jos oli muita paikalla lapsija tai aikuisija pyysi auttamaan häntä, Kaikkien piti runkata minua niin pitkälle että laukean. Sen vuoksi justiin suostuin tarkastettavaksi.

    • Tutkittupoika

      Ihan sama myöskin minun lapsuudessani, Minä olin AINA potilas, Ja halusin että housut pois multa, Tai kokonaan alasti. Ja kaikki jotka oli paikalla sai tutkia minut, Monta kertaa joku lapsi kävi hakemassa muita paikalle tutkimaan poikaa.

    • no siis hyi helvetti syöpähän tuosta tulee 50 vuotiaana

    • gtergter

      kun olin 9-vuotias, sain siskoni kanssa isovanhemmilta lääkärilaukun. kerran kun tutkin alastoman siskoni alapää, hetken mielijohteesta päätin nuolaista hänen vaginaansa. se maistui mukavan suolaiselta ja jatkoin nuolemista. aluksi siskoni pyysi lopettamaan, mutta kun sanoin että se kuuluu tarkastukseen, niin sain jatkaa. kun olin nuollut tarpeeksi, sanoin että olet terve ja saat pukeutua. ruokapöydässä sitten äiti kysyi, että miten lääkärintarkastus oli mennyt. siskoni kertoi että olin nuollut häntä. tuon kuultuaan, äiti vei minut vessaan, jossa pesi suuni saippualla ja sanoi sitten että jos jatkamme lääkärileikkejä, niin hän joutuu antamaan selkäsaunan. siskoni vagina oli kuitenkin sen verran houkutteleva asia, että tein hänelle lääkärintarkastuksia, kun vanhempamme eivät olleet paikalla ja siskonikin taisi siitä pitää, kun lupasi ettei kerro leikeistämme muille. jossain vaiheessa naapuriin muutti söpö tyttö ja kun olin häneen tutustunut, niin siskoni ja minun lääkärinleikit loppuivat. vasta aikauisena ymmärsin ettei siskoni ja minun touhut olleet mitään normaaleja. olisi ollut hyvä, jos äiti olisi selittänyt että miksi ei voita leikkiä lääkärileikkejä.

    • Pippelipoikaarunkataan

      Myöskin meillä oli lääkäri leikkejä silloin lapsena ollessa. Joskus tuli joku aikuinen paikalle katsomaan mitä lapset tekee nyt ja minä olin alapää paljaana penkin päällä selälläni ja muut lapset teki "tutkimusta" minun alapään kanssa. Mitäs tänne kuuluu nyt ja rupesi myöskin tutkimaan pojan alapäätä. Ja se oli eräs aikuinen joka otti multa ensimmäisen orkasmin ulos, ja sen jälkeen joka kerran muut lapset runkkasi minulta orkasmin ulos. Sen vuoksi halusin että leikitään lääkäri leikkiä, ja minä olen potilas. Siis alle 10v vain kopeloivat pilini ja 12v jälkeen runkkasivat pilini.

    • Normaalia

      Kyllä se varmaan ihan normaalia on. Oon ite joskus kersana myös leikkinyt ja ihan normaali aikuinen musta on kasvanut. Eli älä suotta huoli :)

    • lapsilääkärissä

      Myöskin mun lapsuudessani leikittiin lääkäri leikkejä, meitä oli vain 2 poikaa, ja me oltiin lähes aina potilaana. Minä olin 2v vanhempi toista poikaa, ja "lääkärit" vertasivat meidän kehitystä. Kun multa tuli 12v ensimmäisen kerran, tytöt halusivat lisää, ja jokanen joka oli paikalla sai runkata minua silloin lapsena ollessani.

    • gykhfkjhy

      kun olin ensimmäisellä luokalla, niin yksi luokkakaverini oli luonani käymässä. jossain vaiheessa tuli puheeksi, ettei kaverini ole koskaan nähnyt miesten vehkeitä, kun hänellä ei ole isää. tyttö pyysi että näyttäisinkö pippeliäni. niin sitten laskin housut ja kaverini ensin katseli elintäni ja sen jälkeen tutki sitä sormillaan. tutkiminen tuntui mukavalta, mutta sitten hän lopetti sen ja sanoi että voin laitta housut jalkaan. tuon jälkeen tyttö vastavuoroisesti riisui housunsa. muistan hämmästelleeni sitä, miksi tytön elimet näyttivät kauniinman näköisiltä, kuin äitillä jota olen joskus saunassa nähnyt alasti. en päässyt tuon enenpää tutkimaan, kun äiti huusi syömään.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1451
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      925
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      693
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      650
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      110
      614
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      581
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      38
      491
    Aihe