Ei ehkä varsinaisesti kuulu tälle alueelle, mutta antaa olla.
Minulla on tullut ongelmia aloitettuani opiskelemaan terveydenhoitoalaa pari vuotta sitten. Opiskelun aloittamisen jälkeen tiedän nyt paaljon enemmän eri taudeista/sairauksista, lääkkeistä, vitamiineista, liikunnasta, ravinnosta ja eri asioiden hyödyistä ja haitoista. Olen 21v nainen.
Ongelma on se, että haluaisin perheenjäsenten (isän, äidin ja sisarusten) pysyvän mahdollisimman terveinä (ei vakavia tauteja/sairauksia) ja elävän pitkään. Kun tiedän, esim. sairauksista, että mistä johtuu mikäkin ja miten voi omilla elintavoilla ehkäistä/vähentää, koitan esim. saada isää syömään vähemmän pullia, keksejä jne, kun pelkään, että sen kolesteroli nousee ja tulee sydän/verisuonivaivoja. Yritän tuputtaa niille mahdollisimman terveellisiä ruokia, käskeä liikkumaan, nukkumaan tarpeeksi, säännölliset vuorokausirytmit jne. Pelkään koko ajan, että niille tulee joku esim. syöpä, verisuonet tukkeutuu yms. Pahimmalta tuntuu, kun ne syö edelleen epäterveellisesti, ei liiku tarpeeksi yms. eli näin ollen en voi pitää niitä terveenä. Tuntuu kamalalta seurata vierestä, kun ne ei elä terveellisesti. Tuntuu, että pitäisi pitää ne terveinä. Muutenkin olen alkanut säälimään esim. vanhoja ihmisiä yms. vaikka he eivät ole säälittäviä millään tavoin..
Joo, tuli tosi sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti tajusitte pointin.
Minulla on tullut ongelmia aloitettuani opiskelemaan terveydenhoitoalaa pari vuotta sitten. Opiskelun aloittamisen jälkeen tiedän nyt paaljon enemmän eri taudeista/sairauksista, lääkkeistä, vitamiineista, liikunnasta, ravinnosta ja eri asioiden hyödyistä ja haitoista. Olen 21v nainen.
Ongelma on se, että haluaisin perheenjäsenten (isän, äidin ja sisarusten) pysyvän mahdollisimman terveinä (ei vakavia tauteja/sairauksia) ja elävän pitkään. Kun tiedän, esim. sairauksista, että mistä johtuu mikäkin ja miten voi omilla elintavoilla ehkäistä/vähentää, koitan esim. saada isää syömään vähemmän pullia, keksejä jne, kun pelkään, että sen kolesteroli nousee ja tulee sydän/verisuonivaivoja. Yritän tuputtaa niille mahdollisimman terveellisiä ruokia, käskeä liikkumaan, nukkumaan tarpeeksi, säännölliset vuorokausirytmit jne. Pelkään koko ajan, että niille tulee joku esim. syöpä, verisuonet tukkeutuu yms. Pahimmalta tuntuu, kun ne syö edelleen epäterveellisesti, ei liiku tarpeeksi yms. eli näin ollen en voi pitää niitä terveenä. Tuntuu kamalalta seurata vierestä, kun ne ei elä terveellisesti. Tuntuu, että pitäisi pitää ne terveinä. Muutenkin olen alkanut säälimään esim. vanhoja ihmisiä yms. vaikka he eivät ole säälittäviä millään tavoin..
Joo, tuli tosi sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti tajusitte pointin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitäs menit alalle.....
Täällä samankaltaisia ajatuksia... Itse opiskelin sairaanhoitajaksi ja tosiaan hirveä pelko ja huolehtiminen tullut elämään.
Kun harjoitteluissa sairaaloissa näki nuoria terveitä ihmisiä, jotka esim. sairastui syöpään ja kuoli niin siitä on tullut hirveän pessimistinen elämänasenne. Itse en uskalla ajatella yhtään tulevaisuutta ja ihmettelen ihmisiä, jotka rakentaa taloja tai hankkii lapsia... miten ne uskaltaa, kun mikä hetki vaan voi sairastua ja kuolla pois ja sit jää lapset ilman äitiä/isää yms.
Vanhemmista huolehtiminen on myös lisääntynyt valtavasti. Aina kun kännykkä soi ja nään äitin numeron, niin sydän hyppää kurkkuun ja oon ihan varma, että nyt on huonoja uutisia.
Vanhusten kanssa työskenteleminen on myös ollut ahdistavaa, kun näkee miten jotkut hoitajat kiireissään heitä kohtelevat. Mua on ruvennut ihan älyttömästi pelottamaan, että saan itse mikä hetki tahansa aivoverenvuodon ja halvaannun ja sit makaan jossain hoivakodissa ja hoitajat vaan pyörittelee mua ympäriinsä, enkä voi ees ilmaista, että mua sattuu tms.
Siis olen kyllä ollut ennenkin herkkä, mutta nämä opinnot on laukaisseet ihan käsittämättöämn pelon ja ahdistuksen. Nyt ois tuore todistus kädessä, mutta en tiedä pitäiskö ihan oman mielenterveyden takia mennä jonkun muun alan töihin.
Väärällä alalla, eikä millään pahalla tämä mielipide. Tuossa pian käy niin (tainnut jo vähän käydäkin), että sairastut itse psyykkisesti toisten ihmisten huolehtimisesta.
Kiva huomata, että on muitakin, joilla samankaltaisia tuntemuksia. Minä en ole ennen ollut näin kova huolehtimaan, nyt opintojen edetessä olen vasta huomannut, että liikaa huolehdin asioista, joihin ei välttämättä voi vaikuttaa. Itse myös pelkään, että minulle noin vain tulee joku ihosyöpä tms.. Ajattelin tästä jutella terapeutilleni.