Tulipa taas niin huono äiti -fiilis..
Viime yö meni vähillä unilla, kun muksu kömpi viereen ja sänky kävi kolmelle ahtaaksi. Tämä päivä on sit siitä johtuen mennyt lapselle äksyillessä, vaikkei se sitä ole ansainnutkaan. Oikein itku pääsi kun sain pojan unille, ja aloin miettiä et miten tuli ärjyttyä pienimmästäkin.
Esim. kun laitoin pojalle filmiä pyörimään että pääsisin suihkuun, niin töllöstä ei näkynytkään kuvaa. Siinä vikaa hakiessani tuli sitten ärjyttyä pojalle, vaikka toinen vain yritti ehdotella et mikä voisi olla vikana. (toki kohta viisvuotiaan ehdotukset oli tyyliä "jos sulla äiti on väärä kaukosäädin..") Sitten hävetti kun tajusin että olin itse eilen siivotessani ilmeisesti nykäissyt vahingossa scarttijohdon irti..
Ruokapöydässä tuli äyskittyä muksulle sottaamisesta, vaikka kyllähän järkikin sanoo että tortillat on tuon ikäiselle haastavaa syötävää.
Ulkoillessa en jaksanut muuta kuin kommentoida välillä että "joo" ja "kiva", istuin vaan zombiena hiekkalaatikon reunalla. Poikaparka värkkäili yksin, kunnes puistoon tuli muitakin muksuja.
Hampaidenpesulla tuli ärjyttyä paikallaan pysymisestä, ja vielä ennen iltasatua nillitin lelujen huolellisesta keräämisestä.
Iltasadun ja hyvät yöt sentään hoidin ihan "kunnialla" ja ainakin toivottavasti poika nukahti kuitenkin ihan hyvillä mielin.
Tuntuu, että viime aikoina en oo yhtään jaksanut panostaa äitiyteen, enkä nauttia muksusta. Ennen meillä oli hauskaa yhdessä, pelleiltiin ja hassuteltiin ja painittiin. Nyt sitä on vaan ite niin väsynyt että toivoo vain et muksu leikkis omiaan, eikä tulis "häiritsemään". Oon mä jo sitäkin vaihtoehtoa miettinyt et ehkä tää ei ookkaan enää vaan ihan tavallista väsymystä, vaan taustalla ois muutakin..
Ja joo, tiiän et sekaan mahtuu aina niitä "miks teet lapsia jos et niistä välitä" kommentoijia, mut oli silti pakko saada johonkin purkaa tunteitani.
Viime yö meni vähillä unilla, kun muksu kömpi viereen ja sänky kävi kolmelle ahtaaksi. Tämä päivä on sit siitä johtuen mennyt lapselle äksyillessä, vaikkei se sitä ole ansainnutkaan. Oikein itku pääsi kun sain pojan unille, ja aloin miettiä et miten tuli ärjyttyä pienimmästäkin.
Esim. kun laitoin pojalle filmiä pyörimään että pääsisin suihkuun, niin töllöstä ei näkynytkään kuvaa. Siinä vikaa hakiessani tuli sitten ärjyttyä pojalle, vaikka toinen vain yritti ehdotella et mikä voisi olla vikana. (toki kohta viisvuotiaan ehdotukset oli tyyliä "jos sulla äiti on väärä kaukosäädin..") Sitten hävetti kun tajusin että olin itse eilen siivotessani ilmeisesti nykäissyt vahingossa scarttijohdon irti..
Ruokapöydässä tuli äyskittyä muksulle sottaamisesta, vaikka kyllähän järkikin sanoo että tortillat on tuon ikäiselle haastavaa syötävää.
Ulkoillessa en jaksanut muuta kuin kommentoida välillä että "joo" ja "kiva", istuin vaan zombiena hiekkalaatikon reunalla. Poikaparka värkkäili yksin, kunnes puistoon tuli muitakin muksuja.
Hampaidenpesulla tuli ärjyttyä paikallaan pysymisestä, ja vielä ennen iltasatua nillitin lelujen huolellisesta keräämisestä.
Iltasadun ja hyvät yöt sentään hoidin ihan "kunnialla" ja ainakin toivottavasti poika nukahti kuitenkin ihan hyvillä mielin.
Tuntuu, että viime aikoina en oo yhtään jaksanut panostaa äitiyteen, enkä nauttia muksusta. Ennen meillä oli hauskaa yhdessä, pelleiltiin ja hassuteltiin ja painittiin. Nyt sitä on vaan ite niin väsynyt että toivoo vain et muksu leikkis omiaan, eikä tulis "häiritsemään". Oon mä jo sitäkin vaihtoehtoa miettinyt et ehkä tää ei ookkaan enää vaan ihan tavallista väsymystä, vaan taustalla ois muutakin..
Ja joo, tiiän et sekaan mahtuu aina niitä "miks teet lapsia jos et niistä välitä" kommentoijia, mut oli silti pakko saada johonkin purkaa tunteitani.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ymmärrän sua toodella hyvin.. itellä on kohta 4v täyttävä typy.. ja mä oon vaa niin väsyny että ei mtn järkee.. ukko ei auta missään ei sitte missään.. saan tehä ite kaikki.. ja pimahan kans ihan pienistä asioista tytölle ja ukolle.. ei tarvi paljoo sanoo jotain nii mä jo äksyyn.. huoh.. oon aatellu mennä juttelee jollekki tästä.. koska en halua että tää jatkuu yhtää kauvempaa tai menee pahemmaksi..
Hei, vanhemmuus ei ole aina sitä iloa, eikä sinun tosiaankaan pidä yrittääkään aina olla pelkästään "hyvä äiti". Jokaisella on huonojakin päiviä, ja sinä olet sinä silti, ja lapsesi on lapsesi ja ihana sellainen, vaikka hänkin joskus äksyilisi. Pitäähän lapsen joskus nähdä sinut ärtyneenäkin, se on elämää ja niin kuuluu olla. Kun olet joskus ärrinmurrin ja näytät sen rehellisesti, niin lapsi oppii, että tämmöistäkin on, mutta se ei ole paha asia. Sitten jälkeenpäin kerrot lapselle vaikka että "anteeksi, äiti oli eilen kauhean väsynyt ja siksi niin kärttyinen", niin eiköhän lapsi anna anteeksi, halita ja pusuta ja kaikki on taas hyvin.
Väsymys ja siihen liittyvä ärtymys eivät tosiaankaan ole merkki siitä, ettet välittäisi. Jokainen tarvitsee vapaata ja omaa aikaa joskus. Jos sinusta tosiaan tuntuu, että nyt ei olla ns. normitilassa, niin koeta hankkia apua. Lapsi voi mennä vaikka mummolaan viikonlopuksi, jotta saat itsellesi hengähdystauon, ja sitten maailma näyttää taas aivan erilaiselta paikalta. Lapsikin tykkää, kun äiti on taas reippaampi parin vapaapäivän jälkeen. Ei tosiaankaan ole synti pyytää ja ottaa lomaa, kun sitä oikeasti tarvitsee.
Jos taas oikeasti tuntuu, että olet esim. masentumassa, niin kannattaa ottaa mahdollisimman pian yhteyttä vaikka neuvolaan. En tiedä, kuin siellä viisivuotiaita vielä seurataan, mutta ainakin osaavat kertoa, keneltä voisi pyytää apua. Perhetyöntekijät eivät ole mitään sossun paholaisia, heitä voi pyytää avuksi tai juttelukaveriksi, niin saisit vinkkejä ja perspektiiviä asiaan. Isommasta kaupungista voi löytyä päiväapulaistoimintaa, joista neuvolan kautta voi tilata pariksi tunniksi lapsenvahdin, niin pääset itse hoitamaan asioita tai vaikka vaan pitkille nokosille.
Auta itseäsi nyt, kun olet vielä siinä kunnossa, että jaksat. Ota lapsiloma, pyydä miestä auttamaan enemmän, hanki jutteluapua. Tärkeintä on hyvinvoiva äiti, silloin lapsikin voi hyvin. Ja tsemppiä, et tosiaankaan ole ainoa, jokainen äiti kokee noita tunteita, vaan olet rohkea, koska sanot sen ääneen.