Hanhet

Eli. Missäpäin Etelä-pohjanmaata esim: soini, ei siis aivan rannikko, voisi nähdä syysmuutolla olevia hanhia, lähinnä metsähanhet? Menoa on sinnepäin tutustumaan tuossa syyskuun aikaan. Onko paras ajankohta. Joskus kuulin väitettävän että syyskuun puoliväli olisi hyvää aikaa.
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos metsästysmielessä ajattelit, niin ota yhteyttä paikalliseen metsästysseuraan. Täällä ei parhaita levähdysalueita kerrota, tai ne ovat pian entisiä hyviä levähdysalueita.

Jos katsella ajattelit, niin metsähanhien muutto osuu yleensä elokuun loppuun tai aivan syyskuun alkuun. Etelä-Pohjanmaalla ei ole kovinkaan kummoisia staiji-paikkoja, mutta Keski-Suomesta niitä jo löytyy. Yleensä sisämaassa laajat vesistöt ohjaavat muuttoa.

Syyskuun lopussa, mutta useammin lokakuussa muuttavat arktiset hanhet, joita nähdään joinain vuosina sisämaassakin massoittain. Useimmiten lokakuun toisella viikolla kun Vienalla on voimakas koillisvirtaus, hanhet lähtevät liikkeelle. Mikäli silloin suomen yllä on voimakas itätuuli tai jopa kaakkoistuuli ja mielellään pilviä ja sadetta, voi muutto ohjautua perinteiseltä kaakkois-Suomen ylittävältä reitiltä sisämaahankin.

Arktiset hanhet (valkoposki, sepel ja tundra) saattavat silloin tällöin jäädä pelloille levähtämään ja ne kaikki ovat rauhoitettuja (mitä moni metsästäjä ei näköjään tiedä). Joka vuosi saa joku metsästäjä rapsut näiden niittämisestä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tornimies kirjoitti:

Eli. Missäpäin Etelä-pohjanmaata esim: soini, ei siis aivan rannikko, voisi nähdä syysmuutolla olevia hanhia, lähinnä metsähanhet? Menoa on sinnepäin tutustumaan tuossa syyskuun aikaan. Onko paras ajankohta. Joskus kuulin väitettävän että syyskuun puoliväli olisi hyvää aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu