Pohjalaisen asiaton uutisointi (osa 524)

Luin tänään Pohjalaisen uutisoinnin eduskunnan eilisestä Espanjan tukipakettikeskustelusta. Suomi on lähettämässä Espanjan pankeille ylitakauksineen 3,5 miljardia euroa selvää riihikuivaa rahaa. Tämä raha ei tule mistään taikaseinästä, se tulee suomalaisten veronmaksajien lompsasta.

Pohjalaisen uutisoinnin perusteella Perussuomalaiset joutuivat hallituspuolueiden jyräämäksi. Soini oli puhujakorokkeella laskenut leikkiä ja laulanut lastenlauluja. Lisäksi hän olisi sekoillut puheensa ja linjojen vetämisen kanssa oikein kunnolla. Siis että mitä? Kirjoitetaanko Pohjalaisen uutiset nykyään Kokoomuksen puoluetoimistossa??

Eduskuntakeskustelua seuranneena asioista jäi aivan toisellainen kuva. Perussuomalaiset ja Keskusta kyseenalaistivat voimakkaasti järjettömän kokoiset tukipaketit. Esimerkiksi reumasairaala laitettiin kiinni muutaman miljoonan euron säästön takia, mutta Espanjan pankeille kyllä riittää 3500 miljoonaa euroa. Suomalainen nelihenkinen perhe rahoittaa pankkeja 2700 eurolla, mutta se ei hallituspuolueita haittaa ollenkaan vaikka Espanjalle lainatut rahat tullaan suurella todennäköisyydellä menettämään.

Suoraansanottuna hävettää Pohjalaisen umpipolitisoitunut uutisointi. Aviisinne on niin huono, ettei sillä viitsi edes pyyhkiä mökin pihahuussissa takamustaan.
15161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

.

Siellä on jotakin kesätoimittajia kesät talvet

.

Äänestä

Pohjalainenhan on jo vuosikausia ollut Kokoomuksen äänitorvi,kaikkihan sen nyt oivaltaa....
Turhauttavaa on se,kun tietää että esim. Kepu,jos olisi hallituksessa,tekisi aivan samoin kuin nyt SDP ja Kokoomus; se on nähty monen monta kertaa...

Äänestä

Ketjunaloittaja katsoo maailmaa perssuomalaisten lasien läpi. Soini tosiaan sekoili ja höpötteli jotain lastenloruja ja joutui töysilla sekoomuksen jyräämäksi, Aivan oikein Pohjalainen ja kaikki muutkin tiedotusvälineet tässä maassa kirjoittivat. Sitä asiaa ei voi muuksi muuttaa. Se että Soini oli oikeassa ja hallitus teki emämunauksen on taas toinen asia mutta näin asiat Suomessa etenee. Suomessa kun EI OLE kansanedustajia jotka äänestaa kansanedun mukaan vaan puolueenedustajia jotka äänestää kuten puolueen pamput käskee.
Jos Kokoomus päättäisi liittää Suomen Venäjään voittaisi sekin ehdotus äänestyksen tyyliin 107 JAA, 80 EI, 13 POISSA. Näin se vain menee kun maassa ei ole demokratiaa.

Valta ei ole kansalla eikä edes kansanedustajilla vaan kulloistenkin hallituspuolueiden johdolla mikäli näillä on enemmistö.

Äänestä
  • .

    Sixpack ei ota vastuuta vaan olettaa että koko konkurssi kaatuu seuraavan hallituksen niskaan

    .

    Äänestä

  • Jos poliittisesti sitoutumattomana itseään mainostava sanomalehti jättää tietoisesti olennaiset asiat kertomatta ja takertuu uutisoitavan asian kannalta epäolennaisiin lillukanvarsiin, niin mitä siitä pitäisi ajatella?

    Katsoitko edes itse eduskuntakeskustelua? Minä katsoin, ja minun silmilläni näkyi seuraavaa:

    Soini lainasi lastenlaulua kuvaillessaan Etelä-Euroopan valtioiden asennetta. Ensin on pistetty rahaa läjäpäin haisemaan virkamiesten palkankorotuksiin, elitistisiin rakennushankkeisiin jne jne. Sitten kun on tullut pää vetävän käteen vaaditaan pohjoisvaltioita apuun solidaarisuuden nimissä.

    Kokoomuksen Katainen valehteli puhujapöntöstä päin naamaa, mm väittäessään 2008 alkaneen laskukauden alkaneen nimenomaan Lehman Brothers -pankin kaatumisesta. Tämä sanoma on tyrmätty talousasiantuntijoiden toimesta moneen kertaan, mutta Pohjalaisessa asiasta ei luonnollisesti mainittu sanaakaan.

    Äänestä

Pohjalainen on kokoomuksen äänenkannattaja ja sillä siisti. Kalle ei edes yritä peitellä sitä tosiasiaa. Ylen aamu tv:n jälkiviisaat keskusteli tuki paketista ja siinä ohjelmassa Kalle Isokallio kertoi asiata näkökannan joka varmasti on lähellä totuutta. http://yle.fi/uutiset/jalkiviisaat_207/6224502

Äänestä
  • .

    Ärkkopee oli näköjään lisännyt edustusta myös tässä ohjelmistoformaatissa epädemokraattisesti mielivaltaisesti

    .

    Äänestä

Lisäyksenä vielä: hallitus jäi jälleen kerran kiinni valehtelemisesta ja harhaanjohtamisesta. Tänään tuli virallinen tieto siitä, ettei Espanjaan annettavilla lainoilla ole ensisijaisen velkojan asemaa. Tämä koskee myös niitä lainoja, jotka annetaan EVM:n kautta.

Espanjalainoilla piti olla senioriteetti, mutta nyt sitä ei olekaan. Lue: kaatuneiden pankkien jäämistöt putsataan muiden velkojien toimesta ja pankkeja lainoittaneille valtioille, kuten Suomelle, jää tehtäväksi lainojen alaskirjaus.

Mutta tätäkään Pohjalainen ei luonnollisesti uutisoi.

Äänestä
  • mun käsittääkseni Pohjalainen ei tee itse ulkomaan uutisiaan eikä paljon muutakaan vaan ne tulevat sen salaperäisen kirjainyhdistelmän STT tuottamina. STT = Suomen Tietotoimisto. Sieltä tulee näköjään myös iso osa lehden muita uutisia esimerkiksi urheilu-uutiset. Samat STT:n kirjoittamat jutut ovat myös monissa muissa lehdissä.

    Äänestä

Mutta suuri kysymys jää: kuka,ketkä hoitaisivat asiat paremmin?
-suomalaiset äänestäjät äänestää vuodesta toiseen samat naamat "hoitamaan" asioita,ne aivan samat naamat on siellä; välillä hallituksessa,välillä oppositiossa...

Äänestä
  • .

    Aina kun helvetillinen mukakiire on kyse automaattisesti huijauksesta niin kuin tässäkin tapauksessa, ei ihme ettei papereihin annettu mitään kunnollista aikaa perehtyä

    .

    Äänestä

  • Helketinmoinen kiire kirjoitti:

    .

    Aina kun helvetillinen mukakiire on kyse automaattisesti huijauksesta niin kuin tässäkin tapauksessa, ei ihme ettei papereihin annettu mitään kunnollista aikaa perehtyä

    .

    Halla-Aho kyllä kelpaa aiheeksi ja tosiasiassa hänen bloginsa ei paljon Suomen asioihin vaikuta, mutta kun mennään niskalenkki asioihin, niin jo vaikuttaa.
    Niskalenkillä piti jo aikoja sitten pistää markkinavoimat järjestykseen, joten johtopäätelmänä lienee kansan harhautus tai jopa valehtelu. Tai julistetaan salaiseksi.
    On kaksi asiaa, jotka Suomessa ylittävät uutiskynnyksen kaikilla tasoilla nimittäin
    karppaus ja persut.

    Äänestä

  • ohoo? kirjoitti:

    Siiteeratkaa Iltalehdestä Kalle Isotalon kirjoitusta, kun muuten tuntuu niin vaikealta
    löytää aiheita Pohjalaisen sivuilta.
    Kallella oli todella hyvä kirjoitus tukieuroista.

    Äänestä

  • kyllä kai kirjoitti:

    Siiteeratkaa Iltalehdestä Kalle Isotalon kirjoitusta, kun muuten tuntuu niin vaikealta
    löytää aiheita Pohjalaisen sivuilta.
    Kallella oli todella hyvä kirjoitus tukieuroista.

    .

    Kaikki katastrofin ainekset alkaa olla kasassa, tietämättömyyden loistava ylimielisyys ja puutteet osaamisessa tulee kaikille ilmi

    Kumpula-Natri vaatii komissiolta selvitystä Rehnin lausunnosta

    "Suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) toivoo Euroopan komissiolta tarkennusta varapuheenjohtaja Olli Rehnin hämmennystä herättäneeseen lausuntoon Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n lainojen ensisijaisuusasemasta tulevaisuudessa.

    Euroalueen valtiovarainministerien perjantainen päätös luopua EVM:n ensisijaisesta velkojan asemasta Espanjan lainojen osalta aiheutti sanasotaa viikonvaihteessa."

    http://yle.fi/uutiset/kumpula-natri_vaatii_komissiolta_selvitysta_rehnin_lausunnosta/6226619

    .

    Äänestä

Pohjalainen tänään taas kehuu,kuinka kokoomuspressa kim-il-niinistö kritisöi hallituksen takuutiedotusta...jos kepu,tai perus-tai muut kritisoi,se on vastuutonta jäkätystä tms.
-kuka muuten yleensä kirjoittaa nuo pohjalaisen pääkirjoitukset; ei koskaan mitään allekirjoitusta?....toisaalta,mitä voi odottaakaan lehdykältä,jossa on nimettömien textareiden loanheittopalsta....pah.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ilmainen lounas... kirjoitti:

Luin tänään Pohjalaisen uutisoinnin eduskunnan eilisestä Espanjan tukipakettikeskustelusta. Suomi on lähettämässä Espanjan pankeille ylitakauksineen 3,5 miljardia euroa selvää riihikuivaa rahaa. Tämä raha ei tule mistään taikaseinästä, se tulee suomalaisten veronmaksajien lompsasta.

Pohjalaisen uutisoinnin perusteella Perussuomalaiset joutuivat hallituspuolueiden jyräämäksi. Soini oli puhujakorokkeella laskenut leikkiä ja laulanut lastenlauluja. Lisäksi hän olisi sekoillut puheensa ja linjojen vetämisen kanssa oikein kunnolla. Siis että mitä? Kirjoitetaanko Pohjalaisen uutiset nykyään Kokoomuksen puoluetoimistossa??

Eduskuntakeskustelua seuranneena asioista jäi aivan toisellainen kuva. Perussuomalaiset ja Keskusta kyseenalaistivat voimakkaasti järjettömän kokoiset tukipaketit. Esimerkiksi reumasairaala laitettiin kiinni muutaman miljoonan euron säästön takia, mutta Espanjan pankeille kyllä riittää 3500 miljoonaa euroa. Suomalainen nelihenkinen perhe rahoittaa pankkeja 2700 eurolla, mutta se ei hallituspuolueita haittaa ollenkaan vaikka Espanjalle lainatut rahat tullaan suurella todennäköisyydellä menettämään.

Suoraansanottuna hävettää Pohjalaisen umpipolitisoitunut uutisointi. Aviisinne on niin huono, ettei sillä viitsi edes pyyhkiä mökin pihahuussissa takamustaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu