seurustelu ja adhd

Hei. En valitettavasti vastaa kysymykseesi adhd-diagnoosiin. Haluaisin kysyä sinulta, millaisia ongelmia parisuhteeseenne tuli, jonka takia mies päätti sen lopettaa? Olen itse samanlaisessa tilanteessa kuin exmiehesi. Minua on hoidettu noin 5 vuotta väärällä diagnoosilla masennus/ahdistus potilaana ja nyt vasta aikuis-iässä on alettu miettiä diagnoosin oikeellistuutta. Olen parisuhteessa elävä, mutta se on yhtä taistelua koko ajan. Tuntuu että välissä on niin iso kielimuuri jota on vaikea ohittaa. En siis tahdo millään ymmärtää häntä, eikä hän minua. Mieheni käyttää tokaisua "ei mene jakeluun". ÄRSYTTÄÄ! Haluan kuitenkin ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Välillä hän luulee että tahallani tekeydyn hölmöksi. Sillä ne asiat on niin yksinkertaisia -että ei ole totta- ja minä en ymmärrä.Unohtelu on kanssa yksi iso kamala asia. Muistan kun pentuna vanhemmat pitivät minua laiskana ja sellaisena että odotan muitten tekevän puolestani, kun olin unohtanut tehdä jonku asian. Tällä hetkellä se on poikaystäväni joka luulee niin. Kun perusarki on itselle niin kovin vaikeaa niin on miltei mahdotonta rakentaa parisuhdetta siinä samalla, olen neuvoton.

Kiitos vastauksesta. Onko sinulla tullut mieleen parisuhteen lopetus olosi vuoksi? Olisiko antaa mitään vinkkejä miten minä voisin toimia exäni kanssa? Minkälaista käytöstä sinä toivoisit poikaystävältäsi? On ollut puhetta jos kuitenkin jatkettaisiin jossakin vaiheessa kun hän mahdollisesti diagnoosin saa, ja siihen oikean hoidon. Mutta se sitten joskus tulevaisuudessa.

Hänestä vain alkoi tuntua ettei pysty panostamaan parisuhteeseemme enää. Hän koki että haluaa minulle parempaa kun mitä hänen kanssaan saan. Samoin kun sinulla, perusarki on hänelle tosi vaikeaa. Huomasin sen hänestä kyllä, oli tosi rauhaton ja olo silmin nähden tuskainen ja ahdistunut. Kielimuuri meilläkin oli, hermostuin monesti kun tuntui että ymmärtääkö hän minut ihan tahallaan väärin vai mikä ihme on...

Minä olisin halunnut jatkaa hänen kanssaan kyllä, koska rakastan häntä. Olen tosi harmistunut että hän vetäytyi mielummin kun antoi minun yrittää olla tukena tänä vaikeana aikana.

Joskus silloin kun vielä luulin että me olemme vain eri planeetoilta ja siksi kommunikointi on niin vaikeaa, kävi mielessäni että jaksaako tällaista taistelua jatkaa. Mutta nyt ku tiedän miksi oma mieleni on niin monimutkainen ja välillä ymmärtämätön, ja se ei liity ns meidän keskenäiseen suhteeseen, niin minulla ei ole käynyt mielessäkään että lopettaisin parisuhteen näiden ongelmien vuoksi.

Meidän suhteemme perustat on; ymmärrys, tilan antaminen, joustavuus ja voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. JÄ KÄRSIVÄLLISYYS. Anna hänen tunteilleen ja ajatuksilleen tilaa ja aikaa. Ole aikuinen. Sillä me emme välttämättä aikuisenakaan tiedä mitä se sana tarkoittaa kaikissa piirteissään. Käytöksemme, sanamme ja tekomme ovat joskus hieman kyseenalaisia, jolloin siihen tarvitaan ohjausta. Tuosta käytöksen ohjauksesta olen loukkaantunut monen monta kertaa, ennenkuin olen itse miettinyt hetken että mitä sitä tulikaan tehtyä/sanottua.
Äläkä luovuta.
On monen monituisia arjen juttuja joita haluan poikaystäväni tekevän. Perusarjessa pitää olla rutiinit. Hänen on niitä pidettävä yllä, sillä minä en siihen kykene. Ajantajuntani on mitätön. Kiirettä ei saa tehdä koskaan, koska siloin mieleni menee paniikkiin ja joudun täysin lukkoon. Niin sanoissa kuin teoissa. Minulla on pääni sisällä niin kova juoksu muutenkin koko ajan menossa. Ja niin, jos asiat pitää kertoa kahteen/kolmeen kertaan, niin silloin ne vaan pitää kertoa. En voi sille mitään että välillä 2/3 minulle kerrotuista asioista menee "ohi korvien". Kun ajatukseni valtaa joku muu asia. Ei ole kiinnostuksen puutetta, mutta ei vaan pysty.

Rakastan kumppaniani, ja ehkä siksi minulla on ajoittain myös voimakas tunne siitä että hän ansaitsee jotain "parempaa".... mitä minä en voi omana itsenäni hänelle tarjota-koskaan. Siinä syy minkätakia minäkin jättäisin.

Ja muista. Huonot päivät ovat todellakin painosanalla huonoja. Ja silloin riidat ja tunteet ovat sitä luokkaan. Kun taas hyvät päivä ja tunteet ovat yhtälailla mielettömän voimakkaita. Tällaisessa vuoristoradassa on varmasti vaikea pysyä kyydissä....varsinkaan koko loppuelämää...

Toivon todella että saisin diagnoosin ja ennenkaikkea oikean avun. Onko se lääkitys tai joku muu. Mutta haluan rakentaa tasapainoisen ja "terveen" elämän ja parisuhteen. Jota toivon myöskin teille.

On todella surullista että hän ei jaksanut pitää sinua lähellään, ja "päästi menemään". Sillä ainakin tämän perusteella sinulla olisi paljon voimavaroja auttaa häntä. Ja se, että jaksat rakastaa sitä ihmistä joka sen kaiken myllerryksen takana on, on todella kypsää.

Niin no erosin kun tajusin tilani ja lasten äänet
yms kävivät ylivoimaiseksi, myrskyisää eloa 7 vuotta
sitten muutin pois kolmeksi vuodeksi ja muutin sit takas 700 metrin päähän.
Meillä menee ihan hyvin kunhan mul on oma tila eli oma asunto.
Kaikki on onnelisisa tietääkseni, minulla on oma asuntoni missä
olen noin 3,2 viikkoa kuukaudessa.
Ei me virallisesti olla yhdessä..ei erikseen..kumpikaan tiedä ollaanko on vai off mut päivittäin nähdään ku käydään lenkillä.

heippa!

vanha keskustelu mutta tulenpa nyt vastanneeksi. Itse olen adhd nainen ja tiedän tämän poikkeavuuteni vaativan paljon suhteeltamme ja paljon ymmärrystä miehen puolelta. Olen iloinen ,että hän on pysynyt ylä ja ala mäkinä vierelläni...

aluksi hänen oli vaikea ymmärtää mm. miten vaikea laskujen maksaminen on välillä muistaa! ei tahallista unohtelua vaan ei vaan ole muistanut ollenkaan :D tavarat on jokseenkin aina jokapäivä kadoksissa, 0-100 kiihtyminen sadasosa sekunnissa ja mielialan vaihtelut.. olen myös aikamoinen sottapytty haha mies siis siistimpi meistä... tavarat on vaan helpompi jättää lojumaan ja tarkoitus ne on joskus paikoilleen saada mutta aina vaan jotenkin jää....

olen kyllä skarpannut paljon! kaikkea ei adhdn piikkiin laittaa,mutta ymmärrystä se ennenkaikkea vaatii!

plussana sanon kyllä,ettei mielenkiintoisempaa kumppania vois löytääkkään ;) ollaan me adhdt vaan niin erityislaatuisia ;)

en voi vastata kysymykseesi mutta itse seurustelen kanssa miehen kanssa jolla on adhd. toivotonta! hän voi sanoa ilkeästi, valittaa jopa että tekstarit ovat raskaita hänelle, että haluaa olla rauhassa, ei jaksa kirjoittaa fb:ssäkään kuin just ja just että rakastan sua, ei koskaan kerro syitä mihinkään mikä on mielestäni normaalia, vaihtaa ykskaks puheenaihetta. suurin vaikeus on että kommunikointi ei suju paljo koskaan. mutta rakastan häntä ja en tiedä mitä täss tekis.