Vielä, kun ei ole liian myöhäistä...

Pulassa oleva

Hei,

Olen omasta mielestäni hukassa tämän asian kanssa, enkä tiedä mistä minun pitäisi hakea apua, joten ajattelin kertoa lyhyen tarinan, minkä aiheena on: nettiporno ja itsetyydytys.

Tutustuin pornoon kun olin 12- tai 13-vuotias. Näin TV:stä ilmaispornokanavan, jolloin masturboin ensimmäistä kertaa. Aluksi en edes ymmärtänyt orgasmin saadessani, mistä on kyse. Muistaakseni, taisin pelästyä sitä, mitä tapahtui.

Nyt muutaman vuoden ajan olen kuluttanut omasta mielestäni aivan liian paljon pornografiikkaa. Enimmäkseen nettipornoa, mutta olen myös satunnaisesti soittanut puhelinseksilinjoille. Mukaan ovat tulleet myös oman ikäisilleni tarkoitetut chattipalstat, joista olen useita kertoja yrittänyt epätoivoisesti hakea seuraa tyydyttääkseni tarpeeni.

Fantasiani ovat olleet milloin mitäkin: olen fantasioinut sukulaisistani, monista läheisistäni, pornotähdistä sekä niin vanhemmista kuin myös muutaman vuoden nuoremmista tytöistä. Huomaan myös useasti ajattelevani esimerkiksi kadulla vastaan tulevan naisen alasti sekä kaikkea, mitä voisimmekaan tehdä.

Aluksi en kokenut pornon tai itsetyydytyksen olevan minulle ongelma, mutta nyt olen kokenut, tarkkaa aikaväliä tietämättä, huonoa omaatuntoa itsetyydytyksen jälkeen. Olen yrittänyt useasti olla ilman itsetyydytystä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Lankean itsetyydyttämään yleensä iltaisin tai yksin ollessani. Silloin kiusaus on liian suuri, enkä voi vastustaa sitä. Välillä myös huomaan tyydyttäväni itseäni, vaikka minun ei liiemmin tekisi edes mieli. Se on minulle helppoa ajanvietettä, ja koneella saattaa iltaisin hurahtaa helposti muutama tunti, enkä osaa asettaa itselleni mitään rajoja.

Mikä minut ajaa tähän?

Heikko itsetunto. Olen erittäin epätoivoinen ja saan itsetyydytyksestä sekä pornosta mielihyvää. Se tunne on välillä niin uskomaton, että siinä haluaisi elää pitkään. Kun chattailen tai katson pornoa, haaveilen monesti naisen alistamisesta, koska silloin saan olla vahva ja itsetuntoni kohoaa monta astetta ylemmäs. Kuitenkin, loppujen lopuksi tunnen olevani sairas, säälittävä, epätoivoinen runkkari.

Minulla on mennyt yksi suhde karille ylivilkkaan seksuaalisuuteni (ainakin näin itse luulen) vuoksi, mikä minua totta kai kaduttaa, välillä vähemmän, välillä enemmän. En halua tuhota enään mitään ihmissuhteita tai ylipäätänsä mitään muutakaan kaiken tämän takia.

Ikää minulla on 17 vuotta. Olen pohjimmilta ymmärtäivänen sekä ystävällinen ihminen. Voin katsoa monet muut rikokset sormien välistä, mutta seksuaalirikokset ovat minulle ehdoton ei. En hyväksy raiskaamista. Enkä halua myöskään koskaan tulevaisuudessa lyödä ketään naista sängyssä, sillä silloin olen pulassa ja aiheutan naiselle traumaattisia kokemuksia ja tuhoan hänen elämänsä. Häpeän ongelmaani, enkä pysty kertomaan siitä ystävilleni tai kenellekkään muulle.

Olisin kiitollinen, jos joku vastaisi ja kertoisi omakohtaisia kokemuksiaan.
Minulle saa esittää kysymyksi, ja vastaan niihin niin rehellisesti kuin mahdollista!

Kiitos jo etukäteen!

3

268

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hanskaaja

      Vedä käteen.

    • Mee hoitoon

      Hyi vittu sä oot sairas.

    • pulassa myös

      minullakin on ongelma netti pornon kanssa ja ollut jo muutaman vuoden häpeän sitä ja inhoan kuvan sperman hajua ja pelkään ette muutkin haistavat sen lemun eikä minun matala itse tuntoni auta asiaan eikä ujouteni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      230
      648
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe