Keskiyön aurinko

tunnetko ilon minut nähdessäsi
hymyilevän suun
suudelmaa kerjäävän
ja kasvoni valaisevan auringon
nähdessäni sinut ...

tunnetko sykkivän sydämein
koskettavan rintasi vasten minua
halauksien pyörteessä
jälleen näkemisen riemussa ...

tunne ja ole osa minua
kuten minä sinua
ja katso
olemme pitkän tien alussa
rakkautemme ...

olipa mahtavalla runoilijalla niin hienoja sanoja kerättynä
että oli vaikea keksiä vastarunoa.
olet tosi huippu runoilijatar

hyvä upea liona !!!

Tuota keskiyön aurinkoa olen ihastellut useammankin kerran ja aina se tuntuu yhtälailla satumaiselta. siinä on jotain erinomaisen taianomaista, kun istuu tunturin tai vaaran laella leiritulilla ja aurinko ei suostu laskemaan.
Silloin voi tuntea seitojen ja maahisten läsnäolon. No, ehkä ne ovat sääskiä, jotka keskiyön auringon taika on hetkeksi muuttanut satuolennoiksi.

Runosi keskiyön aurinko vie muistoni tuonne tunturien kupeelle. samoilemaan vaivaiskoivujen hennon vihreisiin varjostoihin. Kirkkaiden tunturipurojen äärelle.
Sinne, missä sivistyneen maailman äänet ovat vielä tuntemattomia. Sinne, missä yhä vielä voi kuvitella seitojen ja maahisten kulkevan yöttömässä yössä hallitsemassa valtakuntaansa.

Runona tämä poikkeaa aiemmista runoistasi sisältönsä ja aihemaailmansa, sekä rakenteensa vuoksi, mutta sma kepeys ja ilmavuus on tallella ja tämäkin runosi on erilaisuudessaan nautinnollista nostalgioita nostattavaa luettavaa.

Kiitos Liona

Minua tämä miellyttää myös siksi, että runo nostattaa mieleen monia miellyttäviä kesäöitä tuolla kaukana maahisten ja seitojen mailla

Kiitos Liona.




Minä kuljin näin
maahisten, seitojen mailla,
missä kesäinen aika
yötä on vailla.

Siellä erämaan lammella
kaakkuri kaipuuta huutelee.
Siellä yöttömän yön yli
ilta aamua suutelee.

Vain kovin lyhyt on kesä,
kohta hyytää jo halla.
Eikö kesää siis elää
vois rakastamalla.

Rakastaa sadetta,
päivää ja yötöntä yötä.
Ei toki yksin, vaan
ystävän kalleimman myötä