Opinnäytetyön rajaus, kaikki epämääräistä paskaa

blablablabla....

Koko opinnäytetyö tuntuu laajalta ja epämääräiseltä mössöltä. Olen odottanut kirjallisuutta ja aihetta tutkiessani, että tulee inspiraatio ja sisällysluettelon hahmottelu olisi antanut sopivat suuntaviivat työlle. Niin ei ole kuitenkaan käynyt ja kaikki tuntuu edelleen epämääräiseltä mössöltä. Itse aihekin tuntuu itsestäänselvältä diipadaapalta (liittyy työhyvinvointiin ja työelämän odotuksiin), mistä en saa mitään uutta ja kiinnostavaa irti. Kirjallisuuskin toistaa samaa tyyliin "työtehtävien kiinnostavuus on yksi mielekkään työn tärkeimmistä asioista" (really, ihanko totta?!). Ei tuollaista itsestäänselvää paskaa jaksa kirjoittaa.

Jätin jo jahkailun ja aloin vaan kirjoittaa, mutta sekään ei auttanut. Yleensä edes tässä vaiheessa tulee inspis ja ideat mihin osioihin voisi työn jakaa. Vieläkin on siis tunne epämääräisestä mössöstä vaikka kuinka yrittäisi rajata sitä sopiviin osiin! Aina aiheet sivuavat toisiaan, ja joutuu uudestaan miettimään että mitä aihetta oikeastaan olen edes käsittelemässä.

En vaan tajua mitä pitäisi tehdä. Sen pitäisi olla valmis kuukauden päästä, ja koko aiheen rajaus on vielä epämääräistä höttöä. Lähteidenkin merkintä on niin monimutkaista, vaikka olen nekin varmaan tarkistanut sen 10 kertaa niin aina unohtuu. Olen siis tämän kesän pyhittänyt opinnäytteelle, enkä tunnu edistyvän siinä yhtään. Kohta loppuu rahat ja pitää tehdä töitä, enkä todellakaan silloin jaksa tätä tehdä.

1

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Avaa silmäsi

      Olisihan tuossa aiheessa lähtökohtaa vaikka mihin. Esimerkiksi voisi tarkastella työelämän odotuksia kummaltakin puolelta (työntekijä/työnantaja) ja näiden vaikutuksia työntekijän hyvinvointiin: perehdyttäminen, osaamisen riittävyys ja sen syveneminen, jne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      20
      1574
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1120
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      950
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      868
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    Aihe