Edesmenneen popin kuninkaan Michael Jacksonin äiti on kadonnut mystisesti. Hänestä on tehty nyt virallinen katoamisilmoitus poliisille.
Jacksonin omaiset ilmoittivat myöhään lauantaina, että Katherine Jackson on kateissa. Hänen lapsenlapsensa eivät ole tavoittaneet 82-vuotiasta isoäitiään viikkoon.
Katherine Jacksonin kerrotaan poistuneen kotoaan Calabasissa Kaliforniassa 15. heinäkuuta lentääkseen Albuquerqueen Uuteen-Meksikoon. Siellä hänen piti olla mukana Jacksonin veljesten konsertissa kaksi päivää myöhemmin, kertoo perheen asianajaja Sandra Ribera CNN:lle.
Rouva Jackson matkusti yhdessä vanhimman tyttärensä Rebbie Jacksonin kanssa. Ribera uskoo, että Katherine saattaa yhä olla Rebbien seurassa.
Mutta kun Michael Jacksonin vanhin lapsi, 14-vuotias Paris soitti tädilleen Rebbielle sekä toiselle tädilleen, laulajatartähti Janet Jacksonille, vastattiin Parisille toistuvasti, ettei tämä voi puhua mummonsa kanssa.
- Lapset ovat yrittäneet tavoitella isoäitiään eivätkä he ole onnistuneet siinä lähes viikkoon, kertoo Ribera.
- Olen huolissani siitä, että Katherine ei ehkä ole turvassa, Ribera lisää.
- Kyllä, mummini on kateissa. En ole puhunut hänen kanssaan viikkoon ja haluan hänet takaisin kotiin nyt, tweettasi Paris sunnuntaina.
Toisessa tweetissä Paris julkaisi henkivartijansa puhelinnumeron ja pyytää ihmisiä ilmoittamaan viranomaisille, jos näkevät Jacksonin.
Paris lisäsi vielä Twitteriin:
- Mummiani hoitaa kuulemma sama lääkäri, joka oikeudessa todisti tohtori Murrayn puolesta ja väitti isäni olleen narkomaani (vale) ... mainitsenpahan vain.
Katherine Jacksonin on kerrottu joutuneen pahaan välikäteen omien lakineuvojiensa ja lastensa kesken kiistassa Michael Jacksonin omaisuuden hoitamisesta.
Michael Jacksonin kuoltua kolme vuotta sitten, otti Katherine vastuulleen Michaelin kolmen lapsen huoltajuuden.
Riberan mukaan he ovat tehneet tutkintapyynnön seriffin ryöstöjä ja henkirikoksia tutkivalle yksikölle.
http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288485604987.html
Michaelin äiti on kadonnut!
Reuterss
2
184
Vastaukset
- tourboy
prince on kyllä perheen vanhin lapsi, ei paris.....???
- MJ-lover
Sanon nyt vaan, Blanket (Michaelin nuorempi poika) on saman ikäinen kuin minä, ja kyllä siinä kundissa söpöyttä riittää!!! Tullut isäänsä... Kattokaapa vaikka Michael Jackson - Remember the Time youtubesta, lopussa hymyilee niin että mä melkee tipun tuolilta... xD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069040Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194983- 1014198
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73933Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei733852Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403593Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293551