Kuinka kauan pärjää kotona?

Vaimoni sai alzheimer-diagnoosin 57-vuotiaana. Nyt 4,5 vuotta myöhemmin hän on vaikeasti dementoitunut. Olisi saattanut pärjätä yksin kotona vajaat pari vuotta.
Sairaus etenee yksilöllisesti, mutta taitaa edetä nuoremmilla keskimääräistä nopeammin.

Miun mies,63v ,neljäs vuosi menossa alzheimerdiagnoosin jälkeen.Vaikea vaihe alkamassa,nyt täysin valvottava ja kädestä autettava,melkein kaikessa.Intervallissa käy säännöllisesti,en jaksais muuten pitää kotona enää.Meillä se edennyt hyvin rajusti,lievä vaihe oli hyvin lyhyt,suora hyppäys tähän vaikeaan vaiheeseen vuodessa,en pysy itse enää taudin tahdissa.....

ok. Siis äidillä on kyllä omaishoitaja kotona, mutta silti tuo pärjääminen mietityttää. Kiitos teille vastauksista ja voimia arkeen!

Meillä oli kyllä kans ongelmia pitkälti ennen diagnoosin saantia,diagnoosi saatiin kyllä nopeasti,muutama kuukausi meni vaan.Hitsin nopeasti eteni,en kerennyt edes kaikkea opetella ja kysellä mieheltäni,ennenkuin huomasin,että aivot ei hahmota enään.Harvalla nuorena alzheimerin saaneella on seesteinentaudin eteneminen,meillä kuin joku pendolinoalzheimer.
Kannattaa juu järjestää asioita etukäteen,pankit ja kaikki,itsellä nyt jo vaikeat tehdä mitään kun pitää olla silmät selässä koko ajan,onneksi on netti!
Muistiliitolla ei ole ollut mitään järkevää tarjottavaa meille,kaikki on vanhuksille,ei sporttiselle alzheimersairaille mitään,saatikka heidän perheille.Sopeutumisvalmennuskin oli vanhuksille,meillä kun teinitytär,ei siellä mitään lapsille.Mie se kuntouttaja ja ohjelmanjärjestäjä,kädestä pitäen tehdään kaikki nykyään.Nykyään eletään vain kuukausi kerrallaan,milloin alkaa laitoshoito kokonaan.En olisi ikinä uskonut että 4 vuotta ja kaikki kaput äijän päästä,vieläkin hämmästelen miten nopeasti kaikki katoaa päästä.

Mikähän tällä sivulla on provo,tai miksi joku sellaista tässä asiassa ?

Kiitos nimimerkeille Ristiina ja Saku asiallisesta ja muita auttavasta keskustelusta. Provo-vainoharhaisille ja vitamiinimiehille on omia keskustelupalstoja esim. rajatieto-sivustoilla. Pysykää siellä, kiitos.

Työikäisellä vaimollani todettiin etenevä muistisairaus noin neljä vuotta sitten. Diagnoosiin meni puoli vuotta ja eläkepäätöksen saaminen kesti vuoden. Kelassa kun ei uskottu neurologien ja työterveyslääkereiden lausuntoja.

Kotona hän pärjäsi yksin noin kaksi vuotta diagnoosin jälkeen, ja nyt olemme jo sairauden vaikeassa vaiheessa. Hän tarvitsee apua kaikissa arkipäivän toimissa, vaikka on fyysisesti erinomaisessa kunnossa. Sairaus on siis edennyt erittäin nopeasti.

Kehoitan kaikkia muistisairaiden omaisia pyrkimään järjestelemään käytännön raha-asiat ja edunvalvontavaltuutukset mahdollisimman aikaisin. Yksi kaunis päivä muistisairas omaisenne muuttuu suurella todennäköisyydellä vainoharhaiseksi ja sairaudentunnottomaksi ilkimykseksi, joka kieltäytyy kaikesta avusta. Lääkehoitokin kannattaa aloittaa mahdollisimman ajoissa, koska usein muistisairas jossain vaiheessa sairauttaan kieltäytyy menemästä lääkäriin.

Lääkkeet ainakin meillä ovat ihan oikeasti auttaneet. Exelon paransi selvästi toimintakykyä ja Epixa leikkasi argessiivisuutta. Etenkin Exelonin vaste on pitkä, ja lääke alkoi kunnolla vaikuttaa vasta kuukausien päästä kuurin aloittamisesta. Nyt kun sairaus on edennyt pitkälle, niidenkin teho alkaa hiljalleen hiipua.

Itse olen kokenut vaikeimmaksi asiaksi käyttäytymishäiriöt, jotka ovat vähitellen vieneet voimani. Jatkuva tappelu arkipäivän normaaleista rutiineista syö miestä. Muistisairaalla on oikeus puhtaisiin vaatteisiin, kunnolliseen hygieniaan, asianmukaiseen pukeutumiseen, terveelliseen ruokaan, lääkkeisiin ja sosiaalisiin kontakteihin, vaikka hän itse usein tekee kaikkensa vaikeuttaakseen ko asioiden hoitamista. On äärimmäisen turhauttavaa rakastaa ja huolehtia vuosikausia puolisosta, joka omasta mielestään ei ole sairas eikä kaipaa mitään apua. Nyt kun sairaus on edennyt vaikeaan vaiheeseen, vastarinta on hiljalleen hävinnyt mutta tilalle ovat tulleen muut ongelmat. Ei ole elämä yhtään helpommaksi muuttunut.

Intervallijaksot ovat hyvä apu arkeen, mutta jo viikon laitoshoito passivoittaa muistisairaan hämmästyttävän tehokkaasti. Sitten on taas aloitettava kotona kaikki alusta. Välillä tuntuu, että intervalliviikon saldo on plus/miinus nolla; sen minkä intervalliviikon aikana saa kerättyä voimia, menettää ensimmäisellä viikolla kotihoidossa, kun mikään ei suju.

Toivotan kaikille muistisairaiden omaisille voimia ja rohkeutta.

Voi,kirjoitit niikuin ajattelen!Meillä just sama kulku kuin teillä!Mieheni tuli just kotiin intervallista,ja taas etsitään vessaa ja koitan saada rutiinia,olen ihan puhki jo parissa päivässä!Joka kerta koitan itseni psyykata,että jaksa nyt taas 4 viikkoa,jaksa,jaksa...No yksi ilonaihe,vein äijän mustikkametsään,ja oho,keräsi mustikoita,tosin hitaasti ja valkoiden,mutta kummiskin,ei oo roskia ämpäris...mutta hetken oli jotain,hienoa.