kun katsoo asioita silmastä silmään, kun luottamus puuttuu. Jääkö jäljelle mitään oikeaa mistä oikeasti jotain rakentaa, hajoittamiseen sanoja kyllä riittää.
Siltä
se tuntuu
27457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Anna sen olla, jos olet yrittänyt parhaasi. Enempää ei voi tehdä ja jotakin siitä on varmasti myös oppinut.
Vastaus löytyy omasta sisimmästä. Onko toivoa, onko halua. Voiko itse tehdä jotain että luottamus syntyy. Haluaako tehdä mitään? Luottamus ei tule automaattisesti sen jälkeen kun sitä on hajotettu. Se vaatii muutosta. Niin se vain on. Elämässä ei mitään tule ilmaiseksi. Mietin samoja kysymyksiä kuin ap. Kaikki on kovin epävarmaa. Kuunteleeko omia haluja, sydäntä, järkeä vai mitä. Vastaus voi olla hyvin erilainen. Tällä hetkellä olen vain väsynyt. Puhumatta ei mikään selviä. Olen valmis kaikkeen mitä tulee. Itseeni luotan. Kun on aika osaan tehdä oikean päätöksen. Mutta sen päätöksen perustaksi tarvitsen tietoa. Etten toimi omien uskomusten varassa- suuntaan tai toiseen. Rohkeutta hypätä löytyy. Nyt vain pidättänyt hengitystä ennen ponnistusta.
Hyvää pohdintaa sinulla. Ja ap:n kysymys on juuri siinä olennaisen ytimessä.
Äkkiseltään ajattelisi, että luottamus joko on tai ei ole, mutta ehkäpä siinäkin on erilaisia tasoja. Onko kyse tahattomista väärinkäsityksistä vai jostakin täysin pysäyttävästä tapahtumasta, pettämisestä tai peräti väkivallasta. Ja mitä ovat siellä taustalla vaikuttavat syyt?
Luottamus toiseen rakentuu ajan myötä ja ajattelen, että jokainen lähtee siihen omalta kohdaltaan. Toisilla on vähemmän, toisilla enemmän, omista kokemuksista riippuen. Kaiken luottamuksen perusta on kuitenkin luottamus omaan itseen, tuntemus omista perusteista. Ihmisiin voi pettyä monella tavalla, mutta matka voi silti jatkua sen luottamuksen varassa, joka on elämää kohtaan.
Ihmissuhdetta rakennetaan vastavuoroisessa kommunikaatiossa, joka on paljon enemmän kuin sanat näytöllä. Kukaan ei myöskään voi yksinään ratkaista suhteen etenemistä. Ilman avoimuutta ja rohkeutta, mikä tarkoittaa haavoittuvuutta, ei voi syntyä aitoa suhdetta. Tosin ihmisten haluamiset voivat hyvinkin paljon poiketa omistani.
Niin, tarvitaan luottamusta itseen ja toisiin, tässä elämässä. Kriisissä, jossa luottamus toiseen ihmiseen on katkennut, voi se luottamus omaan itseenkin ja pahimmillaan elämään olla veitsenterällä.
Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, millaisia olemme, emmekä voi tietää, mitä kaikkea toinen on kokenut. Hätäiset johtopäätökset, joihin helposti sorrumme, eivät ole aina niitä oikeita.
En oikein sisäistänyt ajatustasi ettei kukaan voi yksinään ratkaista suhteen etenemistä. Jos toinen vetäytyy eikä halua keskustella kasvotusten, mitä toinen voi tehdä?
Hyviä vastauksia. Parasta antia täällä. Toivottavasti luottamus palautuu. Itseen ja siihen toiseen. Itsestä on aina hyvä lähteä. Kun uskoo itseensä ja siihen mitä tekee ja sanoo. Kyllä se toinenkin uskoo.
Mitä sisäistettävää siinä on? (hyvä kirjoitus edellisellä) Eihän kukaan voi ratkaista yksin suhteen etenemistä.
Esimerkiksi jos toinen häipyy yllättäen, kertomatta mitään, niin kyllä hän yksin silloin tekee ratkaisun johon toisen on ainakin vaikea vaikuttaa.
Eikö se tarkoita juuri sitä, että kaipaamaan jäänyt ei voi yksin ratkaista "suhteen" etenemistä, jos toinen ei ole suhdetta halunnut. Silloin ei ole olemassa vastavuoroista kommunikaatiota, ei ole mitään suhdetta.
Niin, eihän siinä tilanteessa enää mitään suhdetta ole. Vaikka edellisenä päivänä olisi vakuuteltu toiselle että kaikki on hyvin.
Perustukset ensin kuntoon, ei mitään tuultentupia kannata rakennella!
Niinkö sitä luottamusta rakennetaan? Haaveilemalla muista netissä ? Hhhmmmm, tämä tulis varmasti yllätyksenä kaikille, jos näin olisi. Haluatko tehdä mustasukkaiseksi? Saako se hänet roikkumaan sinussa? Saako siten rakkautta ja huomiota? Mitä sinä siitä saat? En usko että haluat luottamusta. Haluat huomiota.
Mistä sellaisen kohdan löysit ? Minen löytänyt.
Niin. Eihän sitä tarvi haaveilla, kun tapaaminen on jo tiedossa. Toista se on täällä. Varastona ollessa.
Luottamus menee niin helposti. Kun luottaa toiseen, eikä tämä anna mitään, kuulee juoruja, niin se on siinä, ovet sulkeutuvat.
Siinä tapauksessa sulla on parempi luottamus niihin juoruihmisiin, ehkä kannattais yrittää niitä .
Ajatus: Hyvä katsoa tosiasioita silmästä silmään ja kuunnella itseään.
Parisuhde on vähän niinkuin kahden ihmisen tiimi. Jos toisella ei ole kiinnostusta korjata asioita, kuten luottamusta, ei sitä yksin voi tehdä. On vain jatkettava matkaa. Ei yksin voi luottamusta rakentaa, eikä toista voi pakottaa siihen. Halusta parantaa suhdetta jotta molemmilla olisi hyvä olo, siitä on kysymys
Olen samaa mieltä.
Kunpa osaisimme olla niin viisaita että tietäessämme ettei suhde voi jatkua, osaisimme päättää suhteen oikein... Ettei matkan jatkaminen kävisi liian ylivoimaiseksi kummallekaan.
mutta se on kuitenkin parempi kuin jättää kertomatta tai keksiä joku selitys tai puolustus, joka ei ole totta. Toisesen elämää olisi hyvä kunnioittaa siten, että antaa hänelle mahdollisuuden jatkaa elämäänsä eteenpäin rehellisesti kerrotun tilanteen pohjalta. Vaikka toinen ei pystyisi sitä heti hyväksymään.
Totta. Arvostan totuutta, vaikka se saattaa satuttaa. Siihen olen aina valmis.
puolin ja toisin. Se on antamista ja vastaanottamsta.
Nimenomaan. Rehellisyys toista kohtaan on tärkeää. Rehellisyys vaatii rohkeutta.
Se, ettei saa tietää toisen ajatuksista mikä meni vikaan, satuttaa. Se, satuttaa, kun toinen viestittää käytöksellään, "Et ole sen arvoinen että puhuisin kanssasi tai kuuntelisin sinua". Vaikka pystyisi järkeilemään, että toisellakin on vaikeaa tai toinen ei uskalla, se satuttaa. Pitkään.
Toisellakin on vaikeaa, kun ei tiedä varmaksi mitä toinen ajattelee. Molemmat pitävät rehellisyydestä kun vain uskallusta löytyisi. Mielipiteesi ja ajatuksesi ovat tärkeitä kuunnellaan kun vain tunnisteet sopii ja ollaan paikalla.
Lämmittäähän se mieltä jos ajatuksillani on sinulle merkitystä, kiitos. Tunnisteet ovat kuitenkin turhia. Rehti yhteys otetaan toista kautta kuin täällä.
Toivottavasti saat sen yhteyden ihmiseen, jota ajattelet.
Totuus oli hyvä, eheyttävä, vapauttava. Ja olen siitä hänelle oleva kiitollinen. Hän kertoi kaksi ratkaisevaa asiaa. Päästi minut vapaaksi. En vihaa, en ole erityisen surullinen. Tää on ihan hyvä näin.