Minulla on 90-luvun alkupuolella ostettu Philips Roma-kahvinkeitin, joka toimii ja keittääpä vielä hyvää kahviakin (kun on kalkit poistettu tarpeeksi usein).
Keittimen virtajohto vaurioitui ja päätin vaihtaa sen. Vanhassa johdossa ei lue mitään, mutta se vaikuttaisi olevan tyyppiä H05VV-F 3G 0.75mm2. Se oli pistotulppineen 1,35 metriä pitkä.
Kaapistani sattui löytymään uutta H05VV-F 3G 1.0mm2-johtoa, joten valitsin sitä. Ja siihen hyvä pistotulppa.
Johtimet ovat keittimessä kiinni lattaliittimissä abiko-tyyppisillä liittimillä, joihin johtimet on puristettu kiinni. Lattaliittimissä on reijätkin, joka aiheutti houkutuksen juotosliittämiseen, koska sopivia liittimiä ei siitä kaapista löytynytkään. Keittimen kiinteät urosliittimet ovat tämän tyyppiset:
http://www.vekoy.com/product_info.php?cPath=60_2094_2097&products_id=14021
Siispä aluksi lian poisto liittimistä sekä bensiinillä että isopropyylialkoholilla, ja sitten vielä sipaisu Wellerin juotosvettä (Lötwasser, sisältää mm. sinkkikloridia). Johto reikään ja voila, tina tarttui VAIN kuparijohtimeen! Osaan juottaa ja kamat on ja tinojakin on monella eri fluksilla, mutta mikään ei auttanut, tina kieltäytyi totaalisesti tarttumasta liittimeen. Onko se kenties alumiinia? No, ainakin se on magneettista, joten...
Poistin räpellysjäljet eli ihan pienet tinapallot, pesin fluksit pois ja häpesin ihan pikkuriikkisen. Ruuvarin kärjellä vielä raaputin hiukan patinoituneen näköisen metallin kiiltäväksi (!) ja yritin vielä kerran (tina viimeisellä yrittämällä Stannol Art.-Nr. 640044, Sn62 Pb36 Ag2, Flux HF32-SMD) , turhaan.
Matkalla liitinkauppaan häpesin vielä ihan pikkuisen lisää. Tein ostamiini liittimiin hyvät puristusliitokset, ja tökkäsin johdot paikoilleen: kevi maaliittimeen, ruskea Liveen ja sininen Neutraaliin. Otin vielä koko roskasta valokuvan ja suljin pohjalevyn.
Siinä ansaittua kahvikupposta siemaillessani tuumailin, jotta mihin ihmeen metalliin olen törmännyt. Se näyttää ehkä hiukan sinkiltä sen patinan kanssa ja on siis magneettista. Tina ei tartu yhtään, ei vähääkään. Yritin seoksilla Sn60 Pb40 ja sitten se hopeaa sisältänyt. Fluksit olivat Stannolin Kristall 505 ja Multicoren Crystal 511. Weller, 80W, säädettävä, nyt 400 astetta -sopii moneen.
Keittimen virtajohto vaurioitui ja päätin vaihtaa sen. Vanhassa johdossa ei lue mitään, mutta se vaikuttaisi olevan tyyppiä H05VV-F 3G 0.75mm2. Se oli pistotulppineen 1,35 metriä pitkä.
Kaapistani sattui löytymään uutta H05VV-F 3G 1.0mm2-johtoa, joten valitsin sitä. Ja siihen hyvä pistotulppa.
Johtimet ovat keittimessä kiinni lattaliittimissä abiko-tyyppisillä liittimillä, joihin johtimet on puristettu kiinni. Lattaliittimissä on reijätkin, joka aiheutti houkutuksen juotosliittämiseen, koska sopivia liittimiä ei siitä kaapista löytynytkään. Keittimen kiinteät urosliittimet ovat tämän tyyppiset:
http://www.vekoy.com/product_info.php?cPath=60_2094_2097&products_id=14021
Siispä aluksi lian poisto liittimistä sekä bensiinillä että isopropyylialkoholilla, ja sitten vielä sipaisu Wellerin juotosvettä (Lötwasser, sisältää mm. sinkkikloridia). Johto reikään ja voila, tina tarttui VAIN kuparijohtimeen! Osaan juottaa ja kamat on ja tinojakin on monella eri fluksilla, mutta mikään ei auttanut, tina kieltäytyi totaalisesti tarttumasta liittimeen. Onko se kenties alumiinia? No, ainakin se on magneettista, joten...
Poistin räpellysjäljet eli ihan pienet tinapallot, pesin fluksit pois ja häpesin ihan pikkuriikkisen. Ruuvarin kärjellä vielä raaputin hiukan patinoituneen näköisen metallin kiiltäväksi (!) ja yritin vielä kerran (tina viimeisellä yrittämällä Stannol Art.-Nr. 640044, Sn62 Pb36 Ag2, Flux HF32-SMD) , turhaan.
Matkalla liitinkauppaan häpesin vielä ihan pikkuisen lisää. Tein ostamiini liittimiin hyvät puristusliitokset, ja tökkäsin johdot paikoilleen: kevi maaliittimeen, ruskea Liveen ja sininen Neutraaliin. Otin vielä koko roskasta valokuvan ja suljin pohjalevyn.
Siinä ansaittua kahvikupposta siemaillessani tuumailin, jotta mihin ihmeen metalliin olen törmännyt. Se näyttää ehkä hiukan sinkiltä sen patinan kanssa ja on siis magneettista. Tina ei tartu yhtään, ei vähääkään. Yritin seoksilla Sn60 Pb40 ja sitten se hopeaa sisältänyt. Fluksit olivat Stannolin Kristall 505 ja Multicoren Crystal 511. Weller, 80W, säädettävä, nyt 400 astetta -sopii moneen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Varmaan ne liittimet on puristettu samasta vastusmetallista, kuin itse lämmitysvastuskin. Se on erikoismetalliseosta, taitaa olla yleensä nimeltään konstantaani. Eli siis vastuslankaa. Siihen ei normaali tinajuotos puutu. Pitäisi tehdä kovajuotos hopealla.
Niin tai TIG-juottamalla, tai hiilelläkin hätätilassa vaan sulattamalla, voi olla volframia tai jotain vastaavaa seosta..
"Niin tai TIG-juottamalla, tai hiilelläkin hätätilassa vaan sulattamalla, voi olla volframia tai jotain vastaavaa seosta.. "
Onko sulla paha olla?
Jos on pienet pistehitsauslaitteet, niin silläkin onnistuu. Ja tehtaallä nuo vastuslankaliitokset ( kuten lämpösulakkeen liitos) ovatkin tehty pistehitsaamalla. Kovajuotos on liian työlästä ja kallistakin. Nimittäin hopeajuotoslangat ovat nykyisin arvotavaraa.
Joo, kyllähän niitä menetelmiä liittämiseen varmaan on moniakin loppujenlopuksi, ja sainhan minä ne piuhat kiinni pienen nöyryytyksen jälkeen.
Mietin vain tuota magneettista ihmemetallia, että mitä se on. Konstantaania jo ehdotettiinkin, mutta se ei ole minulle ollenkaan entuudestaan tuttu.
Kaavahan siinä on aika simppeli:
kuparia ja nikkeliä, toista vähän yli puolet ja toista alle. Mutta miksei siihen tina ota kiinni, ihmetyttää. Onko se se nikkeli, joka tekee juottamisesta mahdotonta? Se alumiinihan on ainakin yksi sellainen metalli. Sitähän ei muistaakseni tarvita kuin epäpuhtaudeksi luettava määrä metallissa, ja ongelmia seuraa.
Katsotaan vielä, jos vaikka ilmaantuisi lisää ideoita tähän.. ;)
PS. Tein vähän mittauksia:
Metalli kulkee kiskona, jonka paksuus on noin 0,8mm (vähän vaikea mitattava sivusta työntömitalla) ja leveys 3 mm. Poikkipinta-ala siis 2,4mm2.
Mittasin resistanssin: mittauspituus 50mm ja tulos 0,03 ohmia. On LCR-mittari, ja käytin mittausaluetta 2 ohmia. Testasin ensin tunnetulla 0,1 ohmin keraamisella lankavastuksella: ensin mittakärjet kiinni samaan lankaan, ja tulos 0,000 ohm, ja komponentin arvoksi sain 0,099 ohmia (-1%), kun komponentin toleranssi on "J", eli 5%.
Vaikka mittauksissa olisi hiukan epätarkkuuttakin, voinee niistä silti laskea ja päätellä jotain. Nyt apuja tuon metallin ominaisvastuksen laskentaan, kiitos! :)
Vastuslankoihin ei tunnetusti tartu tina. Ammattikoulussa vastuslagasta tehtiin aikoinaan -70-luvulla työtunneilla keinokuorma ja langan päät piti juottaa hopealla kiinni "banaani"-liitinrunkoihin. On myös tinalla juotettavia emalipäällystettyjä vastuslankoja, mutta se on eri juttu ja eri metalliseos. Nikkeli on magneettista, saattaa johtua siitä.
Alumiinin juottamisongelmat johtuvat siitä, että alumiinin pinta hapettuu (alumminioksidi) hetkessä. Sen juottaminen onnistuu siten, että pintaan sivellään rasva- tai öljykerros ja raaputetaan puhtaaksi öljykerroksen alla. Juotoksen aikanakin pitää tuo suojaava öljykerros olla. Joskus on tullut juotettua tuolla menetelmällä alumiinilankaa tai alumiiniputkea ihan tavallisella tina-/lyijyseosjuotoslangalla.
Kuullostaa kokeilemisen arvoiselta vinkiltä tuo alumiini-niksi.
Muutaman kerran olen juottanut mekaanisia kiinnikkeitä (sähkönjohto toisarvoinen) messinki -> alumiini.
Normaalilla kotijuottimella on kyllä "siltaaminen" alumiiniin joskus melko tuskaista...
Luulisi tuon oksidin poisraaputtamisen auttavan.
Ongelmia voi teettää kyllä se, että tuo itse alumiiniosakin on suht suuri ja näinollen aika "kylmä".
Tehokkaampaa kolvia vaatisi varmasti, tuolla ehtinee (näin oletan) palaa se rasva pois, ennenkuin itse metalli on kyllin kuuma.
Itse itseäni lainaten:
"Vaikka mittauksissa olisi hiukan epätarkkuuttakin, voinee niistä silti laskea ja päätellä jotain."
Laskin (menikö oikein?), että yhden metrin pätkä tuota ainetta yhden neliömillimetrin vahvuisena on resistanssiarvoltaan 1,44 ohmia. Sitten googletin "ominaisvastus" ja kas kummaa, löytyi Kanthal-lahka, jolle ilmoitetaan resistanssiksi 1,4 ohmia/metri (vaihtelee seoksen mukaan) yhden neliömillin vahvuisena.
Kanthal-lanka on vastuslankaa, jossa on enimmäkseen rautaa, 20-30% kromia ja 4-7,5% ALUMIINIA!
http://en.wikipedia.org/wiki/Kanthal
Että olisko tämä nyt tässä?:
Kanthal-vastuslanka esti minua juottamasta kuparijohtimia siihen kiinni? :)
Hyvinkin voi olla Kanthal-seosta. Konstantaania käytetään yleisesti shuntti-mittausvastuksissa, koska sen lämpötilakerroin on pienempi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ominaisvastus
Aine: Ominaisvastus Ominaisvastuksenlämpötilakerroin
Konstantaani 0,50·10−6 Ωm 0,03·10−3 /K
Kanthal-lanka (eri seoksia) 1,4·10−6 Ωm 0,06·10−3 /K
Kaikille lämmitysvastuslangoille on ominaista se, ettei tina tartu.
Olipa sitten leivänpaahdin, lämpöpuhallin, tms.
Nuohan vastuslankojen nimitykset ovat kauppanimikkeitä, kuten esim. Heteka tai CocaCola.
Näin sitä vain saatiin vanha sotaratsu vielä porisemaan ja yksi kokemus lisää.
Tuo resistanssin mittaaminen taisi olla hommain avain, vaikka sen nyt itse sanonkin.
ruostumaton teräs se on.