Kissa oksentelee mutta on muuten hyvävointinen?

Hei!

Olen huolestunut hoidokkikissani tilanteesta, ja mietin mikä sitä voisi vaivata. Kyseessä on poikakissa, maatiainen ihan rodultaan ja iältään 15-16 vuotta. Kissa on ollut sisäkissana koko elämänsä, ja asunut sisäkissojen kanssa joten loisen tai madon mahdollisuuteen en usko. Kisu on ollut minulla hoidossa noin viikon, mahdollisesti jää hoitooni pysyvästi. Jos kisu minulle jää, totta kai käytän tarkastuksessa. Mutta haluan kysyä neuvoa siltä varalta että kissa ei minulle jääkään.

Taustatietoa kissasta sen verran että se on viimeisen vuoden tai kaksi ollut todella huonolla hoidolla, ei ole saanut ruokaa/huomiota/hoitoa. Kissan tullessa meille se oli pahasti alipainoinen ruuan puutteen vuoksi. Luut vain kolisivat kun silitti. Se oli muiden kissakavereidensa seurassa äkäinen, vieraillekin sihisi vihaisesti. Minun luonani kissa on kumminkin todella rauhallinen, kiltti ja hellyydenkipeä. Kisu tulee todella stressaavasta elinpaikasta missä se koettiin lähinnä rasitteeksi.

Ja sitten se huolettava asia. Kissa on nyt kolmena tai neljänä päivänä tämän kuluneen viikon aikana oksentanut. Useimmiten pelkkää vatsahappoa, pari kertaa ollut ruokaa mukana. Oksenteluista huolimatta kissa on muuten hyvinvoiva, syö ja juo normaalisti. Joskin juo vähän muutenkin, ei välitä kuivamuonasta lainkaan vaan syö pelkkää märkäruokaa josta saakin jo nestettä hyvin. Tarpeensa kissa on tehnyt ihan normaalisti, pissaa ja kakkaa tulee ihan normaali määrä. Karvapalloista en osaa sanoa, karvaa lähtee jonkin verran esimerkiksi sohvaan, mutta kissaa kammatessa kampaan jää hyvin vähän karvaa.

Kaikki on siis muuten okei, kissa on hyvävointinen, mutta tuo oksentelu mietityttää. Onko kellään mitään ideaa? Kissalla on kova ruokahalu aina syödessään ja hampaat jo tietenkin hieman huonommat mitä nuorempana, niin olen märkäruokaa haarukalla muussannut tasaisemmaksi. Ruokaa olen antanut vähän kerrallaan ja useasti. Voiko tuo oksentelu johtua ettei kissan vatsa ole tottunut normaaliin ruokamäärään? Vai onko kyseessä melkeinpä jo vanhan kissan sairaudet? Kissa ei missään nimessä palaudu entiselle omistajalleen, mutta siltä varalta että se saa kodin tuttuni luota, haluaisin kysyä. Tarkastukseen kissa viedään joka tapauksessa.
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi! vie ihmeessä lääkäriin verikokeista selviää mikää kissaa vaivaa aika toden näköistä että vanhuuden vaivoja munuaiset, diabetes tai kilpirauhasen liikatoiminta.... ruokahalu kissalla silti hyvä mutta laihtuu ...

Äänestä

Tuon ikäisellä kissalla mm. maksassa tai munuaisissa olevat ongelmat voivat ilmetä oksenteluna. Verikokeisiin siis.

Äänestä

Minun kissalleni käy niin, oksentaminen, jos laitan kiireessä liian paljon ruokaa, amii ja sen jälkeen oksentaa, nykyään annan pikkasen kerralla, ja taas vähän ajan kuluttua lisää, ettei ahmi niin kuin ei olisi ruokaa koskaan nähnytkään, silloin sujuu hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhaherran hoitaja kirjoitti:

Hei!

Olen huolestunut hoidokkikissani tilanteesta, ja mietin mikä sitä voisi vaivata. Kyseessä on poikakissa, maatiainen ihan rodultaan ja iältään 15-16 vuotta. Kissa on ollut sisäkissana koko elämänsä, ja asunut sisäkissojen kanssa joten loisen tai madon mahdollisuuteen en usko. Kisu on ollut minulla hoidossa noin viikon, mahdollisesti jää hoitooni pysyvästi. Jos kisu minulle jää, totta kai käytän tarkastuksessa. Mutta haluan kysyä neuvoa siltä varalta että kissa ei minulle jääkään.

Taustatietoa kissasta sen verran että se on viimeisen vuoden tai kaksi ollut todella huonolla hoidolla, ei ole saanut ruokaa/huomiota/hoitoa. Kissan tullessa meille se oli pahasti alipainoinen ruuan puutteen vuoksi. Luut vain kolisivat kun silitti. Se oli muiden kissakavereidensa seurassa äkäinen, vieraillekin sihisi vihaisesti. Minun luonani kissa on kumminkin todella rauhallinen, kiltti ja hellyydenkipeä. Kisu tulee todella stressaavasta elinpaikasta missä se koettiin lähinnä rasitteeksi.

Ja sitten se huolettava asia. Kissa on nyt kolmena tai neljänä päivänä tämän kuluneen viikon aikana oksentanut. Useimmiten pelkkää vatsahappoa, pari kertaa ollut ruokaa mukana. Oksenteluista huolimatta kissa on muuten hyvinvoiva, syö ja juo normaalisti. Joskin juo vähän muutenkin, ei välitä kuivamuonasta lainkaan vaan syö pelkkää märkäruokaa josta saakin jo nestettä hyvin. Tarpeensa kissa on tehnyt ihan normaalisti, pissaa ja kakkaa tulee ihan normaali määrä. Karvapalloista en osaa sanoa, karvaa lähtee jonkin verran esimerkiksi sohvaan, mutta kissaa kammatessa kampaan jää hyvin vähän karvaa.

Kaikki on siis muuten okei, kissa on hyvävointinen, mutta tuo oksentelu mietityttää. Onko kellään mitään ideaa? Kissalla on kova ruokahalu aina syödessään ja hampaat jo tietenkin hieman huonommat mitä nuorempana, niin olen märkäruokaa haarukalla muussannut tasaisemmaksi. Ruokaa olen antanut vähän kerrallaan ja useasti. Voiko tuo oksentelu johtua ettei kissan vatsa ole tottunut normaaliin ruokamäärään? Vai onko kyseessä melkeinpä jo vanhan kissan sairaudet? Kissa ei missään nimessä palaudu entiselle omistajalleen, mutta siltä varalta että se saa kodin tuttuni luota, haluaisin kysyä. Tarkastukseen kissa viedään joka tapauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu