Valtakunnansyyttäjänvirasto

On todennut todisteet kiistattomiksi, että Köyliön entinen sosiaalityöntekijä on antanut Satakunnan käräjäoikeudessa todistajaksi kuultuna perättömän lausuman. Oikeudessa annetun perättömän lausuman antamisesta seurauksena on aina vankeustuomio. Seuraavaksi toimitan Valtakunnansyyttäjälle Köyliön sosiaalijohtajaa koskevan aineiston, jonka poliisi on tutkinút ja todennut että eräs sosiaalijohtajan lausunto, koskíen huostaanottoasiaa, on paikkansapitämätön. Syyttäjä ei tällöinkään nostanut asiassa syytettä vaikka todisteet tässäkin tapauksessa olivat kiistattomat. Otaksun että Valtakunnansyyttäjä katsoo tässäkin tapauksessa syyllisyyden kiistattomaksi ja palauttaa asian syyttäjänvirastoon syytteennostoa varten. Ehkäpä viimeinkin oikeus toteutuu ja 8 vuoden jälkeen katsotaan viimeinkin huostaanotto aiheettomaksi. Asiahan ei tietysti enää miksikään muutu sinänsä, että rakas poikani vietiin aiheettomasti pois, mutta pääasia kuitenkin on että huostaanotto katsotaan aiheettomasti tehdyksi. Vaadin edelleen päitä vadille koskien eksäänikin, joka osaltaan oli juonitteluineen huostaanoton takana.

8

184

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • von Lagerbom

      Oikaisu asiaan. Huomasin juuri ettei kyse ollutkaan syyttämättäjättämisasiasta, vaan kun olin viranomaisen tekemästä rikoksesta tehnyt ilmoituksen syyttäjälle, tekikin syyttäjä esitutkinnan rajoittamispäätöksen ja tämän päätöksen valtakunnansyyttäjänvirasto kumosi ja määräsi asian poliisiviranomaisen tutkittavaksi koska todisteet kiistattomasti osoittivat perättömän lausuman tapahtuneen.

    • Lorvikatari

      Herra Magnus von ...., luuletko oikeasti, että meitä muita kiinnostaa perheasiasi?
      Taas sorrut kertomaan asioitasi netissä ja seuraavaksi itket kun joku sanoo eriävän mielipiteen sinusta ja eikun herjaussyyte. Toivottavasti tämä nettiaineisto tutkitaan myös sinun osaltasi kun alennut exääsikin täällä parjaamaan, come on 8 vuotta vanhasta asiasta. Elämä jatkuu Magnus, mene jo eteenpäin.

      • von Lagerbom

        Pääasiahan tässä on sosiaaliviranomaisen syyllistyminen vakavaan rikokseen. Mieti sitä, eikö asiasta saisi mainita, olla hiljaa vaan ja antaa kohdella itseään miten vaan. Sinunko mielestäsi viranomaiset saavat rötöstellä mielinmäärin, heh. Menes nyt jo nukkumaan tai herää sitten kunnolla ettet kuljeksi unessa..

    • mikä huoltajuus?

      Olet niin kauan tätä jauhanut että joko poika täytti 30 vai 40 vuotta? Eikö se jo pärjää omillaan?

      • von Lagerbom

        Vaikka olisi seitsemänkymmenen mutta pääpaino kirjoituksissani onkin sosiaaliviranomaisten tekemissä rikoksista, ei niiinkään ole kyse pojastani. Poikani vaan liittyy näihin asioihin, valitettavasti...

      • totuudet esiin
        von Lagerbom kirjoitti:

        Nimenomaan hoito- ja sosiaaliviranomaisten rikokset pitäisi tuoda julkisuuteen koko Satakunnassa, sekä kunnallisella että sairaanhoitopiirin tasolla. Olet oikealla asialla!

      • von Lagerbom
        totuudet esiin kirjoitti:

        Nimenomaan hoito- ja sosiaaliviranomaisten rikokset pitäisi tuoda julkisuuteen koko Satakunnassa, sekä kunnallisella että sairaanhoitopiirin tasolla. Olet oikealla asialla!

        Kyllä ne julkisuuteen saa kun ensin on todisteet ja sitten tekee asiassa rikosilmoituksen. Sellaiset väärinkäytökset voi kuka hyvänsä saattaa Länsi-Suomen syyttäjänviraston tutkittavaksi. Todisteet vaan mukaan ja lähettää vaikka sähköpostitse menemään. Kun on kyse viranhaltijasta on syyttäjä velvollinen saattamaan asian rikostutkintaan. Helpolla syyttäjä ei viranhaltijaa syytteeseen aseta kuten ei tässäkään tapauksessa vaan väitti ettei asialla olisi merkittävää yhteiskunnallista merkitystä ja ettei ole näyttöä yms. Näyttö oli tuolloinkin täysin kiistaton mutta en viitsi alkaa syyttäjästä tekemään kantelua. Jos syyttäjä on ymmärryskyvytön havaitsemaan että asiakaskertomuksen, jonka kyseinen sosiaalityöntekijä oli itse kirjoittanut ja sosiaaliviranomaisen todistajana antama lausunto ovat ristiriidassa keskenään niin minkäpä syyttäjä sille voi. Se on sitten taas eri asia onko ko syyttäjä enää soveltuva virkaansa kun ei tuollaista ristiriitaa huomaa. Ilmankos maamme asiat ovatkin nykyään tällaisella tolalla että poliitikotkin toimivat vain oman etunsa mukaisesti eivätkä ymmärrä kansan etua.

      • sääli on sairautta

        Hienoa Lagerbom.
        Aina niitä ilkkujia riittää, silloin kun ei asia itseään koske.
        Annas kun sattuu omalle kohdalle jo alkaa parkuminen yhteiskunnan ja viranomaisten tekemistä vääryyksistä.Koettu on.
        Silloin on itsellekin monasti tullut mieleen, etten kyllä auta henkilöä, joka apua pyytää.Mitä oli niin kylmäkiskoinen silloin kun meitä kohtasivat vastoinkäymiset?
        Kiehukoon nyt liemissään.
        Vanhemmiten oppii senkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe