Me, jotka eletään täysin yksin, me jotka hyvin harvoin
tai emme ollenkaan toisten ihmisten kanssa hengailla,
niin mikä on, yksinäisyyden päälle,
eniten ahdistusta ja masennusta aiheuttava
viikonpäivä ?
entä mikä on tältä kannalta vaativin (pahin) vuodenaika?
- Mulla itselläni pahin päivä on lauantai!
Noin se usein menee.
Ja hankalin vuodenaika on kesä,
kesässä varsinkin kesä- ja heinäkuu!
tai emme ollenkaan toisten ihmisten kanssa hengailla,
niin mikä on, yksinäisyyden päälle,
eniten ahdistusta ja masennusta aiheuttava
viikonpäivä ?
entä mikä on tältä kannalta vaativin (pahin) vuodenaika?
- Mulla itselläni pahin päivä on lauantai!
Noin se usein menee.
Ja hankalin vuodenaika on kesä,
kesässä varsinkin kesä- ja heinäkuu!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lauantai ja kesä, samoin siis. Ne kyllä on ihan jees, kun on joitakin kavereita, mutta juhlapyhinä, varsinkin juhannuksena, olen AINA saanut hakea naama irvessä seuraa (lukuunottamatta lapsuutta jolloin olin vanhempien kanssa).
No arkipäivistä menee niin suuri osa töissä ettei yksinäisyydestä ehdi niin paljon kärsiä.
Viikonloppuisin ja lomilla saa sitten kärvistellä omassa ylhäisessä yksinäisyydessä.
Nuorempana perjantai ja lauantai oli tosi pahoja päiviä... nykyään ne sujuu helpommin, mutta viikon ikävimmät päivät ne kyllä on edelleen.
Niin, se vaativin vuodenaika... kesä.
Aloittaja tässä. Jooooopa-jooo, arvata saatoin. Samat on meidän reaktiot elämään ja kalenteriin!
Mä olen yrittänyt alkaa miettiä, että minkä mieleisen(!) jutun voisin keksiä lauantaipäiville. Semmoisen, että se olisi jotensakin pakko, mun pitäisi olla sitoutunut johonkin, mihin muutoin jaksan ja kykenen. Olen jo kokeillut lauantaista kuntosalipäivää, mutta ei auta yhtään enkä useinkaan ahdistukselta pysty edes menemään. - Samoin kesälle saatava jotakin, etten niin huomaisi sitä! Pientä mieluista työtä tai vapaaehtoistyötä. Koen resurssieni olevan niin nolla, etten voi ns. hoitaa/kuunnella ketään.
Huom. mä joka aloitin, en ole työelämässä ja siksikin tuntuu nykyään vaativammalta kuin siihen aikaan, kun oli 5 pv työtä ja 2 pv viikonloppua. Siinä sinkullakin jo kertyy aika paljon välttämättömiä asiainhoitoja ja kotihommia, että niistä ainakin osaa oli räävittävä, tuntui miltä tuntui. Nukkuminenkin vei enempi aikaa!
Entä teitin pahimmat päivät ja vuodenajat, jotka työttömyyden, eläkkeen tai sairauden takia yhtä pötköä vapaana ja yksineläjiä ootte. ?
Lisäyksenä vielä: Hmmm, kukaan ei sano esim. että kaamosaika pahinta yksinäiselle ahdistuneisuutta ja masennusa tuottava. Kaikilla se on kesä. - Tämmöinen yhteneväisyys Yksinäisyys-palstalla!
Miten ihmeessä tuossa voisimme itse itseämme auttaa, käytännön kautta?
Hankalin vuodenaika on kesä, kun kaikki muut on pitämässä hauskaa rannalla, terasseilla, jne.
Mutta eipä pidä tänä kesänä, kun joka päivä on satanut!!! HÄHÄÄÄ!!!
Hukkukaa sateeseen ei yksinäiset!!!
Ja vaikka nyt onkin tulossa helteitä niin eipä niitä kovin paljoa tule ja muutenkin kesä loppuu kahden viikon päästä!!!!
Tämä on ollut paras kesä ikinä, kun ei tarvitse hikoilla koneella/nukkuessa ja muut ei voi nauttia kesästä.
;-) Mua vähän naurattaa tämä sinun luonnehdinta.
Ihan näin meidän kesken, psssst, mulla on samaa 'sadistista' tunnetta ja ajattelua. Tosin, voidaan sanoa, että kaikenlaiset kesät ovat joillekin aina just hyviä! Tää kesä on ollut yksinäisille, mukaan lukien masentuneet ja ahdistuneet ihmiset (siis en tarkoita, että aina yksinäinen on myös psyykkisesti huonosti voiva, mutta minä olen), niin tämä kesä ollut helpoin pitkään aikaan.
Mua auttaa sekin, kun useinpina päivinä on sentäs voinut pukeutua kunnolla, pikku takkinen ja sillei auttaa jotenkin oloa; sitä on kuin suojassa siellä. Näin mulla. Hellekesät haastavia juu, hauskasti sanotkin, jotta koneella ja nukkuessa hiki :) .
Viikonlopuista selviää parhaiten kun järjestää työvuorot niin, että on viikonloppuisin töissä ja pitää ne 2pv vapaata arkena. Jos en olisi työelämässä olisin todennäköisesti aika masentunut, en tiedä miten jaksaisin.