Äitini menehtyi ms-tautiin :(

Olin ihan pieni kun äitini sairastui ms-tautiin. Sairaudesta ei juuri koskaan puhuttu meidän perheessä. Joten en pienenä edes ymmärtänyt mikä äidilläni oli. Vaikka äiti oli elämässäni tuntui äiti aina ihan vieraalta ihmiseltä. En pienenä ymmärtänyt miksi äiti sulkeutui omaan maailmaansa. Oli vaikea seurata sairauden etenemistä vuodesta toiseen. Olin jopa vihainen kun minulla ei ollut äitiä jonka kanssa tehdä normaaleja asioita. Äiti sulki minut ulkopuolelle koska ei halunnut päästää minua siihen masennuksen maailmaan. Aina hetken äiti jaksoi iloita mutta sitten taas sairaus paheni ja matto vedettiin jalkojen alta.
Isäni auttoi äitiäni kotona, mutta riitelivät paljon. Isällä ei lopulta ollut enää omaa aikaa. Töistä tuli suoraan kotiin töihin..Lopulta kun äidin tila peheni niin ettei pystynyt tekemään itse mitään, en pystynyt kunnolla kohtaamaan äitiä. Äidin oli jopa vaikea puhua. Viime vuoden lopulla sain puhelun, jossa isäni kertoi että äitini oli kuollut. Käytiin katsomasa äitiä viimeisen kerran. Äidin kroppa oli vaan pettänyt. Ei jaksanut enää. Olin vasta alkanut ymmärtämään äitiä, koska olin hiljattain saanut oman lapsen. Oltiin juuri saatu luotua äiti tytär suhde uudelleen..

Nyt mielessäni pyörii vaan se kaikki mitä jäi sanomatta!! Reilu 20 vuotta äitini sairasti kunnes kuoli vain viidenkymmenen vuoden iässä. Nyt kuitenkin olen onnellinen siitä että äitini sai lopulta rauhan..Mutta nyt tuntuu että ei tästä toivu ikinä. Jos äitini olisi saanut elää täyttä elämää ja kuollut äkillisesti, olisi "helpompaa". Mielessäni pyörii ajatukset kuinka paljon äitini olisi halunnut nähdä maailmaa ja kaikki se mitä äidiltä jäi kokematta. On väärin että ainut helpotus ihmisen elämään on kuolema..