Olen ottamassa toista salukia. Yksi minulla jo on ja olen rakastunut rotuun aivan silmittömän paljon! Mietinkin tässä, että onko teillä kertoa minulle, että miten teidän ensimmäiset koiranne ovat tottuneet toiseen, uuteenkoiraan. Ja onko mitään mitä tulisi ottaa huomioon. Tuleeko esimerkiksi ns. länkkäri salukit ja aavikko salukit toimeen?:D
Vastaukset 2
- kaisaaaaa
Meillä on kotona salukeita tällä hetkellä 2 mutta sillon ku toi viimesin tuli niin oli vielä 3.
Tosiaan kokemuksesta voin sanoa, että salukeita on aina hyvä olla useampi kun yks, koska ne sitten aktivoi toinen toisiaan. Kun viet koirapuistoon niin muut koirat ei jaksa juosta perässä mutta salukit juoksuttavat toinen toisiaan. Kotona voi kyllä tulla välillä hermojaraastaviakin hetkiä kun energia ei lopu ja ne sitten riehuu ja hyppii.
Joo no meillä oli silleen kun uus pentu tossa tuli, että nuorempi (3v) hyväksy koiran heti perheenjäseneks ja oli todella ystävällinen alusta asti. Tää 3v anto sen pennun purra ihan täysiä ja varastaa kaikki luut ja muutenkin kohdella 3v :tä miten sattuu.
Sit tää meidän alfauros ei tykännyt alkuun yhtään, jos pikkunen tuli metriä lähemmäs niin näytti hampaita ja pari kertaa yritti purastakkin. Tolla menolla meni pari viikkoa ja sen jälkeen pentu sai nukkuu tän alfauroksen päällä, oli ne niin sulosia kun nukku silleen että pentu piti päätään toisen koiran pepun päällä..
Sit tosiaan tää alfauros kuoli ja nyt on tää 3v alkanut osottaa jo että kuka on pomo, mikä on tietty ihan normaalii ku entinen alfauros kuoli. - mantrildeeeee
Mikä ihmeen alffa uros ?? Jos laumassa on johtaja, ei siihen mahdu toista johtajaa. Jos koira on johtaja. Ihminen ei ole. Jos ihminen on koira ei. Mikä alffa uros ? Selittäisitkö tarkemmin. Oon joo kuullut että erään puudeli laumassa on jopa alffa narttu. Nuorin narttu on aina johtaja,tähän viittaavia tutkimuksiakin on. Kaiken pahan alkujuuri. Koira johtaa arkuuttaan / epätasapainoisuuttaan muutkin surman suuhun.
Ja muitakin löytyy jotka ajattelevat näin? Kuinka koiralauma on IHMISEN hallussa jos yksi koiralaumasta on johtaja. Laumassa on yksi johtaja. Ja se on dominoivin,koiran näkökulmasta. Kun dominoivin paikka on täytetty muilla ei ole siihen sanomista. Dominoivimman tulee olla ihminen tai laumasi on hyvää johtajaa vailla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571598Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 44518
- 45498
- 44456