Onko kokemuksia, että kääpiövillakoira olisi vanhemmiten muuttunut äkäiseksi? Tätä sanoi eläinlääkäri ku lopetti meidän 6v uroksen tänään.
Meiän koira muuttui 2vuotta sitten täysin. Ennen murisi kun katto sängyn alle. 2vuotta sitten alkoi murista, jos otti syliin, tms. Myöhemmin alkoi murista kun silitti. Loppuvaiheessa mä en edes uskaltanut silittää sitä. Mulle kun se eniten vielä kotona asuessa murisi, vaikka sillon mä olin se, joka sitä eniten hoiti.
Meiän Neppa oli aina koko ikänsä aran puoleinen. Vietiin se kerran koirapuistoon toisen koiramme kanssa, rupesi vinkumaan ja hyppimään minua vasten.
Lieköhän villakoirani muuttunut siitä kun taloon tuli narttukoira, joka "jyräsi" villiksen. Jättikokoinen koira sai kaiken huomion, etenkin muutettuani pois sieltä, enkä voinut ottaa hengitysliiton taloon koiraa mukaan.
Kääpiövillakoiran ärhäkkyys vanhempana.
2
152
Vastaukset
- kysyn vaan
Mulla on kaksi vanhempaa urosta ja on hyvänluonteisia, muuta en voi sanoa. Tuli mieleen oliko koiralla kipuja. Tutkittiinko koskaan selkää, hampaita ym? Kuulostaa kyllä siltä että arka koira olisi halunnut olla ainoa koira. Iso koiranne on voinut leikkiessä tai tahallaan satuttaa koiraa. Miksi vainisoa koiraa huomioitiin? itse annan koirille huomiota tasapuolisesti. Ettekö olisi voineet antaa villakoiraa johonkin rauhalliseen kotiin?
- Ikävä sua rakkain.
Alusta asti Nepalla oli korvat tulehtuneet. Eläinlääkäri olisi tehnyt avanteet, mutta sitten muutettiin eri kaupunkiin, niin toinen ell ei sanonut mitään, vaikka sanoin, että koko elämänsä ajan ollut korvissa ongelmia.
Kun taas Nepan siskolla oli jatkuvasti silmäongelmia, mitäköhän niillä muilla samoista vanhemmista syntyneillä pennuilla? Olis ihan jees tietää.
Nepan isä oli vihainen, murisi kun yritti silittää, johtuikohan Nepankin vihaisuus siitä. :o
Minä ite muutin soluun, jonne ei saanut ottaa eläimiä, kotiin jäi äiti ja sisko, jotka hellivät vain isompaa koiraa. En tiiä miksi.
Koskaan ei tutkittu mitään, ell oli myös sanonut, että puolenvuoden kuluttua pitää ottaa röntgen-kuvat hampaista, ei sitten otettu. Jotenki isomman koiran tulon jälkeen kukaan ei tuntunu välittävän pienemmästä.
Parempi oli antaa Nepan mennä koirien taivaaseen, ei ole hänellä enää kipuja. Tänään hänet haudattiin rakkaiden ystävien viereen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5942094- 1041049
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18987Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4857Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 78778
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563