En ole lesadiolainen eikä minulla ole mitään lestadiolaisia vastaan, mutta kysyisin onko lestadiolais vanhemmille hirveä asia jos heidän lapsensa on ei-lestadiolaisen kaveri? Minulla on muutama lestadiolainen kaveri, mutta en ole koskaan käynyt kenenkään heistä kotona. Aina on joku tekosyy tai suora vastaus "et oo tulossa". Heistä pari on kyllä käynyt meillä, mutta olen saanut käsityksen, että heidän vanhempansa ei tykkää jos on "muiden" kanssa kaveri..
Kysyisin
JP
897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lestadiolainen, oli sitten mitä lahkosuuntaa tahansa, kaveeraa ei-lessun kanssa vain hyötymistarkoituksessa. Taloudellinen hyöty on no:1. Virka-aseman tai hyvän työtehtävän saavuttamiseen voi myös vähän lipaista "oikeita henkilöitä". Tällöinkin kysessä on omien lahkolaisten etujen ajaminen. Yhteiskunnallisissa tehtävissä ja seurakuntaelämässä tälläinen on tuhoava käyttätymismalli.
Lasten kaveruussuhteiden rajoittaminen on pelkoa siitä, että näiden silmät aukenisivat näkemään elämää lessupiirin ulkopuolella. Ulkokohtaisiin tapoihin perustuva lestadiolainen uskonnollisuus rakentaa lapsesta alkaen ihmiseen sisäänrakennetun käyttäytymismalliston, jonka rikkomisesta seuraa elinikäinen syyllisyydentunne. Tästä syyllisyydestä voi vapauttaa vain omakohtainen uudestisyntyminen Jumalan lapseksi. Jeesuksen Kristuksen ristillä tapahtuneen sovitustyön merkityksen avautuminen henkilökohtaiselle tasolle on avain lakihenkisestä tapauskonnollisuudesta vapautumiseen.
Lestadiolaisuus liikkeenä kasvaa syntymällä. Jeesukseen uskovat, eli kristittyjen joukko uudestisyntymällä. Jumalan armo ei ole sidottu minkään liikkeen oppiin, vaikka jotkut kehtaavat niin kuvitella.
No joo jatkan pikkuisen : myös monet luulevat omistavansa JEESUKSEN
tai Pyhän Hengen , tai molemmat ja pitäen heitä kassakaapissa tai
yhdistyksen kassakaapissa , sehän ei onnistu sillä Jeesus tuli yläsaliin
,lukittujen uvientaakse , kuin tuoksaus vain ja oli heidän keskellään .
Oletteko miettineet kuinka sellainen persoona pysyisi kaapissa tai
Pyhä Henki joka on jo nimeltään HENKI ? Miettikää tälläisiä asioita
voiko heitä koskaan lukita kaappiin .. Melkoturhaa , sillä ei he ole siellä
kun avaa seuraavan kerran oven , ja tuskin tuleekaan .
On ymmärrettävää, että vanhemmat katselevat millaisten lasten kanssa omat lapset "leikkii" Ei uskovaisten piirissä samalla lailla katsotaan, ettei olla huonolla teillä.
Muistan kun naapurin emäntä oli huolissaan, että minä opetin polttamaan tupakkaa pojalleen, jonka kaveri olin. Hänellä oli turha huoli, en opettanut. Myöhemmässä vaiheessa kun ei oltu enää yhteyksissä, hän sortui viinaan ja minä en.
Jos kotona sanotaan ja opetetaan lapselle hyvät ja pahat, niin ei he helposti joudu huonoille teille, oli sitten uskovaisesta kodista tai ei.
Kyllä lapsi ja nuori huomaa porukan missä pahaakin tehdään. Mutta pitää olla vain kova luonne ja" äidin kiellot" mielessä jos esiin tulee vääriä houkutuksia. Ikävä kyllä, seura tekee kaltaisekseenkin.
Onko hän jo , kuollut vai kannattaako Rukoilla pelastusta vielä. .
Kun täällä joku haluaa poistoon jonkun tekstin , sanoisin olkaa takkana
että vaatiessanne ei lähtisi sellaista tekstiä joka olisi kuiten kinollt hyvä ja tarpeellinen , niin kuin nytkin näyttää tapahtuneen.
Se on todella pahan sanan vastine , nimittäin sinun mielipide ei ole
läheskään aina muitten mielipide , vaan omasi joka sanoo mitä sin haluat
Että siten minun mielipide on sinua vastaan , vain sinä tiedät kuinka
sinä haluaisit asian olevan. Eli kaikki menee päin prinkkalaa , sillä sinun
on osattava katsataa asioita niin että jos sinä olisit oikeassa , mutta
kun ei ole varmuutta, vaan oma luulo ..
Kun nyt teu sait taas sapiskaa örvelöltäsi niin, minä hieman helpotan.
Ensiks kysyit onko hän kuollut ja kannattaako rukoilla hänen puolestaa. Tarkoitit varmaan tätä minun leikkikaveria.Juu, ei kannata, hänet haudattiin lempivirsilaulunsa laulettaessa. "Olen kuullut on kaupunki tuolla" kanssa viimeiseen lepoonsa. Toivotaan, että hän näkee harpunsoittaja enkelit.
Näistä mielipiteistä. Jos mielipide on hyvä ja tosi, sitä kannattaa toitottaa. Mutta jos taas mielipide on valheellinen. Pitäis kakskertaa ajatella jos sen suustaan päästää.
Mielipide, raamattu on kaikki totta, se on niin hyvä mielipide, että kukaan ei oikein uskalla sanoa, ettei ole. No. onko luomiskertomus totta. Mielipide, se on koska se on raamatussa.
Sitten, pehmennetään, eriävä mielipide. Sekin voi olla,jos tekee perustelun. Perustelut kai ovat aina tosia. Raamattu on totta, se tuomitsee sukuun sekaantumisen. No Adamin ja Eevan suku teki sukurutsauksen. Onko se totta? On koska se on raamatussa.
Onko raamattu kaikki totta, vai valetta kun Jumala hyväksyi sukurutsauksen.
Ihminen on alkujaan ollut kala, sanoi tämä Alikersantti Lahtinenkin.
Onko "Tuntematon sotilas" totta vai tarua. Heh taruahan se on.
Onko sittenkin raamatussa joitain taruja?
Ja kun yritän olla rehellinen ja Jumalan mielinen...
Kyllä sinun pitäisi tietää Että Raamattua ei verrata Tuntemattoman sotilaan ,
romaniin ,Eikä Kalevalaan , tai huihin sellaisiin , vaikka sannonnat jotkenkin
miellyttäisivät totuus on se , että , ker. Hietananen sani totuuden , kullkka mitä yrjö oika puhele , jaa meinattek et ahven "Emmää mikkä ahven sentä ol , jos jostaitykät tartte , niin nätei flikois sitä voi tykät ,,Nii ett niit määkinvoisin tykästyy ..
Niin tuosta kuolemasta , ei se käy niin kuin puu kaatuu metsässä , se alkaa maatumaan aikapian ja ellei sitä siitä korjata , kolmantena vuonna se ei yleensä
kelpaa ,"edes polttopuuksi ", Jos ihminen kuolee sellaisella sielun tilalla että joku
on auttanut tauivas matkan , niin hän olisi Sieluntilassa sellaisessa että USKOMME
Uskon ystämme ,sielun päässeen paratiisiin josta heidät kutsutaan viimeiselle
Tuomiolle ,,sitä ilman ei kukaan voi päästä kumpaankaan paikkaan ,, siis
ei taivaaseen ja tai tulijärveen .. kai sinä sen ymmärrät ,, todella ei meillä ole
oikeutta tuomita ketään ,, siksi me uskomme siihen , että Jeesus on Karitsa ja
HÄN tuomitsee Kaikki , siis nekin jotka pääsevat taivaasen , heidän tuomio on ,
"TULE", ...Tätä minä tarkoitan Aamen..
-