Mitä mies haluaa?

Kertokaa mulle, miten tulkita miehen käytöstä? Hakeutuu aina seuraan kun nähdään. Tulee mm. tupakkahuoneeseen kanssani, vaikkei itse polta. Tulee tupakkahuoneeseen, vaikka voisi jo lähteä kotiin. Tästä on jo muodostunut tapa. Jutellaan niitä näitä, joskus työstä, useimmiten muista asioista. Hänen yksityiselämästään harvemmin, mitä nyt harrastuksistaan ym. Välillä katsoo pitkään silmiin, joskus kääntää katseen hieman hämmentyneen oloisena. Usein tunnen voimakkaana sähkön välillämme.. Tekee kipeää, kun haluaisin niin koskettaa ja päästä lähelle, mutta toisesta ei saa selvää. Itse en asiaa aio ottaa puheeksi, koska olen sen tehnyt jo kerran joskus vuosia sitten. Sain vastaukseksi, ettei se olisi järkevää työkaveruuden vuoksi. Sanokaa muut miehet, onko tuo silti kiinnostunut/ihastunut?
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hän pitää sinusta, se on nyt päivänselvää, Mutta ehkä vain kaverina ja mukavana juttuseurana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivotoN toiveikas kirjoitti:

Kertokaa mulle, miten tulkita miehen käytöstä? Hakeutuu aina seuraan kun nähdään. Tulee mm. tupakkahuoneeseen kanssani, vaikkei itse polta. Tulee tupakkahuoneeseen, vaikka voisi jo lähteä kotiin. Tästä on jo muodostunut tapa. Jutellaan niitä näitä, joskus työstä, useimmiten muista asioista. Hänen yksityiselämästään harvemmin, mitä nyt harrastuksistaan ym. Välillä katsoo pitkään silmiin, joskus kääntää katseen hieman hämmentyneen oloisena. Usein tunnen voimakkaana sähkön välillämme.. Tekee kipeää, kun haluaisin niin koskettaa ja päästä lähelle, mutta toisesta ei saa selvää. Itse en asiaa aio ottaa puheeksi, koska olen sen tehnyt jo kerran joskus vuosia sitten. Sain vastaukseksi, ettei se olisi järkevää työkaveruuden vuoksi. Sanokaa muut miehet, onko tuo silti kiinnostunut/ihastunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu