Heikin baari

AnnukkaSaari

Pakko nyt avautua, olin muutama viikko sitten kyseisessä raflassa iltaa istumassa ja muina vuosina paikka ollut mukava ja henkilökunta asiallista ja mukavaa. Nyt ei kyllä samaa voinut sanoa.

Heti olivat vonkaamassa numeroita, vaikka tiedän että tämä kyseinen baarimikko seurustelee yhden Suomalaisen tytön kanssa, tytön nimi alkaa J:llä.

Juomissa ei ollut alkoholia ja kun pyysin lisää niin sanoivat ettei ole heidän ongelmansa ja jos ei maistu niin ulos. Katselimme sitä menoa, kun pojat kiehnäsivät 14-17- vuotiaiden suomalaisten teinityttöjen ympärillä ja tytöt naamat punaseina ja silmät ihastuksesta loistaen talutettiin vessaan tai nurkan taa pussailemaan. Itse menin vessaan ja siellä yksi baarimikko yritti piirittää yhtä tyttöä, joka yritti epätoivoisesti päästä vessaan asioilleen. No kiitteli kun tulin paikalle ja pääsi lopulta pöntölle asti ja rauhaan tuosta jätkästä.

Ja sitten samainen baarimikko meni tytön isän luo heittämään typerää läppää ja lätkimään yläfemmoja, nauratti kun ei tainnut isäpappa tajuta mitä vessassa tapahtui. Älkää oikeesti suomalaiset luulko, että ne heikkilän pojat on teidän kavereita tms. ihan samanlaisia jätkiä kuin muissakin baareissa ja vain se yksi mielessä.

Muutenkin palvelu väkinäistä ja en tykkää siitä, että mun tuolin selkänojalle tullaan ja lääpitään mua takaapäin ja samalla arvostellaan, että olenko rumentunut vai kaunistunut sitten viime näkemän ja onko kiloja tullut lisää vai vähentynyt.

Aina ennen ollut heikkilässä kivaa, mut nyt kyllä oli vika kerta. Sinänsä hassua kun suurin osa oli samoja vanhoja työntekijöitä. Poistuimme kavereitten kanssa vähin äänin raflasta kun lasku saatiin maksettua.

75

19143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei kiitos!!

      tietysti jokaisen oma asia,että miten lomansa viettää,mutta eipä tulisi kyllä mieleenkään mennä istumaan iltaa johonkin suomibaariin.

      siis katsoman ja kuuntelemaan,kun suomalaiset örveltää ympäripäissään,ja yrittää karaokea möykätä.

      mutta kuten sanottu:jokainen tekee niinkuin prhaaksi näkee,joten minä kierrän suomibaarit ainakin kahdensadan metrin päästä.

    • <3

      Missä ihmeessä näitä suomalaisia on ympäripäissään örveltämässä?!! Itse olen nyt 3 kertaa käynyt Alanyassa, enkä kyllä kertaakaan ole nähnyt ketään ympäripäissään örveltämässä, en päivällä enkä illalla, en Heikillä, Alexilla tai muissakaan ravintoloissa, enkä AI-hotellissa... Iltaisin kuuluu ravintoloista ihan normaalia meteliä, samaa joka ravintolasta, ei mistään erityistä örvellystä...

      • NiPA.

        Hanki Silmälasit ,kyllä niitä öykkäreitä siellä piisaa ja varsinkin Heikin paikassa!


      • LI 75-v
        NiPA. kirjoitti:

        Hanki Silmälasit ,kyllä niitä öykkäreitä siellä piisaa ja varsinkin Heikin paikassa!

        Heikin baarissa ja kaikissa Suomi baareissa on kivaa,kun menen lomalle mihin milloinkin ,niin aina tsekkaan paikallisten Suomibaarien osoitteet,saa laulaa lurauttaa karaokea ja tanssahtaa "silkkipaita" suomiukkosten kanssa hiki päässä tangoo ja humppaa,jep joo ja öykkäreitä piisaa,niitä kun Suomessa ei näe,siispä Alanyaan :D


    • Sisäinen Kasvu :)

      Ehkäpä Heikin baari ei olekaan muuttunut, vaan olet vain itse kehittynyt ja näet asiat nyt uudessa valossa. :)

      Minä en ole koskaan tykästynyt ko. paikkaan ja kiusaannun samanlaisesta tungettelusta.

    • lovealanya

      Itse olin kesä-heinäkuun vaihteessa alanyassa ja joka ilta heikin baarissa. Vaikka on ehkä hieman hölmöä lähteä ulkomaille istumaan suomibaariin, niin on se hieno tunne kun kuulee miten paljon ihmiset tekevät töitä oppiakseen suomenkieltä. Itse sain hyvää palvelua ja hauskaa seuraa, ruoka oli hyvää ja hinnat melkolailla suomen tasoa. Tilannetta korjasi hieman se että talo tarjosi hedelmiä popcornia ja laskun jälkeen loppu drinkin. paikka on erityisen hyvä sellaisille jotka eivät englantia kovin hyvin puhu, koska heikinbaarissa puolet tarjoilijoista puhuvat todella hyvää suomea.
      Mutta jos suunnitelmissa on pärjätä koko matka englannin kielellä niin menee sinne ja puhuu pelkkää englantia. kannattaa ihmeessä mennä käymään ja olla avoin uusille kokemuksille!

      • Sait siis

        suomeksi sanottuna hyvin munaa ja olet tyytyväinen.


      • 10
        Sait siis kirjoitti:

        suomeksi sanottuna hyvin munaa ja olet tyytyväinen.

        Kyllähän omeletti aina maistuu, saa sen mistä vain ! Ja sen jälkeen on tyytyväinen, kun on vatsa täynnä munaa siis kananmunaa!


      • Kaikkihan nyt englan

        Eikös Turkissa parhaiten tutustu kulttuuriin opiskelemalla Turkkia?


      • siperia opettaa

        totta toki sä olet palveluun tyytyväinen kun heikin baarin kundit tai kundi antoi sulle kunnolla munaa saitkos joka ilta rautais annoksen mulkkuu panitkos baarin vessas jo eka varvin jokos alkaa pikku turkkilaisii viliseen kohta


    • A

      eiköhän ne pojat seurustele kaikki jonkun j:llä alkavan muijan kans.. ja h:lla, p:llä, s:llä: i:llä.... hahah :D

      • hyhsuomipoika

        Mutta kun on niin kiva hutsuilla iso_sellaisten kanssa, ku suomalaisilla on niin pieni ja törkyinen.


      • Kyllä se
        hyhsuomipoika kirjoitti:

        Mutta kun on niin kiva hutsuilla iso_sellaisten kanssa, ku suomalaisilla on niin pieni ja törkyinen.

        on tunnettua ympäri maailman.

        "Those 1-point skansk from finland."

        Se ylpeä pohjoinen kansa:)


    • dsv

      missä heikinbaarissa olet ollut? ykkösessä vai kakkosessa? ykkösessä ei ainakaan tätä ongelmaa ollut.

    • turkkifani

      Tarjoilija pojilla on kiire löytää tyttöystävä talviajaksi koska heillä on töitä vain huhti-lokakuuksi. Yrittävät päästä talvikaudeksi Suomeen "töihin". Ja se tyttöystävä yleensä löytyy Oulusta...

    • ihan kivaa nmn
    • NEVER AGAIN

      Harmittaa että menin sinne opllenkaan. Kauhea paikka. Meni ruokahalut. Sijoittuu örvelllöyksessä Kallion ja Korson välimaastoon.

    • hansku4

      HAH, HAH ei ne pojat ja miehet oo yhtään sen kummempia kun Suomalaisetkaan, kun käytte Suomessa iltaelämässä.
      Saman asian perässä ne Suomi miehetkin touhuaa. Aivan oma halu lähteekö mukaan leikkiin.

    • ryhmä rämä

      Olen sinun kanssa samaa mieltä. Olemme käyneet alanyasa kolme kertaa vuodessa ja heikin baarissa on aina sama meininki. Mitään uutta sielä ei ole. Tarjoilijat ovat vaihtuneet ja ne on jotekin lipeviä pikku poikia. Ruokalista ei ole muuttunut 3.v ja ruoka on pahan makuista.
      Onkohan kokki vaihtunut? Ja mitä tulee siihen viina asiaa, se on totta, että niitä lantrataan. Heikin toinen baari bella alanya on kuulema parempi!!

    • poika1

      Näin matkakuvia, joissa baarin työntekijät (2) puristelivat vaimoni ja seurueen tissejä. Eikä ollu mitään hipasuja. En päästäisi naistani sinne.

      • poika29

        Sama meininki, mutta juomat kalliita. Siksi toisen sai" kaupan päälle". On helpompi saada naista, kun ne on kännissä.


    • pojupojukose

      Pojuko se siinä kommentoi itselleen

    • vinblondi

      Ihan ok paikka muuten mutta tarjoilja poika suuttui kun en lähtenyt tanssimaan.
      Kuulemma nöin ei saa tehdä mutta suomityttöhän tekee juuri kun itse haluaa.
      Ihan söötti kundi se oli ja jotenkin säälitti kun se otti sen niin tosissaan murjotti medän koko pöytäseurueelle ja laittoi laskuun viha lisännkin alkoi jotenkin huolestuttaa...joten menin lähtiessä sille sanoo että sorry ei ollu tarkoitus loukata. Sitte se sano että tuunhan varmaan huomennakin. Arvatkaa meninkö?

    • HöhElö

      Voisiko joku kertoa missä tuo heikin baari sijaitsee?

      • googletietää

        saray mahallesi mehmet akif ersoy caddesi NO:25, 07400 Alanya,


      • leena5551
        googletietää kirjoitti:

        saray mahallesi mehmet akif ersoy caddesi NO:25, 07400 Alanya,

        onko se auki vielä marraskuussa


    • Kyrvänjuuri

      Aivan loistava paikka. Huippu porukkaa. Kaikki Suomessa asuvat sesongin väliajat. Niillä on työpaikat myös. Ei tartte mennä sinne jos ei kulttuuria tunne.

    • Alanya2

      Suurin osa baarin porukasta omistajia vähättelemättä on täysin sikoja. Näiden sikojen illan tärkein tehtävä on saada joka ilta uusi poka. Siitä saa ilmeisesti lisää liksaa. Kaikki kelpaa!

      • Ei ymmärrä nyt tätä

        Ihan mielenkiinnon vuoksi, perustelisitko vähän tuota kommenttiasi? Äärimmäisen typerää urputtaa asioista jos ei lyö faktaa pöytään.
        Oletko nyhverö siellä peitenimesi piilossa ja tunnet jollainlailla onnistumisen iloa? Ei se ystävä hyvä onnistu noin. Normaalijärjellävarustettu ihminen ymmärtää mistä sinunkin kommentissasi on kyse ja vaikuttaa nyt kyllä vahvasti siltä, että sinulla ei kaikki ole ullakolla paikalla tai olet vain yksinkertaisesti yksinkertainen :)

        Kerropas nyt miksi ne kaikki duunarit on siis sikoja.


    • näin on

      miksei panis ku kerran sitä p*llua on koko ajan on tarjolla?! ei kai se niiden vika oo, jos muijat antaa? en oo ainakaan koskaan nähny, et siä baarissa olis ketään raiskattu.. se on jokaisen pikkupimun (ja vanhemmankin) oma valinta lähteekö niitä tyyppien mukaan/antaako puhelinnumeronsa/hyväksyy facebook-kaveruuden yms. eikä niiden "sikojen" baariin tarvi mennä, jos ahdistaa. ;D

      • Aivan aivan

        Sitä vartenhan lutkat on olemassa...


    • tipu

      minä seurustelen t alkavan baarimikon kans hänellä ei ole muita tyttöjä

    • lolpulu

      Just käväsin tuolla ja vietin laatuaikaa t:llä alkavan baarimikon kanssa. Mut ehkä niit on useempia :D

      Hyvä baari jokatapauksessa.

      • SUOMENSISSI

        minäkin tulin just kotiin ja kolme viikkoa lakanat pölys TÄYSILLÄ!


    • ssis

      Eikös se oo se perus, et toinen on T:n kans ja toinen A:n ;) Jos on meinaan kaverin kans liikkeellä.. :)

      • T & A

        Tits and ass...with soul.


    • pert2

      Mikäs tuossa Turkissa on sen erilaisenpaa suomalaisilla naisilla ja Turkkilaisilla miehillä kuin thaimaalaisilla naisilla ja suomalaisilla miehillä Thaimaassa. Ai niin on yksi ero. Thaimaalaisille pitää maksaa.

      • ai se ero

        Tuskin yksikään Thaimaalainen pyytelee rahaa yhtä törkeesti ,kuin turkinpojat tekee.


    • Löytyiskö

      Topfacesta löytyy suomityttöjäkin. Vai onko 50 v enää tyttö?

    • Suomitourist

      on haluttua seuraa kaikissa köyhissä maissa. Turkissa, välimeren maissa ja Pohjois-Afrikassa suomalaiset naiset voivat toteuttaa seksuaalisia fantasioitaan.
      Aasiassa Suomalaiset miehet tekevät samaa.
      Naisten ja miesten lähestyminen samaan asiaan on erilainen, mutta loppupelissä tulos on sama, hyväksikäyttöä...
      Kuinka moni lomaromanssin päätyttyä tuo lomadeittinsä Suomeen?

    • eienääsinne

      Heikin baari on nykyään metelöivä räkälä ja hinnat grogissa nousee kun humallut - jos humallut "vedestä".

    • annikasaari

      "Teppohan" se siellä seukkaa tyttöystävänsä J kanssa

      • Huolestunuttomapasta

        Eikun poika ystävänsä kanssa,hänet voi bongata poikaystävänsä kanssa MitäVittua netti julkaisun videoklipissä istumassa sohvalla,kun se munan imijä haastattelee Tuksua. Tomppa on naisvihaaja kun sen on pienenä Äiti hyljännyt ja sisko teljennyt pimeeseen komeroon niin jäljet ovat nähtävissä,niin kyllä siinä psyyke kärsii naisia kohtaan.
        Niin kaikkialla tämä pikku munan imijä näkee,rekkalesboja,legginsilorttoja,Alanyahuoria,läskilorttoja ym voe,voe pikkusta ei ole helppoa.


    • Menapena

      Täällä on aivan kamalaa tekstiä!!!! Bella Alanya heikin baari on ainakin ihan ok paikka. Ite oon aina ollu mieheni kanssa ja ihan rauhassa on saanu olla. Ja jokainenhan lomallaan tekee mitä haluaa, eipä kai tuo kellekkään kuulu.

      • KaraokeMätisäkki

        Joo...kalapuikkoja, lonkeroa ja suomikaraokea.
        Mitäpä muuta suomainen Alanyasta voi vaatia


      • JätettyRääpäle

        Siinäs näet, Hompalle kuuluu nykyään kaikkien lomanvietto. Tämä alkoi, kun ex jäi pidennetylle Alanyaan. Homppa ei ymmärrä ettei kaikkia panna siellä halki, se on oma valinta.


      • Kateellisetkirjottaa

        Taas yks kateellinen vaikka mitä itse sanot. Et sä muuten tänne sivulle tulis. Amen.


    • Menossabaariin

      Mikä meininki, mitä työntekijöille kuluu

    • AlanyassaAsuva

      Juomat 2-3 kertaa kalliimpia kuin paikallisten kuppilassa.
      Silti tuulipukujengi kontta tänne kiljumaan suomikaraokea.
      Helvetin noloa...

      • Oooooh

        Voinet kertoa mikå on paikallisten kuppila? Niin, ei niitä juur löydä kuin as.yhtiöiden sisällä, vai? Kerro toki, kiinostaa!


    • ErinOba

      Alanyassa lomailevat ihmishylkiöt parveilee näissä suomibaareissa.
      Onhan ne kieltämättä ihan helvetin noloa porukkaa.
      Mikä siinäkin on, et pitää tulla Turkkiin asti laulamaan suomikaraokea ja lipittämään lonkeroa muiden suomalaisten kanssa?
      Jäisitte sinne paikalliseen räkälään pyörimään, kun ette paremmasta mitään tiedä

      • elmerijk

        Vitun tyhymä...Ei oo turkissa lonkeroo...


      • joojjoo

        Oikeenko kehari ? kehä kolmosen niitä sateenkaari 60kg mikkihiiren kokoisia käsilaukku hinaaja poikia, lippis vinossa ja jokatoinen sana on vittu ?


      • Nakomaki

        Luulenpa kyllä että räkälöissä istuvat vakiasiakkaat ei juuri ulkomailla pyöri.


    • Lähtiskö

      Mitä heikinbaariin kuuluu? Tarjoilijat vaihtuneet kuvista päätellen jonnin verran, vain muutama naama jonka muistaa.

    • Alanyaan

      Loma on aina loma ja silloin kannattaa irrotella. Nyt mennäänkin perheen ja osan sukua kanssa samaan hotelliin, joka on Heikin baarin lähellä. Siellä on monta muutakin hyvää ruokapaikkaa, mutta kiva istuksia porukalla ja kuunnella musiikkia ja välillä sitä karaokeakin. Tosi mukava ja turvallinen paikka ainakin viimeksi käydessä. Käymme myös retkillä ym. Tykkään Turkista ja sen ihmisistä tosi paljon. Vilskettä on vähän enemmän, kuin meidän pienessä maaseutupitäjässä.

    • AlanyassasAsuva

      Varmin tapa munata itsensä Alanyassa, on mennä Heikin baariin ryyppäämään ja laulamaan suomikaraokea muiden metsäläisten kanssa

      • EiMistaanHinnasta

        Käyhän siellä Pablokin. Kertoo todella baarin tasosta.


    • Hair

      Mikä on pois itseltäsi jos joku haluaa laulaa karaokea? Tai mennä Heikin baariin? Paljonko maksat siitä että täysin tuntemattomat ihmiset menevät sinne? Olet ilmeisesti itsekin läsnä? Itse käyn kerran vuodessa enkä ole ainakaan noilla kerroilla joutunut myötähäpeämään yhtään ihmistä. Luulenpa että sun kannattaisi käydä juttelemassa jollekin terveydenhuollon ammattilaiselle.

    • VitunHeikki

      Perämetsien juntit käy piraatti vermeissään Heikin baarissa vinkumassa karaokea.
      Heille se on kova juttu, josta riittää kerrottavaa sit koko talveksi kylillä...

    • Quintas

      Kaveri Kontulasta kirjoittelee tänne taas viisaita, kateellinen kun ei pääse muuta kuin katselemaan Tallinnan paatin menoa satamasta.
      Mene sinne paikallisiin räkälöihin vetää kaljaa, kuvittele olevasi vaikka Kauniaisissa kun et Turkkiin asti pääse.
      Kerro myös Tompalle terveisiä, joka taisi vihdoinkin tulla järkiinsä ja tilasi itselleen matkan Turkkiin.
      Teidän puolueessahan
      näitä takin kääntäjiä riitti.

    • LaatuMatkailija

      Juu..ihan kaikki on niin kateellisia lantajunteille, jotka lentää maakuntakentiltä Alanyaan.
      Sehän vaatiikin hirveästi hilloa, että pääsee ihanaan Alanyaan muiden lantojen kanssa ja vielä ihanampaa päästä Heikin baariin dokaamaan.
      Eihän maakuntakentiltä pääsekään muualle kuin Alanyaan ja ehkä Kreetalle.
      Siinä maailmanmatkaaja lantajuntin vaihtoehdot...Woe woe :D

      • Hävettävää

        Kansanosiemme henkisen pohjasakan kantapaikka. Suomalaisteeskentelybaarit.


    • Sani100

      Kummasta Heiki baarista oli kysymys: Bellasta vai toisesta?=

    • Heikinbaarissahauskaaon

      Noh itse olen muutaman kerran Heikin Baarissa käynyt perheen ja ystävien kanssa. Tosi kivaa on ollut kaikilla kerroilla. Ollaan syöty, juotu, laulettu ja tanssittu. Ruoka ja palvelu on ollut erinomaista ja kivoja muistoja jäänyt kaikille. Uudestaan mennään ehdottomasti! Hintataso vähän korkeampi, mutta ehkä meillä maakuntalentolössyköillä onkin vähän enemmän massan lisäksi myös massia ;) :D

      • Peikkiläherseestä

        On se ihan ok paikka, kunnes on tietoa paremmasta. Kun joskus pääset lomallasi johohin toiseen paikkaan asti, niin huomaat eron. Siihen saakka hyvää lomaa akraariajatuksinesi.


    • Anonyymi

      Ystäväni meni muutama viikko sitten töihin Heikin baariin. Tekee kuulemma 16 h työpäiviä eikä oo vapaapäivää.

    • Anonyymi

      BB-Anu sanoi esitelleensä rintojaan taannoin Heikin baarissa.


      "Anu, 31, oli tuolloin viettämässä lomaa Turkin Alanyassa ja kultahuuma tavoitti myös etelänmatkalaiset.

      – Mä olin kolmen 18-vuotiaan kanssa siellä, että jos Suomi voittaa maailmanmestaruuden, me vedetään kaikki paidat veks! Anu kertoi.

      Anu meni seuralaistensa kanssa paikalliseen suomalaisbaariin ja kullan varmistuttua heitti lupauksensa mukaisesti paidan pois.

      – Olimme siellä Heikin baarissa ja vedimme paidat veks, Anu kertoo"

    • Anonyymi

      Ja nimikin on nykyään Feikin Baari. Arvaatte varmaan miksi.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2472
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1792
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      259
      1446
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1272
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      390
      1245
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      358
      1197
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe