Eli olisin hankkimassa tommosta koiranpentua meille. Netistä olen tutkinut molempien rotuja ja siksi sopii meidän perheelle loistavasti.
Nyt on alkanut askarruttaa jotta otanko koiraa kun kysyin onko pennut olleet enemmän ulkona kuin sisällä ja ovat kuulemma olleet enemmän ulkona. Joten tottuuko pentu siihen että hänestä tulee sisäkoira?
Netistä luin keskustelupalsoilta jotta koirat jotka ovat olleet pentuina enemmän ulkokoiria oppivat sisäsiistiksi nopeammin? Onko kenellekään kokemuksia?
Lapinkoira/Labradorinnoutaja mix
2
1720
Vastaukset
- Cat1982
Minkähän ikäisen pennun olet ottamassa, jos ovat ehtineet olemaan jo enemmän ulkokoirina..?
Mutta siis pieni pentu tottuu ihan varmasti sisäkoiraksi, vaikka olisi ollut paljon ulkona pentuaikana ja ainakin on tottunut kaikenlaiseen ulkoiseen häiriöön.
Sisäsiisteys vähän riippuu että onko se pentu ollut kuin paljon sisällä, ja osaako erottaa sisä- ja ulkotilat.. eli onko sitä kasvatuskodissa ollenkaan opetettu sisäsiistiksi. Samoin jos on ollut enemmän ulkona, ei välttämättä ole oppinut olemaan järsimättä pöytää tai sohvaa, että siinä saa olla ehkä tarkempi.. paljon riippuu olosuhteista. Jos pennut ovat olleet paljon ulkona niin silloin ne eivät ole olleet niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, joten ihmiseen leimaantuminen voi olla vähäisempää kuin sisäkoiralla. - HaukkuVauvvva
Ensi viikolla pennulle tulee ikää sen 8viikkoa. :)
Ja ovat kuulemma lasten perään kovasti, mikä kuitenkin hyvä kun meillä muksu on..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4666624Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1953952Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262060Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1391476Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356- 681186
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te821148- 631105
- 471075