Miten on, joko on hamstrattu kaikkea mahdollista kotiin?
Mulla on lastenvaateostokset tainnut lähteä lapsesta. Isojakin kokoja on tullut jo hankittua. La marraskuussa.
Esikoiselle olen myös alkanut ostamaan vaatteita valmiiksi jo ensi talvea ajatellen.
Menin niinkin pitkälle, että tammikuussa olisi tarkoitus järjestää ristiäiset niin katselin netissä jo "sillä silmällä" mekkoa itselleni tuohon tilaisuuteen. Kutsukortteja valkkailin ja pohdin tilaanko tulevan lapsen nimellä painatetut servetit.
Ruuan pakastaminen ja muu hauska varmaan vasta edessäpäin.
Muuten on vauvalle hankittu pinnasänky, yhdistelmärattaat, syöttötuoli ja tosiaan noita vaatteita.
Ennestään on esikoiselta jäänyt vinttiin taaperokärry, turvaistuin, paljon leluja, vauvan lakanoita ja muuta sellaista tarpeellista.
Tapettiakin on valkkailtu niin esikoisen huoneeseen uutta kuin vauvan huoneeseenkin.
On ne hormoonit hauska juttu välillä... :D
Pesänrakennusvietti raskaana
12
545
Vastaukset
- Mommy2006
Mulla on lastenvaateostokset tainnut lähteä lapsesta.
LAPASESTA tarkoitin :) - Sirena--
Täällä on kans lastenhuone remontoitu lattiaa ja seiniä myöten. Samoin pinnasänky, yhdistelmärattaat, sitteri ja iso kasa vaatteita on hankituna 50-72 kokoisina. Parin viikon päästä kangaskauppaan etsimään kivoja lakanoita pinnikseen :) Myös ns. imeysnojatuoli on hakusessa, meillä kun esikoinen tulee nukkumaan heti omassa huoneessaan. Sitten ois tietenkin joku käytännöllinen lipasto (sen päälle hoitotaso) ja pari ikean hyllyä ostettavana ja tietenkin tilpehöörit kuten tutit ja pullot ym :)
Menis aika nopeammin! Itse olen 20. raskausviikolla menossa. Entä ap? :)- Mommy2006
Kiva kuulla että muutkin on jo kerennyt hössöttämään asioita :)
Itsekkin sisustuslehtiä selailin ja näin kaikkia ihania pinnasängyn lakanoita, helmalakanoita yms mitä ei kaupoista tunnu löytyvän. Ompelukone täytyy kaivaa käyttöön tosiaan niin saa mieleisensä.
Aika lähekkäin mennään, mulla rv23.
Ap
- voi elämä
Piitäiskö sinun hankkia elämä? Tai pidä ainakin kiinni elämästäsi, koska se on luisumassa tavoittamattomiin. Ja nyt lopetat lisääntymisen tähän toiseen lapseesi, ok?
- Mommy2006
Pitäiskö mun välittää siitä jos mun elämä ei miellytä sua?
Ei. - Koita tajuta!!
Mommy2006 kirjoitti:
Pitäiskö mun välittää siitä jos mun elämä ei miellytä sua?
Ei.Pitäisi välittää! Sun vitun horon ei kuuluis tehdä yhtään lasta ihraperseestäs! Maailmaan tarvitaan massan sijaan laatua!
- käytöstavat...
Koita tajuta!! kirjoitti:
Pitäisi välittää! Sun vitun horon ei kuuluis tehdä yhtään lasta ihraperseestäs! Maailmaan tarvitaan massan sijaan laatua!
ja mikähän sun ongelmas mahtoikaan olla kun pitää alkaa muita täällä haukkumaan vaikket toista edes tunne....? taas on idiotismi huipussaan
- Mommy2006
Koita tajuta!! kirjoitti:
Pitäisi välittää! Sun vitun horon ei kuuluis tehdä yhtään lasta ihraperseestäs! Maailmaan tarvitaan massan sijaan laatua!
Perseestäni en ole synnyttänyt, enkä tätä tulevaakaan ajatellut sitä kautta maailmaan saada.
Ehkä sinun pitäisi selvittää ihmisen anatomiaa hiukan ennen kun tulet tänne neuvomaan.
- ........
Ei suositella, että alle 6kk ikäinen nukkuu vanhempien kanssa toisessa huoneessa. Sen on todettu olevan vahvasti yhteydessä kätkytkuolemiin, ihan vain tiedoksi.
- odotan kuudetta
Mulla on hirveä pesänrakennusvietti. Olen ottanut pikavippejä 25000€:lla ja kantanut rahat Ikeaan..Neuvoja?
- Ei hamstrausta tääll
Älä välitä viestiketjun aloittaja. Ihminen on kovin pieni. Ja pienuutensa hän todistaa ylläolevilla viesteillä. Ignooraa ne. Se on parasta. Minä olen rv 35 enkä vielä mitään oikein ostanut. Äitiyspakkauksesta tulleet vaatteet mielestäni kestävät jonkinaikaa. Nyt vasta tilasin sängyn, koska tarkoitus oli ostaa käytetty mutta en sitten löytänyt sopivaa. Rattaat ja turvakaukalo on katsottu jo valmiiksi muttei ostettu. Vaunut parvekkeelle hankittu kyllä. Kai pelkään että edelleen jokin voi mennä vikaan. Kyseessä eka lapsi.
- Aina valmiina
Toinen tulossa, rv 28 meneillään. En ole ostanut mitään, esikoisen jäljiltä on jo kaikki tarpeellinen, kuten yhdistelmärattaat, turvakaukalo, paljon neutraalin värisiä vaatteita ainakin ensimmäiseksi vuodeksi, petivaatteita, harsoja, leluja... Äitiyspakkaustakaan en ottanut. Pari huvituttia ja uudet tutit tuttipulloihin ostan varmuuden vuoksi sekä pinnasänkyyn uuden patjan. Esikoisen huonetta pitää hiukan sisustaa uusiksi, lähinnä vaihtaa huonekalujen järjestystä, tuoda hoitopöytä sieltä meidän makkariin ja kunnostaa pinnasängyn tilalle minun vanha lastensänkyni. Vauva nukkuu sitten pinnasängyssä sivuvaunussa meidän sänkymme vieressä.
"Joulusiivousta" teen jo muualla talossa pikkuhiljaa siihen malliin, että vauvan syntyessä paikat on sellaisessa kunnossa, ettei pitkään aikaan tarvitse tehdä kuin ylläpitosiivousta. Käyn siis kaapit läpi, pesen ikkunat, saunan, puhdistan jääkaapin ja uunin ym. nurkkien kuurausta... Lähempänä laskettua aikaa sitten varmaan alkaa pakastimeen leipominen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604