Lucifer

Näin jotain tosi outoa unta jossa oli koittanut maailmanloppu ihan muutama päivä sitten ja itse hengissä selviytyneenä vaelsin pienen porukan kanssa lumen keskellä. Kuitenkin eksyin jossain vaiheessa porukastani ja vaelsin jonkin luolan suulle ja menin sieltä sisään... Vaellettuani tarpeeksi syvälle löysin sieltä "talon" jossa oli tavalliset puuseinät ja matot lattialla jne. ja hengitin sisääni lämmintä sisäilmaa. Kävelin pitkin käytävää, käännyin viimeiseen huoneeseen vasemmalla ja löysin sieltä kämppikseni, kahlittuna seinää vasten. Ihmettelin, miksi kukaan tekisi tällaista ja herätin kämppikseni.
Hän avasi silmänsä ja ne olivat täysin mustat! Hän riuhtaisi kätensä vapaaksi kahleista sähisten, astellen minua kohti petomaisen raivokkaana.
Juoksin huoneesta ulos, käytävän poikki. Käännyin oikealla ja juoksin sieltä toiseen huoneeseen sulkien oven, että kämppikseni ei löytäisi minua.
Kääntyessäni ovelta näin sängyn, jonka päällä nukkui ihminen. Minun kämppikseni. Oliko hän huomaamattani päässyt huoneeseen? Miksi hän sitten nukkuisi sängyssä kun äsken hän yritti käydä kimppuuni?
Päättelin että kämppiksiäni olikin kaksi.. Koska hän näytti enkelimäisen kauniilta nukkuessaan, päätin herättää hänet jolloin hän paiskasi minut seinään niin että se tuli lommoille. Valuin seinää pitkin lattialle menettäen hetkeksi tajuntani.
Kun heräsin, molemmat kämppikseni juttelivat huoneessa jonkun pojan kanssa, joka oli selvästi pukeutunut palvelijaksi. Hänellä oli pelko silmissään, mutta hän ei näyttänyt sitä mitenkään muuten. Hän kertoi että kaikki oli nyt valmista Luciferin kutsumiseen nyt kun tyttökin on paikalla. Tytöllä hän tarkoitti minua... Silloin nousin lattialta. Kämppikseni huomasi liikkeen silmäkulmastaan ja survaisi minua vatsaan niin, etten voinut muuta kuin kaatua lattialle.
"Tämä voi vähän kirpaista..." hän kuiskasi hymyillen, tarttuen minuun kiinni niin etten päässyt pakoon. Hän nosti kätensä jossa oli jotain kiiltävää...

Sitten heräsin.
4169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tulee mieleen onko jokin ihmissuhde menossa ikävään suuntaan? Maailmanloppu viittaisi siihen suuntaan. Lusifer taas pahoihin ajatuksiin jotka "asuvat" mielessäsi ja joista et tunne pääseväsi eroon.

Äänestä

On yksi ihmissuhde mikä meni mönkään jo ajat sitten, mutta en ole ajatellut sitä vähään aikaan... Ehkä se kummittelee alitajunnassa. Nyttemmin päällimmäisenä ajatuksena on ollut tuleva muutto uudelle paikkakunnalle mikä jännittää aivan mahdottomasti...

Äänestä

Onko sinulla ollut itsetuhoisia ajatuksia tai kuolemanpelkoa?

Äänestä

Eipä erityisemmin ole kumpaakaan ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


weird dreams... kirjoitti:

Näin jotain tosi outoa unta jossa oli koittanut maailmanloppu ihan muutama päivä sitten ja itse hengissä selviytyneenä vaelsin pienen porukan kanssa lumen keskellä. Kuitenkin eksyin jossain vaiheessa porukastani ja vaelsin jonkin luolan suulle ja menin sieltä sisään... Vaellettuani tarpeeksi syvälle löysin sieltä "talon" jossa oli tavalliset puuseinät ja matot lattialla jne. ja hengitin sisääni lämmintä sisäilmaa. Kävelin pitkin käytävää, käännyin viimeiseen huoneeseen vasemmalla ja löysin sieltä kämppikseni, kahlittuna seinää vasten. Ihmettelin, miksi kukaan tekisi tällaista ja herätin kämppikseni.
Hän avasi silmänsä ja ne olivat täysin mustat! Hän riuhtaisi kätensä vapaaksi kahleista sähisten, astellen minua kohti petomaisen raivokkaana.
Juoksin huoneesta ulos, käytävän poikki. Käännyin oikealla ja juoksin sieltä toiseen huoneeseen sulkien oven, että kämppikseni ei löytäisi minua.
Kääntyessäni ovelta näin sängyn, jonka päällä nukkui ihminen. Minun kämppikseni. Oliko hän huomaamattani päässyt huoneeseen? Miksi hän sitten nukkuisi sängyssä kun äsken hän yritti käydä kimppuuni?
Päättelin että kämppiksiäni olikin kaksi.. Koska hän näytti enkelimäisen kauniilta nukkuessaan, päätin herättää hänet jolloin hän paiskasi minut seinään niin että se tuli lommoille. Valuin seinää pitkin lattialle menettäen hetkeksi tajuntani.
Kun heräsin, molemmat kämppikseni juttelivat huoneessa jonkun pojan kanssa, joka oli selvästi pukeutunut palvelijaksi. Hänellä oli pelko silmissään, mutta hän ei näyttänyt sitä mitenkään muuten. Hän kertoi että kaikki oli nyt valmista Luciferin kutsumiseen nyt kun tyttökin on paikalla. Tytöllä hän tarkoitti minua... Silloin nousin lattialta. Kämppikseni huomasi liikkeen silmäkulmastaan ja survaisi minua vatsaan niin, etten voinut muuta kuin kaatua lattialle.
"Tämä voi vähän kirpaista..." hän kuiskasi hymyillen, tarttuen minuun kiinni niin etten päässyt pakoon. Hän nosti kätensä jossa oli jotain kiiltävää...

Sitten heräsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu