Ihmettelen suonenjoen liikenne käyttäytymistä.Opetetetaanko täällä autokoulussa todellakin koukkaamaan toisen eteen ja kääntymään kun lähdetään täällä poletaan ensin jarrua ,sitten laitetaan vasta vilkkua,sehän pitäisi olla päin vastoin ensin vilkku sitten jarrua, vilkulla varoitetaan takana olevaa autoilijaa kääntymisestä ,sitten nämä mopopojat,läheltä piti tilanteita ollu,hyväkun ei kerran s-marketin pihassa ajanu mummon päälle.
liikenne
mattailija
8171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole ainoastaan suonenjokelaisten tapa, ihan joka kylässä samaa esiintyy.
Eräänä päivänä eräällä toisella paikkakunnalla seurasin saksan rekisterissä olevan törttöilyä, luulis osaavan ajaa kun "baanalla" ajellut...vai liekö ollut vaan liian hiljainen liikenne kun ei sekaan mahtunut. Kääntyi tielle ja jäi sitten siihen keskelle odotteleen et autoletka ajoi ohi... että on näitä muuallakin maailmassa.
Itsekkyys näkyy liikenteessäkin? Minä ite ensin?
Ryssien ajokäyttäytymisestä ei kannata edes puhua. Sehän oliskin junttimaista eikä kukaan täysjärkinen sellaiseen syyllisty. Ne tavat jääneet 30-luvulle.
No johan tuolla ol yks ketju tästä samasesta aiheesta? Sama immeinenkö siellä huutelee asiasta? Kyllä niitä huonoja kuskeja mahtuu tähän mualimaan enemmältikkii, ei pelekästään tiältä Suonenjoelta niitä löyvy. Nii että pitäkeehän pienempee suuta ja keskittykköö jokkainen ommaan ajamisseesa..
Jaa,,että ei sais antaa kritiikkiä, heh.
Kyllä kun vertaa autoilua muissa pitäjissä ja kaupungeissä, on täällä ihan oma villi, vaarallinen ajokulttuuri, jos siksi vois asiaa luonnehtia. Jokainen kyllä saa keskittyä ajamiseensa, mutta on sitä sen verran muitakin seurattava, ettei aja kolmion takaa eteen tai kaahaa kuin viimeistä päivää.
Autourheilu kuuluu sille varatulle alueelle!!
Sua tok kertoo mielpitteesä jokkainen, vuan eikö yks ketju yhtä aehetta riittäne? Vuan taitaap jiähä levy piälle.
"Nii että pitäkeehän pienempee suuta ja keskittykköö jokkainen ommaan ajamisseesa.. " viittaus kyseiseen lauseeseen.
joo ootko sinä kenties samanlainen eteen tulija ja käännyt kohta.
Minusta kun tuntuu että nämä vieraspaikkakuntalaiset täällä jotenkin unohtaa liikennesäännöt. Ja onpa pari eksynytkin tänne, tietä kysyneet. Tuntuu omituiselta, että isommasta kaupungista tulevat eivät osaakaan liikkua pienessä kylässä..mutta hämääkö se sitten jotenkin? Enpä tiedä. Onneksi kesä lopuillaan ja palataan omaan tuttuun ja turvalliseen rytmiin. Vain mopopojat menee kolme rinnakkain ja nuoret jannut kiertää kylärinkiä, niitä osaa jo välttää kokemuksesta. Muutama vanhempi ihminen koettaa hyökätä rollaattorin kanssa tai kävellenkin auton alle, mutta tämäkin jo tuttua.