Olen kolmekymppinen nainen, ja olen usean vuoden jo seurustellut saman miehen kanssa. Suhdettamme nyt ei voi mitenkään palavaksi rakkaudeksi kutsua, mutta tiedän, että jos hänet jättäisin, katuisin sitä kyllä lopun ikääni. Ongelmana on minun ihastukseni. Ihastun aivan korviani myöten säännöllisin väliajoin johonkuhun tapaamaani mieheen, joka usein on etäinen työkaveri. Silloin olo on aivan kuin tulisilla hiilillä, enkä tahdo saada ajatuksiani pois hänestä. Sitten jonkun ajan kuluttua tunne alkaa hiipua, ja rauhoitun. Kunnes se taas jonain päivänä iskee uudelleen uuteen kohteeseen. Parhaimmillaan tuota olotilaa taisi kestää yhden talven, eikä se ehkä koskaan täysin katoakaan tuota henkilöä kohtaa. En tiedä mikä olisi tällä hetkellä tilanteeni, jos tuo mies ei olisi varattu.. Tämä kaikki aiheuttaa kamalia tunnon tuskia, koska onhan minulla kuitenkin kaiken aikaa kiltti ja uskollinen mies kotona. Tunnen jatkuvasti tekeväni väärin, mutta kun en itse tuolle asialle kertakaikkiaan VOI mitään! Onneksi koskaan ei ole ollut lähelläkään että olisin ollut lipsumassa irtosuhteisiin, mutta jos sellainen tilaisuus joskus kohdalle sattuu, en voi mennä vannomaan mikä on lopputulos. Olen varmasti ihastuksen aikoina melkoinen äkäpussi kotona, tiuskin miehelleni ihan turhista. Kyllä on miehellä kestämistä.. Ja pelkään, että jos hän tämän kaiken tietäisi, hän lähtisi varmasti kävelemään. Ja se olisi varmasti kaiken loppu.
Huh-huijaa. Kamalaa. Onko täällä ketään joka ymmärtäisi minua? Kohtalotovereita?
Huh-huijaa. Kamalaa. Onko täällä ketään joka ymmärtäisi minua? Kohtalotovereita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et osaa elää ilman ihastumisen tunnetta.
Koita nyt löytää jotakin muutakin sisältöä elämääsi.
Jotkut kuitenkin elävät koko elämänsä noin. Ja loppujen lopuksi se on oma valintasi.
Minusta kyllä melko tyhjää elämää.
Olen suunnilleen saman ikäinen, ja pitkään jatkuneessa parisuhteessa oleva ihminen, meillä menee ihan hyvin, mutta ei mitään palavaa rakkautta ei se ole meilläkään. Minäkin ihastun korviani myöten tietyin väliajoin toisiin miehiin, ja näin on ollut koko ajan pitkin suhdettamme, ennen syyllistin itseäni siitä, mutta tunteet ovat sellainen elämän temmellyskenttä, ettei niitä voi kieltää. Nautin niistä todella. Useat ihastukset meneekin ohi, kun niitä ei kiellä, tai ihastuminen vaihtaa kohdettaan.
Samastuin tekstiisi täydellisesti, ja jotenkin helpotuin, että jollakin muulla on samalla tavalla. Olen pohtinut tätä piirrettä itsessäni, ja aavistelen, että jotenkaan en koe saavani tyydytettyä rakkauden tarvettani nykyisessä parisuhteessa, joka on turvallinen ja tuttu kaikin puolin, mutta jokin kipinä puuttuu. Kai se on sitten luonnollista saada tämä kipinä jostain muualta.
Joskus minulla on tunne, että suorastaan janoan näitä ihastumisia, ja tulee tunne, että näännyn, jos sitä säpinää ei ole. Tämä kyllä aiheuttaa tunnontuskia, mutta tällainen olen. Kaikki muut ihastukseni ovat olleet viatonta flirttiä, hyvin vahvaa sellaista, mutta yksi on ollut erilainen. On edetty kiihkeisiin suudelmiin ja kosketuksiin saakka, mutta ei sen pidemmälle. Tämä kuvio on hiipumassa syyllisyyteni vuoksi, mutta juuri tämän ihastuksen kautta sain tajuta, että kenties tiedostamattani etsin koko ajan itselleni sopivampaa miestä, kuin mitä nykyinen on, vaikka hän on tasapainoinen, turvallinen ja luotettava, mutta minä haluaisin muuta. Luulen, että en ole näinä vuosina tohtinut luopua nykyisestä suhteestani, koska ei siinä suoranaisesti mitään vikaa ole, ehkä jonain päivänä ihastun todella, ja näen nykyisen suhteeni tilan totuudenmukaisemmin. Tai en tiedä, ehkä en...
Hmm olisipa kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi enemmänkin. Kiva kun kerroit ajatuksesi. Ihastumisessa ei ole mitään väärää tai pahaa, ne ovat vain tunteita, eikä niitä voi kieltää. En halua loukata miestäni, mutta en myöskään havahtua jonain päivänä katkerana keinutuolissa elämättömään elämään....
Yllätyin kun joku muukin tosiaan ihastuu samallatavalla kuin minä! Ihana lukea "kohtalotoverin" kommentti, ja nähdä ettei tosiaan ole ihan yksin!
Kirjoituksessasi on paljon hyviä "pointteja", itse olen vähän samoja ajatuksia pyöritellyt mielessä. En tosin ole koskaan edes suudellut yhden yhtä ihastustani, mikä on ihan perhanan hyvä, koska muutaman kerran asiaa itsekseni pohtiessa olen tullut siihen tulokseen, että siinä vaiheessa en välttämättä (tilanteesta riippuen) pystyisi itseäni kontrolloimaan... Suudelma olisi ehkä se rajapyykki, jota ei passaa ylittää. "Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää."
Tällä hetkellä tuntuu että on vähän turhankin monta rautaa tulessa samaan aikaan, kun kaipailen sitä kehen pahiten retkahdin pari vuotta sitten, elättelen toiveita että näkisin hänet tässä lähiaikoina. Samaan aikaan en saa työpaikalla silmiäni irti eräästä komeasti miehestä... No, tällaista tämä ihastujan elämä välillä on :) Sille et TODellakaan itse mahda mitään, joku vaan tulee ja vie mennessään.
Olisi todella mukava vielä jutskailla lisää aiheeesta. Tästä ei varmaan ihan heti juttu lopu..
... että ihastus vie mennessään, ja juuri sen olen tunnistanut omaksi rakkauden kaipuukseni jota yhä etsin, ja voi olla etten koskaan löydä. Siispä ihastun usein.
Ihastukset vaihtuvat, tulevat ja menevät, sitten entiset ihastukset välillä roihahtavat uudestaan, ennen kaikkea on tarve siihen, että koko ajan on säpinää. JOskus sitä soimaa itseään siitä, mutta toisaalta ei ihastumisessa mitään pahaa ole... Tämä tapaus, jonka kanssa mulla on mennyt suuteluasteelle on todella mielenkiintoinen tapaus. Usein ihastusten kanssa menee niin, että kun niitä enemmän oppii tuntemaan, ne tunteet vaan alkaa hiipua, tämän ihmisen kohdalla ei ole käynyt niin. Hmm ja hänen kanssaan suudellessani olen kokenut jotain aivan älyttömän intohimoista, jotain mikä omasta parisuhteesta puuttuu.
Onhan se aivan mielettömän ihana tunne, "kipinä" kun ihastuu, voi että se tuntuu hyvältä. Sitä tuntee olevansa elossa, niin elossa! Hmm oletko näille ihastuksille tunnustanut tunteesi? Oletteko puhuneet niistä? Miten on mennyt?
Toisinaan mulla ihastumiset on hyytynyt siihen paikkaan, jos olen saanut kuulla, että ihastuksellani on minua kohtaan tunteita, usein silloin sitä on kai vaan säikähtänyt.
En tiedä oikeasti kumpi on kamalampaa, se että ihastuu vieraisiin miehiin ja sallii itselleen sen, vai kieltää vuosikymmenet itseltään sellaiset tunteet. Tuohan se elämään ja jopa parisuhteeseen kipinää, kun pitää mielen ja tunteet vireänä. En tiedä kuinka tiiviisti ihmiset on piilossa tämän asian kanssa, siis parisuhteessa elävät, koska joskus sitä tuntee itsensä ihan omituiseksi, kun on mennyt kyselemään ihmisiltä heidän taipumuksistaan ihastua, haloo eihän siinä ole mitään pahaa, sehän on itse asiassa luonnollista! Aika kuollut pitäisi tunnemaailmaltaan ja seksuaalisuudeltaan olla, jos ei muka kokisi ihastumista vieraisiin miehiin, ja ihan totta kuten sanoit, ei niiden ihastusten sen pidemmälle tarvitse mennä, itse vaan yhtäkkiä hoksasin, että mitäs sitten jos se ihastus ei menekään ohi ja jos kohdalle sattuu joku erityisen merkittävä tapaus, hmm siinäpä se...
Vieläköhän käyt näitä täältä lueskelemassa? En ole harmikseni päässyt nettiin vähään aikaan, en siis ole päässyt tänne kirjoittelemaan.
Olisi mukava mailata enemmänkin. Laita mailia jos kiinnostaa,
[email protected]