Verenpaine lähtenyt alkuvuoden aikana kohoamaan, mutta nyt vielä enemmän.
Pari viikkoa sitten yläpaine oli sairaalassa mitattuna noin 225, mutta meni loukkaantumisesta johtuvan kovan kivun piikkiin, eikä lääkäri ollut vielä huolissaan.
Mutta eilen terkkarissa mitattuna (liian pieni mansetti) yläpaine oli noin 235.
Tänään kävin uudelleen mittauttamassa oikean kokoisella mansetilla ja opastuksella, niin tulos olikin 250!!!
Hengissä olen, mutta järkyttynyt. Puolessa vuodessa yläpaine on kohonnut lähes 100 pykälää. Ja kaikki tapahtui lähes huomaamatta. Maanataina uudelleen lääkäriin...
Järkyttävän korkea verenpaine?
1
869
Vastaukset
- Satumaaria
Hei! Mulla on samantapaisia ongelmia ton yläpaineen kanssa oli 204 alapaine normaali. Lääkäri määräsi heti lääkityksen. Verenpaineeni on ollut koholla aiemminkin mutta ei koskaan noussut näin korkealle. Olen kova jännittämään ja myös tressaannun helposti, ehkä siinä syy tuohon vaihteluun. Kotona mitattaessa on ollut aina kohtalaisen hyvä. Suvussani on sydän ja verisuonisairauksia ja siksi kai lääkäri katsoi aiheelliseksi aloittaa tän lääkityksen. Olen 50-vuotia tämä on mun ensimmäinen jatkuva lääkitys. Olen normaalipainoinen syön melko terveellisesti yritän kuitenkin velä tarkemmin katsoa tuota ruokavalioa ja liikunnan määrää. Sitä tässä nyt mietin että vaikka tuo paine nousee vaan ajoittan noin korkealle niin voi sitten ehkä olla parempi syödä lääkkeitä. Ei tarvi pelätä esim aivoverenvuotoa johon meidä suvussa on useampi kuollut. Ovat olleet silti pitkäikäisiä yli 70v niinkuin äitinikin. Äidillä kyllä oli jo 45-vuotiaan avoverenkierron häiriöitä sai silti vasta 50-vuotiaana lääkityksen verenpaineeseen. Olisi mukava tietää minkä ikäinen olet ja saitko lääkityksen. Minkälaisia ajatuksia sinulla tuo lääkitys herättää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2603259Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201809Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473- 811314
- 1371018
- 81954
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61768Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86716Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60648Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50606