eli, tässä varmaanki aika pitkä pätkä tarinasta jota kirjottelen. jättäkää kritiikkiä, mä tartten sitä.
- Minea!? Pääsitkö sä jo lääkäristä? kysyin.
- Joo, ei ne tehny muuta kuin perus juttuja, Minea sanoi ja meni pelastamaan oven joka oli juuri sulkeutumassa. Muistin että hänellä oli kiire matikan kokeeseen. Olin kyllä harkinnut kysyä jos Minea olisi halunut liittyä seuraani.
Kuljeskelin pienellä koulunpihallamme, ja musitin miten... huolestuneelta ei ehkä ole oikea sana kuvaamaan sitä, Minea näytti. Ihan kuin jotain pahaa olisi tapahtumassa.
Minun ei enään tarvinnut piiloutua muilta, kun huomasin kouluun tulevien alkavan täyttää koulumme pihaa. Huomasin myös että muut oppilaat pääsivät ulos välitunnille, myös Mikael. Hän käveli hiljaa luokseni, naama ihan tyynenä. Luokseni päästyä hän ei sanonut mitään. Tuijotti vain maata. Ajattelin, että olisi parasta olla rikkomatta hiljaisuutta. Aloin miettiä asioita. Miksi Minea ja Mikael näyttävät niin.. tyrmistyneiltä? Onko Minealle tapahtumassa jotain? Jotain mistä minun pitäisi tietää? En halua että parhaat kaverini salaavat minulta jotain, sillä nyt minulla on sellainen tunne että he salaavat jotain hyvin suurta minulta. Mieteskelyni keskeytti Mikaelin hiljainen mumina. En kuullut mitään.
- Anteeksi? sanoin.
- Me muutetaan Kanadaan, Mikael sanoi
Pysähdyin siihen. Olin kuin lamaantunut. En voinut sulatella noin suurta asiaa.
- T-t-t-te .... Kanadaan!? Mitä hittoa!? Vaikka en kiroile, tämä oli poikkeus. He muuttavat Kanadaan. Se tekee kiroulusta ihan vitun suvaittavaa.
En ole koskaan itkenyt Mikaelin nähden, joten nyt yritin pidätellä itkua. En halunnut murtua ihan totaalisesti, ei hän kuitenkaan ymmärtäisi.
- Jep.. Jo viikonloppuna.
- MITÄ!?? Nyt, nythän on jo... TORSTAI!! hitto vieköön, eikö näistä lamautksista tule loppua. En voinut liikkua. Tuntui kuin olisin ollut kiinni betonissa ja samanaikaan vielä rampa.
- Minea sanoi, että kun hän oli tavannut lääkärinsä, he eivät tehneet testejä tai muuta. Lääkäri vain kertoi kanadalaisesta lääkäri Thompsonista, ja että olisi parempi jos Minea menisi hänelle hoidettavaksi. Ja mahdollisimman pian, Mikael sanoi.
En vieläkään voinut liikkua. En edes halunnut. En halunnut tehdä enään mitään ilman Mineaa tai Mikaelia.

Vastaukset 10
Vanhimmat
E-N-Ä-Ä, ei enääN. Alkeellista, rakas Watson.
Joka replan jälkeen ei tarvitse lukea "sanoin" tms., puhuja tulee ilmi monesti muutenkin ja lukija osaa kyllä täyttää aukkoja.
Tekstisi on hyvin puheenomaista. Lue, lue, lue, ja lue monipuolisesti. Aineksia tuossa minusta on, joten harjoittelemalla kehityt kyllä varmasti. Sanoisin, että lahjakkuutta löytyy. Pysy hereillä äikän tunneilla, lue ja kirjoita paljon. Hakeudu kirjoittajakursseille tai sanataideopetukseen, tai jos se ei ole mahdollista niin lue kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Mutta jatka ihmeessä! :)
Aloitustekstissä on joitakin kirjoitusvirheitä, itsestäänselvyyksiä ja toistoa. Vähennä repiikkien perästä turhia puhujan ilmaisuja (minä sanoin, hän sanoi). Poista kaikki "ajattelin, että"-maininnat; lukija ymmärtää muutenkin, että minäkertoja ajattelee. Kaunokirjallisessa tekstissä kannattaa käyttää vain yhtä lauseen päättävä merkkiä eikä koko repertuaaria (.?!...), sillä enempi saa tekstin näyttämään harrastelijamaiselta.
Käytä yhtä ellipsiä (kolmea pistettä) per A5-sivu tai niin, ettei näytöllä näy kuin yksi ellipsi. Korvaavassa kolmessa pisteessä (ellipsi on oikeasti oma merkkinsä) kolme pistettä, ei kaksi pistettä, neljä tai useampia. Rajoita myös huutomerkkien määrää samalla periaatteella. Käytä tavuviivan sijasta ajatusviivaa. Älä HUUDA, vaan käytä [i]kursivointia[/i] tehokeinona jos koet tarpeelliseksi.
Aluksi valitse aikamuoto, jossa haluat tarinan kirjoittaa. Olet valinnut imperfektin. Älä vaihda kerronnassa kesken kaiken preesensiksi. ("Se tekee kirjoilusta ihan vitun suvaittavaa.") vaan pitäydy valinnassasi. Ainoastaan repliikeissä voit tarvittaessa käyttää tarvittaessa mitä tahansa aikamuotoa. Muista myös, että koska olet valinnut minäkertojan, et saa hypätä toisen henkilön pään sisään. (Mitä et ole toistaiseksi tehnyt, mutta muistutan kuitenkin.)
Mieti lauseita ja kappaleita kirjoittaessa, miksi kerrot jonkin yksityiskohdan ja miten se tukee tarinaa. Jos yksityiskohta ei tue tarinaa, se kannattaa jättää kertomatta.
Älä selitä kaikkea auki, vaan anna lukijalle mahdollisuus tehdä päätelmiä. Tämä tapahtuu kiertoilmaisuilla ja karsitulla lauseella, jotka vaativat lukijalta jonkinlaista aivotoimintaa. Älä siis kirjoita "Miksi Minea ja Mikael näyttävät niin tyrmistyneiltä?", vaan kirjoita esimerkiksi: Miksi myös Mikael?
Sopivaa verbiä käyttämällä voidaan adjektiiveja tehdä tarpeettomiksi yhdistämällä ne paremmin kuvaavaan verbiin. Esimerkiksi kohdassa "Mikaelin hiljainen mumina" on 'hiljainen' tarpeeton adjektiivi, sillä mumina on oletusarvoisesti hiljaista, epäselvää puhetta. Olla-verbi on monesti kaikken huonoin vaihtoehto kuvaavaksi verbiksi, sillä se kuvaa hyvin vähän.
Vähennä täytesanoja, jotka eivät tarjoa lauseille lisäarvoa.
Ketään ei kiinnosta mitä jokin aikoi tehdä ("Olin kyllä harkinnut kysyä jos Minea olisi halunut liittyä seuraani.") vaan mitä jokin tekee tai teki. Siispä voisit kertoa ylemmän asian: Pyysin Mineaa liittymään seuraani.
Looginen ongelma: Jos Minean on lähdettävä Kanadaan hoidettavaksi, (suomalaiset? Alla oletan, että kyseessä on Suomi.) lääkärit eivät taatusti päästäisi häntä kouluun, vaan he lähettäisivät hänet suoraan matkaan tai pitäisivät hänet tarkkailussa.
Sekavaa ja töksähtävää kerrontaa: Minea menee matematiikan kokeeseen, kun minäkertoja jää pohtimaan pihalle Minean käytöstä. Minäkertoja odottaa pihalla kunnes välitunti alkaa. Tarina ei kuitenkaan kerro, odottaako hän koko oppitunnin ajan vai tuliko Minea reilusti ajoissa ennen välitunnin alkamista. Toisekseen miksi minäkertoja piileskelee muilta?
Annan esimerkin, miltä tekstipätkä voisi näyttää muokattuna. Alempi teksti ei ole totuus täydellisyydestä, vaan siihen jää paljon ruodittavaa. Esimerkiksi syventäisin henkilöitä, sillä alemmassakin tekstissä henkilöt kaikuvat onttoina. Muokkaisin kuvauksia myös siten, että tavanomaisesta koulutapahtumasta saisi jotakin uutta irti. Toisaalta alkuperäisestä tekstistäsi ilmenee selkeä juonen rakenne, mikä on tarinassa kaikki kaikessa. Siitä sinulle pisteet. Ilman juonta ei ole tarinaa.
– Kävitkö lääkärissä? kysyin Minealta koulun sisäänkäynnillä.
– Joo. Ne ei tehny muuta kuin perusjuttuja, hän vastasi ohimennen ja harppoi pelastamaan ovea, joka oli sulkeutumassa. Hän vältteli katsettani ja näytti poissaolevalta.
Pyysin Mineaa liittymään seuraani, sillä toivoin että kertoisi tarkemmin mikä häntä painoi, mutta hän vain mutisi, että hänellä oli kiire matematiikan kokeeseen, ja painui ovesta sisään. Jäin kuljeskelemaan koulunpihalle, mutta en päässyt puusta pitkälle ennen kuin välitunti alkoi. Mikael maleksi luokseni, pysähtyi eteeni ja jäi ääneti tuijottamaan kivetystä. Miksi myös Mikael? En pitänyt siitä, että parhaat kaverini salailivat asioita; en etenkään nyt, sillä tunsin että he salailivat jotakin suurta. Mikael mumisi jotakin.
– Anteeksi, mitä sanoit?
– Me muutetaan Kanadaan.
– [i]Kanadaan[/i]!
– Jep, Mikael vastasi vaisusti. – Viikonloppuna.
Tuntui kuin jaloilleni olisi kaadettu tonni pikasementtiä.
– Mitä hittoa, nythän on torstai!
Mikaelin katse pyöri pikkukivissä ja havunneulasissa, hänen lenkkarinsa raapi asfalttia.
– Niin... Lääkärit Suomessa eivät kuulemma pysty tekemään enää mitään. Ainoa kuka voi auttaa Mineaa on lääkäri nimeltä Thompson, jonka hoidettavaksi hänen on päästävä mahdollisimman pian.
– Mikä siinä sitten on ongelmana?
– Niin, katsos kun... Mikael aloitti, mutta ääni haipui. Hän huokaisi raskaasti, kahdesti, ja käänsi väkisin katseensa minuun ja jatkoi. – Thompson asuu Kanadassa.
En ole koskaan itkenyt Mikaelin nähden, mutta nyt minulla oli vaikeuksia pidätellä kyyneleitä punertuvilta silmiltäni. Mitä tekisin ilman Mineaa ja Mikaelia?
Aikamoinen palauteähky. Luuletko, että kirjoittajalle jää tuosta mitään mieleen? Yksi asia kerrallaan.
Kaikesta täällä keksitään valittaa, kuten liian perusteellisesta palautteesta :D
Eiköhän kirjoittaja voi perehtyä palautteeseen yksi asia kerrallaan. Palaute näytti ensivilkaisulla sitäpaitsi erittäin laadukkaalta.
Jepjep. Paljon tuli palautetta. Kiitti siitä, otan kaikenlaisen kritiikin vastaan. Ja henkilö piileskelee siksi muilta, koska hän juuri lintsaa liikunnan tunnilta, ja liikunnan opettaja on... noh, erikoinen:)
Kieli voisi olla rikkaampaa. Jäin kaipaanmaan johonkin väliin jotain hionoa symboliikkaa ja ovelia vertauskuvia. Mut se on vaan makuasia.
Aika väritöntä tekstiä.
Lue lue ja lue. Samaa sano se yks tossa aiemmin.
Jotain uutta:D ei varmaan mitään parempaa.. :/
Heräsin. Heräsin tietämättä missä olen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tunsin kuinka se poltti ihoani. Pitää löytää suoja. Suoja johon polttava aurinko ei paista.
Lähdin hoipertelemaan, edelleenki tietämättä tarkkaa sijaintiani. En nähnyt mitään kunnolla. Näkökenttäni oli sumea kuin syksyinen ruska aamu. Hoipertelin hetken kunnes tunsin jokun hengityksen kasvoillani. Rojahdin vasten hänen kiven kovaa vartaloa.
Jalkani eivät enään kannatelleet minua. Tunsin kuinka polveni rysähtivät maahan, samalla kun edessäni oleva henkilö kaappasi ylävartaloni nopeasti, etten satuttaisi itseäni enempää. Vaikka olin muuten turta, tunsin vieläkin auringon paisteen tuottaman sietämättömän kivun, kun minua kannettiin suojaan.
Jooojooo, tiedän. Varmaa aika vanha juttu kirjottaa vampyyresita.. ei tarvii sit päivitellä sitä :P
Kerronta ei säväyttänyt millään tasolla – aloitusviestissä kirjoitat sata kertaa paremmin. Toistat tässä kaiken kahteen kertaan. Minähenkilö herää tyhjyydestä ja vaipuu tyhjyyteen. Siinä välissä tiedän hänestä ainoastaan yhden asian: hänellä on varsin akuutti valoallergia.
Selitä nämä itsellesi: Miten lukijan voi samaistua täysin persoonattomaan, täysin kuvailemattomaan minäkertojaan ja anonyymeihin rintalihaksiin? Miten lukija voi kuvittella mielessään tapahtumapaikkaa, jota ei kuvailla? Mitä tuntemuksia tyhjänä kaikuvien lauseiden pitäisi herättää?
Yritä unohtaa kirjoitushetkellä syntynyt mielikuva ja lue teksti hitaasti läpi lause lauseelta. Mieti lauseiden sisältöä. Selitä itsellesi mitä todella uutta keksit kertoa, mistä lukijasi ei ole lukenut ja mistä hän voisi kiinnostua. Mitkä ovat ne nerokkaat ajatukset, joita kerronnassa viljelet ja mitkä pistävät ajattelemaan? Montako ajatusta herättävää kohtaa löydät? Laske myös montako lausetta löydät, joita voit pitää kliseisinä tai ympäripyöreinä selityksinä.
Muita huomiota:
Kirjoitat tarinaa minämuodossa. Minäkertojana et saa käväistä muiden pään sisässä. Et saa esimerkiksi kirjoittaa, että "henkilö kaappasi ylävartalostani, etten satuttaisi itseäni enempää". Minäkertoja ei voi tietää henkilön perimmäisiä syitä toiminnalle – aivan kuten minäkään en voi tietää mitä sinä ajattelet. Minäkertoja voi tehdä johtopäätöksiä ainoastaan toisen eleistä, ilmeistä, sanoista ja muista ulkopuolisista seikoista. Minäkertoja ei tiedä, minäkertoja arvaa miksi joku tai jokin tekee jotakin tai jotenkin.
Kirjoitat tarinaa imperfektissä. Et saa vaihtaa kerronnan aikamuotoa kesken kaiken. Et saa esimerkiksi kirjoittaa, että "Pitää löytää suoja".
Kirjoitat edelleen 'enään', vaikka oikeakielisyydestä jo huomautettiin: 'enää'. Yritä päästä aktiivisesti tavasta eroon. Ota paperi ja kirjoita 20 kertaa 'enää'.