Vihaan itseäni

Jätettä

Olen jo kahden vuoden ajan joka ikinen päivä miettinyt, että "huomenna lopetan ahmimisen". No enpä ole vieläkään lopettanut.

Vihaan sitä miltä nyt näytän. Vihaan omaa ulkonäköäni päästä varpaisiin. Olen kuvottava, ruma, likainen, laiska, tyhmä, saamaton, juntti, naurettava, ällöttävä ja paljon muuta. Nuo kaikki ovat minun synonyymejä läskille. Minulle.

Kahdessa vuodessa olen lihonut 35kg. Ennen olin aika hoikka. Mutta se oli ennen. Nyt en kehtaa tavata edes kavereita, en halua kohdata ohimennen edes naapureita enkä ketään. Häpeän itseäni. Jos kuulen rapussa olevan ihmisiä, odotan jonkun aikaa ennen kun menen ulos. Olen kuvottava, en halua muiden näkevän minua.

Minusta paistaa epäonnistuminen ja huono itsetunto. Mustat verkkarit ja huppari aina päällä. Kesähelteelläkin. Ihan kun ne peittäisivät läskit tai tekisivät jotenkin huomaamattomammaksi.

En kertakaikkiaan jaksa enää. En osaa lopettaa. Pari kertaa olen onnistunut syömään hetken normaalisti, mutta sitä kestää korkeintaan 3päivää. Tiedän jo, etten onnistu enkä jaksa enää edes yrittää.

Ei ole ketään joka voisi auttaa. Auta itse itseäsi. Niin. Eipä tullut aiemmin mieleenkään..

4

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mummo

      Olen seurannut läheltä kummityttöni taistelua bulimiaa vastaan. Tilanne on tosi paha ja siinäkin on tultu samaan tulokseen, kukaan ei voi auttaa. Näyttää siltä, että hengenlähtö on vain ajan kysymys. Yksin et pysty taistelemaan, kerää rohkeutta ja hakeudu ajoissa , nyt heti, esim. mtt,n kautta hoitoon. Puhu asiasta, siitä, miltä sinusta oikeasti tuntuu, puhu siitä kavereillesikin, älä yritä salata sitä, tuo syömishäiriösi päivänvaloon. Sinulla on paljon annettavaa vielä tässä elämässä, maailma tarvitsee Sinua. Älä jää yksin....

    • Kuvien katselua

      Itse olen huomannut että hoikkien ja hyväkroppaisten ihmisten kuvien katseleminen samalla kun syö estää ahmimista. Eli kuva käteen ja katsele sitä. Itselläni se ainakin on toiminut ihanteellisesti ja olen onnistunut laihtumaan 20 kg :)
      Luulisin sen toimivan muillakin! Koska jokaisen sisällä kuitenkin asuu se ihminen joka haluaisi olla ja joka onkin - pään sisällä.

    • Itse taistelen samalta kuulostavan helvetin kanssa joka ikinen päivä. En osaa auttaa, mutta toivon sinulle voimia jatkaa

    • iWon'tGiveUp

      Et helvetissä luovuta!! Kärsin samoista ongelmista - ahmin päivä toisensa jälkeen vaikka lupaan joka ilta et 'huomen aamulla en ratkea'. Itse olin myös hoikka ja ihan kivan näköinen nuori nainen, no, olen yhä nuori mutta hoikasta ei tietoakaan! Välillä tuntuu että tää taistelu on ihan yhtä tyhjän kanssa, kun en pääse tästä eroon. Mut mä aattelin näyttää tälle sairaudelle, itselleni ja kaikille keiltä on tullu kommenttia lihomisesta, että prkl minä pystyn siihen! (parantumiseen ja laihtumiseen)
      En oo vielä tähän mennessä pystynyt mutta aion pystyä enkä tuhlata kultaista nuoruuttani tähän itseinhoon ja masennukseen . Olen päättänyt etten halua elää näin, haluan näyttää hyvältä ja voida hyvin. En todellakaan voi hyvin kun on vatsa ratkeamispisteessä, turtunut olo eikä jaksa liikkua minnekään.
      Olen päässyt jo eroon bulimian kynsistä, kunnes BED otti vallan, mutta yhtälailla voin päästä tästäkin p*skasta eroon ennenkun on liian myöhästä.
      Ja nimim. 'Kuvien katselua', tosi hyvä vinkki! Muo yleensä alkaa ahistaa ku nään kuvia hyväkroppaisista ja kauniista ihmisistä, joten tolla vois olla syömiseen/ahmimiseen ihan positiivinen vaikutus =) kiitti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      602
      2154
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      20
      1032
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      897
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      81
      802
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      742
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe