kaikki verot menevät nykyään muiden maiden tukemiseen,ei meillä suomessakaan kaikki ole kohdillaan. sitten kun kaikki rahat on pantu pankkiirien ja sijoittajien tilille,kyllä nämä osaavat suojata omat rahat ettei niistä ikinä tule mitään takaisin. ei tässä mitään maita tueta vaan rikkaita joille pankit suojaavat menetettyjä sijoituksia.
nyt kun on näinkin paljon rahoja tuhlattu niin nyt pitää vaan laittaa lisää,ettei käy huonosti.olikohan se eu:hun liittyminen niin fiksua silloin alkuunkaan?taisi olla tiedossa koko tämä systeemin eteneminen silloin jo isoilla mailla.halusivat vaan pikku suomen mukaan maksutalkoisiin kun suomalaisten politiikkojen mukaan meillä sitä ylimääräistä on.
nyt sitten lakkautetaan poliisi ja vanhustenhoito ja muut tarpeettomat laitokset,ja kohta kai tuottamattomat ihmiset. suomalaiset eivät enää vissiin jaksa välittää,ennenn kun rahat loppuu kokonaan.sitten vasta ollaan sen verran kusessa että alkaa tapahtumaan. ja kyllä, käyn vielä töissä.
kauanko suomalaisten pinna kestää
10
229
Vastaukset
- Ahneus vai alistus?
Suomalaiset on peloteltu, "kuohittu" henkisesti ja alistettu kaikista kaikenmaailman perusoikeusistakin epäröiviksi tehty. tästä hyvä esimerkki on viimeiset Facebookin kuolemansairaanmiehen rahalahjotusten rikolliseksi tekeminen.
Ruoka on niin sairaanhintasta, ettei tarvi muiden elämiskulujen jälkeen miettiä mitä tekisi palkkarahoillansa auto ym. vakuutusmaksujen lisäksi. Nämä turhia???
Itse luulen, että täältä alkaa "valua" se osa kansaa pois, jotka haluavat elää sekä rakentaa vielä elämäänsä muutenkin kuin kädestä suuhun - maksaen peruelämisestä järjettömästi.
Ulkomaille vai ikuisesti Lidliin??? - Muistetaan totuus
Ei aivan näinkään, Suomalainen JUOPPO on edelleem ylivertaisen kallis meille koto Suomalaisille veronmaksajille.
Lisäksi tulee muistaa että meistä koto Suomalaisista osa on jo nyt ylivelkaantuneita.- Yksi elämä
Näistä "juopoista" ??? jos samoja tarkoitat eli työttömiä 50-kymppisiä miehiä - heistä sentään suurin osa on kuluttanut terveyttänsä myös telakoilla ja muussa raskaassa teollisuudesta parikymppisistä --- neli/viiskymppisiksi ja antanut joka viikonloppu valtionkassaan vielä lisää rahaa ostamalla alkosta viikonloppu kossapullonsa, jotta jaksaa painaa sitä samaa päivästä - vuoskymmenestä toiseen.
HUOM! Suurin osa heistä varmaan maksoi myös veroja (ei kaikki työ voi olla pimeetä työtä täällä!) yhteiskunnallemme.
Mistä saada tälläinen uusi sukupolvi tänne? En ole juoppo ja olen kokopäivätöissä 25 vuotta jo. Mutta palkastani ei jää mitään ylimmääräistä säästöön, jos jotain jää annan sen vähän lapselleni.
Ei ne juopot muuta mihinkään - työläiset voi lähteä. Uusi ympäristö jo virkistää kovin, vaikka ei rikastuisikkaan.
Eikä ne ylivelkaantuneetkaan pääse mihinkään lähtemään täältä enää - sääli. - Juopot hoitoon
Yksi elämä kirjoitti:
Näistä "juopoista" ??? jos samoja tarkoitat eli työttömiä 50-kymppisiä miehiä - heistä sentään suurin osa on kuluttanut terveyttänsä myös telakoilla ja muussa raskaassa teollisuudesta parikymppisistä --- neli/viiskymppisiksi ja antanut joka viikonloppu valtionkassaan vielä lisää rahaa ostamalla alkosta viikonloppu kossapullonsa, jotta jaksaa painaa sitä samaa päivästä - vuoskymmenestä toiseen.
HUOM! Suurin osa heistä varmaan maksoi myös veroja (ei kaikki työ voi olla pimeetä työtä täällä!) yhteiskunnallemme.
Mistä saada tälläinen uusi sukupolvi tänne? En ole juoppo ja olen kokopäivätöissä 25 vuotta jo. Mutta palkastani ei jää mitään ylimmääräistä säästöön, jos jotain jää annan sen vähän lapselleni.
Ei ne juopot muuta mihinkään - työläiset voi lähteä. Uusi ympäristö jo virkistää kovin, vaikka ei rikastuisikkaan.
Eikä ne ylivelkaantuneetkaan pääse mihinkään lähtemään täältä enää - sääli.Vaikka huomioitaisiin alkoholi- ja tupakkiverokin niin tappiolle jäädään 6-12 miljardia euroa vuodessa, eli saman verran kuin Suomi ottaa uutta velkaa. Suomalainen juoppo on yhteiskunnalleen kallis.
- voimaton kansalainen
Johtuisikohan mm. tällaisesta politikoinnista että Suomessa syödään maailman eniten mielialalääkkeitä masennuksen vuoksi, kansalaiset ovat täysin voimattomia ja keinottomia poliittisen ja yrityseliitin edessä, kaikki tavallisen kansalaisen kannalta negatiivinen pa8ka runnotaan eliitin voimalla läpi eikä kukaan mahda sille mitään.
Miten voi olla päässyt valtaan tuollainen roskasakki? - Nähdä vai näkeä?
Missä juoppoja nykyään hoidetaan - jos ovat yhteiskunnalle niin kalliita?? Olen lukenut, että mielisairaalat ajetaan alas (missä ennen delirium-potilaita hoidettiin) ja katkollekkaan ei noin vain pääse. Toki saavat asumistuen ja sosiaalituen, mutta en usko, että niin suuria summia saavat kuukaudessa, että se vetäisi vertoja siihen rahamäärään mitä Suomesta on nyt parin vuoden aikana suollettu EU-tukiaisina ulkomaille.Luulen, että niillä summilla elätettisiin kaikki suomen juopot ja narkomaanit muutaman vuosisadan ajan ja saataisiin osa takaisin työelämäänkin vielä, JOS TÖITÄ OLISI täällä jäljellä vielä.
- shittyworld
Suomessa on voimassa kusetustalous, tavan kansalaisten kusetus on ylittänyt jo kaikki moraalin viimeisetkin rajat, se alkaa jo esimerkiksi kauppojen tarjouskampanjoista, suurin otsikoin ilmoitetaan alennusmyynneistä, sitten pienellä suluissa luetellaan muutamalla sanalla poikkeukset jotka kattavat käytännöllisesti katsoen kaikki tuotteet.
Vakuutuksia kaupataan vaikka mihinkä "riskeihin" mutta vahingon sattuessa aina löytyy pykälä jolla korvaukset evätään.
Valtiokin mukamas suo verojen vastineeksi julkisia palveluja, no silti terveyskeskuksissa on erityinen käyntimaksu joka nousee vuosi vuodelta, vielä 80-luvulla tällaista pidettiin amerikkalaisen järjestelmän kukkasena jota ei Suomeen toivottukaan.
Kaikki oikeudenmukaisuus on vedetty vessasta alas, kansalaisia vain vedätetään ja kustaan silmään kaikin keinoin kaikkien taholta, mitä mieltä tällaisessa elämässä on? Ei mitään!- Jaannsson
Jenkit pois ameriikasta !
Toasiasiassa suurimmalla osalla menee ihan kivasti. Kummaa valitusta. Ainahan näissä karkeloissa jotkut kärsii. Tasa-arvo on silkkaa Jumalan pilkkaa, jee-jee-jee.
Tää on taas tätä vuokrakasarmeissa majailevien rasvaniskojen ja kaupankassojen perusvalitusta, kun ei eväät riitä ihmisarvoiseen elämään. - shittyworld
Jaannsson kirjoitti:
Jenkit pois ameriikasta !
Toasiasiassa suurimmalla osalla menee ihan kivasti. Kummaa valitusta. Ainahan näissä karkeloissa jotkut kärsii. Tasa-arvo on silkkaa Jumalan pilkkaa, jee-jee-jee.
Tää on taas tätä vuokrakasarmeissa majailevien rasvaniskojen ja kaupankassojen perusvalitusta, kun ei eväät riitä ihmisarvoiseen elämään.Niinistökin myönsi että Suomalaiset ovat köyhiä jotka joutuvat "pelastamaan" varakkaat eteläeurooppalaiset hiellä ja tuskalla ansaitsemillaan roposilla!
shittyworld kirjoitti:
Niinistökin myönsi että Suomalaiset ovat köyhiä jotka joutuvat "pelastamaan" varakkaat eteläeurooppalaiset hiellä ja tuskalla ansaitsemillaan roposilla!
nämä pelastettavat ovat sijoittajia ja pankkeja.mitä helvettiä,sijoitustoiminnassa oli ennen riskejä,ei nähtävästi enää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k323503On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole232279Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792218Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422091Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma561474- 741386
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69947Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat9807Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi35783