Onko oikein?

4 vuotta takaperin olin irtosuhteessa erään naikkosen kanssa joka väitti syövän pillereitä. Kuitenkin tämä nainen pamahti paksuksi ja väitti lapsen olevan minun. En tahtonut ko naisen kanssa mitään, en varsinkaan perhettä joten jätin tämän koko asian naisen lisäksi sikseen ja jatkoin elämääni. Vuoden päästä olinkin varmistunut lapsen isäksi ja minulla oli jo silloin vakava seurustelusuhde. Tämä tieto horjutti uutta suhdetta ja olimme vähällä erota mutta niin ei kuitenkaan sitten käynyt. Tämä entinen hoito otti tehtäväkseen pilata suhteen valehtelemalla kumppanilleni kaikenlaista ja vaati minulta rahaa. Oikeudessa mut määrättiinkin maksamaan elatusmaksuja aina lapsen täyttäessä 18v. En kuitenkaan edelleenkään halua olla lapseen yhteydessä, enkä koskaan tule olemaankaan. Mutta. Nyt avopuolisoni odottaa meidän yhteistä lasta ja jostain kumman syystä myös tämä vanha hoito on tietoinen asiasta ja aikoo ottaa yhteyttä minun vanhempiini jotka hekään eivät koskaan ole halunneet olla naisen kanssa tekemisissä. Hänen mielestään hänen lapsellaan on oikeus tavata isovanhempiaan ja minun sukua vaikka tietääkin hyvin ettei hänellä tai lapsella ole paikkaa tässä suvussa. Miten tämän kiusan saan loppumaan? Tämä ei ole kenellekkään osapuolelle oikein. Ei edes sille lapselle. Olen lopen kyllästynyt tämän naisen touhuihin joilla yrittää satuttaa kaikin keinoin, edes välimatka ei ole enää sille esteenä.
11208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se yrittää ottaa sulta rahat pois. Teetä istystesti. Kaltaisestasi rimpulasta ei tule tavaraakaan niin paljoa että voisit olla kenenkään isä!

Äänestä
  • Sä se taidat tavan rimpula olla kun et ole edes lukemaan kunnolla oppinut... Tuollahan sanotaan, että isyys on varmistunut ja hän on lapsen isä!! Ai vittu näitä taulapäitä täällä taas. Mun neuvo, ota yhteys asianajajaan ja heti!

    Äänestä

  • joojoo kirjoitti:

    Sä se taidat tavan rimpula olla kun et ole edes lukemaan kunnolla oppinut... Tuollahan sanotaan, että isyys on varmistunut ja hän on lapsen isä!! Ai vittu näitä taulapäitä täällä taas. Mun neuvo, ota yhteys asianajajaan ja heti!

    Hah. No se testi on väärennetty! Rimpulalla ei ole siitoskykyä!

    Äänestä

Jos on mennyt tunnustamaan isyyden on aika turha itkeä kun p*skat on jo housussa!

Äänestä

Älä nyt valehtele, kyllä sinä jotain tahdoit, kun jälkeläisen sait maailmaan tämän "naikkosen" kanssa. :D

"En tahtonut ko naisen kanssa mitään, en varsinkaan perhettä joten jätin tämän koko asian naisen lisäksi sikseen ja jatkoin elämääni."

Äänestä

Olisit käyttänyt kondomia. Kai tiedät että vaikka nainen olisi syönyt e-pillereitä niin eivät nekään mitään 100%:n varmoja ole....

Ja miksi ihmeessä lapsi ei voisi tavata isovanhempiaan?

Äänestä
  • Kortonki olis hyvä ollut ko ton ap;n ja hänen kaltaistensa isällä aikoinaan...

    Äänestä

  • Testiiiiin!!! kirjoitti:

    Kortonki olis hyvä ollut ko ton ap;n ja hänen kaltaistensa isällä aikoinaan...

    Halusin naiselta seksiä. Sitä sain ja vähän liikaakin. Omat vanhempani ja siskoni eivät halua olla ko. naiseen tekemisissä sen enempää kuin minäkään joten mitä tämä nainen oikein haluaa enää? Senkö että lapsi tuntee olonsa ei-halutuksi?? Haluan vaan, että tää naikkonen antaisi minun ja perheeni olla. Ja etenkin nyt tulevan perheeni.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    On hyvä että lapsi tietää millaisista kusipäistä on syntynyt. Osaapahan arvostaa sitten äidin puolen sukua. Periihän hän taloudellisesti sinut kuitenkin aikanaan. Isovanhemmat myös.

    En lainkaan epäile etteivätkö sisaruksesi ja vanhempasi olisi samanlaisia k-päitä kuin sinäkin, sillä jostakinhan sinä tuon k-päisyytesi olet perinyt.

    Mutta alkuperäiseen kysymykseen, että onko oikein? ON ON ja ON.

    Tulevaa perhettä käy sääliksi, kun perheessä on isä, joka ajattelee alapäällään ja on seksin vietävissä.

    Äänestä

  • LAPSEN OIKEUS kirjoitti:

    On hyvä että lapsi tietää millaisista kusipäistä on syntynyt. Osaapahan arvostaa sitten äidin puolen sukua. Periihän hän taloudellisesti sinut kuitenkin aikanaan. Isovanhemmat myös.

    En lainkaan epäile etteivätkö sisaruksesi ja vanhempasi olisi samanlaisia k-päitä kuin sinäkin, sillä jostakinhan sinä tuon k-päisyytesi olet perinyt.

    Mutta alkuperäiseen kysymykseen, että onko oikein? ON ON ja ON.

    Lapsen asiallako tossa ollaankin? Onko se tosiaan hyvä, että sekoittaa pienen ihmisen pään ihmisillä, jotka eivät lapsesta välitä? Miten kärsii pienen lapsen psyyke kun saa kuulla, ettei hänestä välitetä tuon taivaallista mutta hänellä kun on "oikeus", niin hänen se täytyy sitten kestää? Niinkö?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Touho kirjoitti:

4 vuotta takaperin olin irtosuhteessa erään naikkosen kanssa joka väitti syövän pillereitä. Kuitenkin tämä nainen pamahti paksuksi ja väitti lapsen olevan minun. En tahtonut ko naisen kanssa mitään, en varsinkaan perhettä joten jätin tämän koko asian naisen lisäksi sikseen ja jatkoin elämääni. Vuoden päästä olinkin varmistunut lapsen isäksi ja minulla oli jo silloin vakava seurustelusuhde. Tämä tieto horjutti uutta suhdetta ja olimme vähällä erota mutta niin ei kuitenkaan sitten käynyt. Tämä entinen hoito otti tehtäväkseen pilata suhteen valehtelemalla kumppanilleni kaikenlaista ja vaati minulta rahaa. Oikeudessa mut määrättiinkin maksamaan elatusmaksuja aina lapsen täyttäessä 18v. En kuitenkaan edelleenkään halua olla lapseen yhteydessä, enkä koskaan tule olemaankaan. Mutta. Nyt avopuolisoni odottaa meidän yhteistä lasta ja jostain kumman syystä myös tämä vanha hoito on tietoinen asiasta ja aikoo ottaa yhteyttä minun vanhempiini jotka hekään eivät koskaan ole halunneet olla naisen kanssa tekemisissä. Hänen mielestään hänen lapsellaan on oikeus tavata isovanhempiaan ja minun sukua vaikka tietääkin hyvin ettei hänellä tai lapsella ole paikkaa tässä suvussa. Miten tämän kiusan saan loppumaan? Tämä ei ole kenellekkään osapuolelle oikein. Ei edes sille lapselle. Olen lopen kyllästynyt tämän naisen touhuihin joilla yrittää satuttaa kaikin keinoin, edes välimatka ei ole enää sille esteenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu