sä pohjimmiltasi olet.
Tässä ajassa on muodostunut lukemattomia vaihtoehtoja.
Aluksi ajattelin muuta. Ei ehkä sittenkään. Jotenkin ei osaa löyää enää sitä luonnollisinta vaihtoehtoa. Siihen on vaikuttanut muut, mille asia ei välttämättä edes kuulu.
Kysymyksiä on liikaa ilman vastauksia ja sangen epämääräistä toimintaa vuosien varrelta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
No, ensin mä olin vaan Saija, sitte halusin olla Säde, sitte Tuuli, sitte vaihdoin nimen Tyyne, no siitä alkoi sellainen ihmeellinen kierre, jäin nimenvaihtoon jotenkin koukkuun, ja vaihdoin nimeä aina senhetkisten tunteiden mukaan.
Et ikinä arvaa mikä mun nimi nyt on. Ja sehän mä pohjimmiltanikin sitte kai oon.
Mieti ensin mitä itse olet pohjimmiltasi
Samankaltaisuus voi vetää toista puoleensakin
Olen erikoinen ihminen, niin ihmisenä kun tavoissani. En oikein itsekään pysty lokeroimaan itseäni mihinkään.