Maahanmuuttaja iski taas.

Soini T.

Nuori nainen yritettiin raiskata Turussa sunnuntain vastaisena yönä.

Nuori nainen oli ylittämässä Tuomaansiltaa Turussa sunnuntaina aamuyöllä kolmen aikaan, kun hänen seuraansa lyöttäytyi ennestään tuntematon mies.

Mies oli oli välittömästi sillan ylittämisen jälkeen tarttunut naiseen ja kaatanut tämän alleen tien viereen pusikkoon. Mies yritti riisua naista, mutta naisen onnistui vastustelulla estää raiskausta yrittäneen miehen aikeet.

Nainen huusi päällekarkauksen aikana apua, ja paikalle tuli huudot kuullut sivullinen mies. Naisen onnistui paeta paikalta apuun tulleen miehen keskeytettyä uhkaavan tilanteen.

Varsinais-Suomen poliisin mukaan raiskauksen yrityksestä epäillyn miehen tuntomerkit ovat:

Tummaihoinen, mahdollisesti afro-amerikkalainen
Pituus alle 180 cm
Ikä noin 20 - 25 vuotta
Vaatetuksena tummat farmarihousut ja valkoinen kauluspaita

Poliisi pyytää kaikkia tapauksesta jotain tietäviä ja erityisesti paikalle osunutta, tilanteessa avustanutta miestä ottamaan yhteyttä poliisiin numeroon 046 566 2725.

Eikun lisää vaan mamuja suomeen. Täällähän naisia riittää kun ottaa vaan vaikka väkisin.

31

530

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pois raumalta

      Turku ei ole Rauma.
      Mee kotiis natsi.

      • Fåfänga nats

        Kyl määkin Turus...


    • wisewoman

      Nyplää sä vihervasuri Raumalaista pitsiä. Ja jätä yhteiskunnalliset probleemat älykkäämmille.

    • ilmoitan rasismista

      Raumalla on vain fiksuja tummaihoisia.
      Tunnen henk. koht.
      Menkää siis rasistit pois täältä huutelemasta.
      Ja edelleenkään tämä uutinen ei kuulu rauma palstalle.
      Toivottavasti ylläpito poistaa.

    • Rauman maako?

      " tämä uutinen ei kuulu rauma palstalle. "

      Niin just. Ja raumahan ei ole osa suomea ei. Se on ihan oma maansa jota ei muu suomi kiinnosta. Juttu on esimerkki yleistyneestä mamujen raiskausinnosta. Ja luuletko että turku on suomen ainoa kaupunki jossa on raiskaaja mamuja häh?

      • säälitykset

        Esimerkkejä ylestyneestä suomi-poikien raiskauksista ja muista, jopa lasten, ahdisteluista näkee ja kuulee päivittäin, sieltä Turku_Raisio suunnalta. Ettei vain edellinen "mamuvihaajakin" kuuluisi samaan jengiin. Yleensähä teillä on tapana, muita syyttelemällä, peitellä omia tekojanne. Sitä se viina ja huumeet teettää ja hoitoon ohjaus sen kun vähenee.


      • Raum

        Raumahan on osa suomea, toisin kuin Turku...


    • pojat on poikii

      Kuules rasisti, olen sitä mieltä ettei "mamujen" tekemiä raiskauksia ole missään muuallakaan suomessa niin paljoa että pitäisi nostaa asiasta meteli. Suomalaiset raiskaa enemmän kuin tänne muuttaneet somalit tai irakilaiset, tai minkä maalaiset vain.

      • Suhdeluvut katos

        Kuulehan mamu. Et sitten paljoa lue uutisia tai tilastotietoa. Tottakai suomalaisetkin osaavat raiskata mutta poliisin rikostilastojen perusteella väkilukuun suhteutettuna se määrä mitä mamuja on, raiskaa prosentuaalisesti monin verroin enemmän kuin suomalaiset. Eli jos vaikka joka 10000.nes suomalainen on raiskaaja niin mamuissa suhdeluku jotain joka 50.nes. Eli mietippä sitä urpo.


    • ei mulla muuta

      NATSI

      • Eikö muuta?

        Sanoppa tuo niille raiskatuille. Varmaan saat sympatiaa mamumyönteisyyttäsi kohtaan.


      • Rasismin loppu
        Eikö muuta? kirjoitti:

        Sanoppa tuo niille raiskatuille. Varmaan saat sympatiaa mamumyönteisyyttäsi kohtaan.

        Teidän kaltaisilla ei ole tulevaisuutta, nuoriso on suvaitsevaista jo joka puolella Suomea.


      • Rasismin loppu kirjoitti:

        Teidän kaltaisilla ei ole tulevaisuutta, nuoriso on suvaitsevaista jo joka puolella Suomea.

        Tämä ei ole rasismia. Työt Suomessa suomalaisille.


    • Suamlaine

      Kumpi on rasismia, se, että tumman värinen maahanmuuttaja raiskaa suomaisnaisen, vai se, että suomalaiset tuomitsevat teon?

      • Raiskarille sympatia

        Varmaan se että suomalaiset tuomisevat teon. Pitäisi antaa mamujen raiskata rauhassa, muuten on rasisti hyi.


    • vainiin?

      ONKO NÄIN < MUSTA OIS UPEETA REISSATA VARSINAIS-SUOMESSA < SAUVO-MUURLA-PAIMIO-PIIKKIÖ-LAITILA VÄLILLÄ JA SITTE KUN MENIS RAUMALLE NIIN MENIS LAITILAN KAUTTA JA SITTE VIELÄ JOSKUS TULIS LAITILAANKIN < JOPA ENSIN YKKÖSTIETÄ TURUN KAUTTA RAUMALLE JA ENSIN RAUMALLE JA SIELTÄ KANTATIETÄ 53 ALAS LAITILAAN

      • CAPS LOCK HUUTAA

        VlTTUAKO SÄ SIINÄ SÖNKÖTÄT JA OTA SE CAPS LOCKKI POIS PÄÄLTÄ TYHMÄ.


    • pas.ka laki

      Miksi ei raiskaisi kun siitä saa yleensä joku puolen vuoden tuomion vaan.

    • *PerkeIe

      Vieläkö se ns. suvaitsevainen rasismin vastuja kehtaa väittää etteikö mamut raiskaisi tilastollisesti suhteessa moninkerroin enemmän kuin supi suomalaiset häh???

      "Olisiko maahanmuuttajien korkea määrä seksuaalirikostilastoissa vähennettävissä seksuaalikasvatuksella?
      Seksuaalirikoksista vankilassa istujista neljännes on maahanmuuttajia."

      Juttu ->> http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080215910195_uu.shtml

      • *perkeIe

        Että jos miettii suhdelukua niin, paljon suomalaisia on? Joku 5 miljoonaa?
        Ja paljos maahanmuuttajia on? Vaikka niitä olisi 1 miljoona niin silti suhteessa raiskaajien osuus huima. Joka NELJÄNNES tuomituista seksuaalirikollisista. Että laskeppa viherhihhulikukkahattu siitä.


    • frede-rikki

      Juu kumma on , meinaan nuo raiskaukset. Suomalainen nainen on aina korrekti ei käytä liikaa alkoholia, eikä varsinkaan tuppaudu ulkomaalaisten seuraan. No kokemusta on vain raumalta, en ole koskaan nähnyt yhdenkään suomalaisen naisen poistuvan ravintolasta ulkomaalaisen kanssa. Käsitykseni mukaan suomalainen nainen on todella uskollinen, en ole koskaan saanut raumalta yhtään varattua naista mukaani, vaikka joskus oon yrittänyt. Varatut naiset ilmoittavat heti, ettei kiinnosta, kotona on kuulemma hyvä mies, ei pettäisi sitten millään. Itse en ole mennyt naimisiin, kun naista ei oikein saa millään ei varattua, eikä vapaata, on tää elämä kurjaa. Suomalainen nainen jatka samalla lailla kun tähänkin saakka, uskollisuus kunniaan.

    • hkfgjhgdfghgfd

      näköjään täällikin paljon PERSuja

    • hemmetin sekopäät

      Persut ovat paljon pahempi ongelma kuin muutama raiskaava ulkomaalainen

      • Perus persu perkeIe

        Vai niin. Jos kerran olet noin suvaitsevainen niin jättäisitkö vaimosi ja lapsesi somaliporukan seurueeseen vaikka viettämään iltaa keskenään? Ihan niinkuin noin muutenvain juttelemaan leppoisia ja tuttavuutta hieromaan. Vaikka yöksikin..
        Mahtaisiko luotto pelaa häh?


    • mamu nam mamu

      Suomessa kun seurataan muutenkin ruotsin mallia niin miksei tässäkin. Otetaan vaan kaikki mamut ja muslimit tänne asumaan. Ruotsalainen tyttökin tykkäsi näistä muslimi-maahan-muuttajista. Oheinen kuva on tästä tytöstä kun nämä mamut oli tehnyt tuttavuutta "yli rajojen" Eikä ole vitsi vaan kuva on ruotsin poliisin arkistoista vuodettu nettiin ja joku lisännyt tekstin.

      http://www.reeves4congress.com/SomalisRapeWhiteWomanSweden.jpg

      • von Lagerbom

        Miten kukaan voi saada nautintoa tuollaisen verisen naisen kanssa yhtymisestä!!!


      • Siinähän lukee..
        von Lagerbom kirjoitti:

        Miten kukaan voi saada nautintoa tuollaisen verisen naisen kanssa yhtymisestä!!!

        Somalit voi.


      • Olavi tulee vielä
        von Lagerbom kirjoitti:

        Miten kukaan voi saada nautintoa tuollaisen verisen naisen kanssa yhtymisestä!!!

        Kyllä laakeripummin pitäisi tietää kun aviorikkojana on siitellyt ympäri maakuntaa. Ihme että vielä on jotain jalkojen välissä. Aivojen lisäksi.


    • Olavi tulee vielä

      Nyt lähti olavilta lapasesta ei voi mitään sano pasas reiban. Olavilla tuntuu jossain syvällä kuinka spermaripset räpsyy aah lääh. Olavi on ooh uuh spermat valuu ripsille ungh OOOh.

      • m

        Mikä vittu sua vaivaa urpo?


    • Anonyymi

      ssade

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2290
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      920
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      564
      823
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      60
      581
    Aihe