Tyrmäystippoja?

Terve.
En tiedä menikö oikeeseen kategoriaan nyt, mutta en löytänyt sopivampaakaan.

Eli viime uutenavuotena ostin juhlajuomaksi pullon Last Mangoa, eli makeaa hedelmäviiniä.

Noin puoli pulloa juotuani alkoi pää seota täysin.
Mielialat vaihtelivat, riehuin ympäriinsä. Lopulta sammuin kaverin vessaan, välillä oksentaen ympäri lattioita, kun vessassa kävijät puolivahingossa virtsasivat päälleni.
Viimeiset muistikuvat on kun lähdimme kävelemään keskustasta kotiin päin (n. 15km).
Tätä seurasi aivan uskomattoman paha krapula, tärisin aivan hulluna, huulet olivat siniset ja väpättivät, heikotti ja oksetti jatkuvasti.

En ole tähänkään päivään mennessä saanut selville mistä tämä johtui, olen epäillyt että joku olisi jonkinlaisia tyrmäystippoja tai muuta myrkkyä sekoittanut juomaani.
Mitä olette mieltä, mistä olisi voinut johtua?

Ikinä en ole noin pienestä määrästä mietoa juomaa ollut noin sekaisin.
6231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tyrmäystipoilla tulee tyrmäys, eli filmi katkeaa totaalisesti.
Herättyä loota on aivan sekaisin, kun ei tiedä, mikä maa ja mikä valuutta, ja ylipäätään missä ollaan. Kankkunen muutoin tavanomainen pahoinvointi.
Näin oli itselläni, ja kaikki rahat vietiin.
Toki on mahdollista, että kuppiisi on joku jotain lisännyt, mutta tyrmäystipoilla olisit simahtanut täysin.

Äänestä

Puisella kahvalla varustettu löylykauha olisi pelastanut tilanteen, peräsuolessa se nimittäin kumoaa tyrmäystippojen vaikutuksen.

Äänestä
  • Vanha lääkäri alias lasolijuoppo asuntolasta sai kerran maistaa löylykauhaa kunniolla ja siitä jäänen trauman johdosta purkaa ahdistustaan täällä.

    Tarvittaessa teen operaation uudestaann jos ei häirintä lopu.

    Äänestä

Tuskin tippoja.

Tipat pudottaa totaalisesti ja kerrasta. Yllättävästi yleisin lienee ihan tavalliset silmätipat, loraus paukkuun, taju pois ja aivan älytön kankkunen. Mutta tyrmäystipat toimii kerrasta, ei niitten kanssa kuljeta kaupungilla kun ei ole tajua, eikä jalkoja.

Mua vähän epäilyttää, sulla joku lääkitys, joka ei kestä viinaa. Ei sitä tarvi olla paljoakaan, saattaa aiheuttaa tollasta.

Munkin mielestä sun kannattaa perehtyä löylykauhaterapiaan.

Äänestä

Oot saanu aimoannoksen persehikiä naamalle. Onko kenties joku juoppo istunut päällesi, etkä muista mitään?

Äänestä

Mun lasiin laitettii vissii tyrmäystippoja viikonloppuna, ku yhtäkkiä olin vaa filmi poikki ja sammunu kadulle.. päässä jumalaton kuhmu. xD

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jupa kirjoitti:

Terve.
En tiedä menikö oikeeseen kategoriaan nyt, mutta en löytänyt sopivampaakaan.

Eli viime uutenavuotena ostin juhlajuomaksi pullon Last Mangoa, eli makeaa hedelmäviiniä.

Noin puoli pulloa juotuani alkoi pää seota täysin.
Mielialat vaihtelivat, riehuin ympäriinsä. Lopulta sammuin kaverin vessaan, välillä oksentaen ympäri lattioita, kun vessassa kävijät puolivahingossa virtsasivat päälleni.
Viimeiset muistikuvat on kun lähdimme kävelemään keskustasta kotiin päin (n. 15km).
Tätä seurasi aivan uskomattoman paha krapula, tärisin aivan hulluna, huulet olivat siniset ja väpättivät, heikotti ja oksetti jatkuvasti.

En ole tähänkään päivään mennessä saanut selville mistä tämä johtui, olen epäillyt että joku olisi jonkinlaisia tyrmäystippoja tai muuta myrkkyä sekoittanut juomaani.
Mitä olette mieltä, mistä olisi voinut johtua?

Ikinä en ole noin pienestä määrästä mietoa juomaa ollut noin sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu